ihmissuhteet

Kivien heittely

Tämä kohtalaisen napakka talvisää sai minut muistelemaan kesää ja kesän lämmintä tuulta ja niinpä kaivoin esiin tämän kesäisen kuvan ja muiston. 

Innostunut kiljahdus, "minä löysin tällaisen". Muistan kuinka tärkeä oli näyttää muille löytämäänsä kiveä. Sitten se on valmis liitelemään vedenpinnan päällä usean kosketuksen kautta mahdollisimman pitkälle. Ennen jokaista heittoa, olen varma että tämä on se kivi jolla rikon ennätykset. Ei vieläkään onnistunut. Äkkiä takaisin etsimään uutta, varmasti parempaa kiveä.

Viime kesänä Utran saari tarjosi oivan mahdollisuuden kivien heittelyyn. Lähes tyyni joenpoukama ja laaja valikoima leipäkiviä, yhdessä loistavan seuran ja mitä mainioimman sään, muodosti miellyttävän hetken muodostaa renkaita vedenpintaan. Lapsuuden kesät tulivat mukavina muistoina mieleen. Mukavuutta lisäsi omien lapsien innostus tätä kesäistä harrastusta kohtaan. 

Entäs jos tästä eteenpäin kivien heittely olisikin tyynen vedenpinnan rikkovaa leipäkivien heittelyä. Siitä seuraisi varmasti loppupeleissä miellyttävämpi olo kaikille.

Me ihmiset olemme pystymme helposti heittelemään kiviä. Valitettavan usein se ei kuitenkaan ole tyyni vedenpinta vaan kivitämme toisiamme teoin ja sanoin. On helppoa arvostella ja jopa ristiinnaulita muita. Jopa silloinkin kun emme tunne ihmistä johon kivi kolahtaa. Onko toisten voimakas arvostelu kuitenkin omien heikkouksien piilottamista projisoimalla muita syyllisiksi. 

Kysymys ei ehkä olekaan se kuka heittää sen ensimmäisen kiven vaan kuka lopettaa kivien heittelyn. Sillä kovin usein yksittäiset ihmiset joutuvat aivan turhaan kivisateeseen. Entäs jos tästä eteenpäin kivien heittely olisikin tyynen vedenpinnan rikkovaa leipäkivien heittelyä. Siitä seuraisi varmasti loppupeleissä miellyttävämpi olo kaikille. 

Muistele lapsuutesi kesäpäivää.

Millaisia kesäisiä harrastuksia sinulla oli lapsena?

comments powered by Disqus