sisustus

Muraali

Syyskuu oli kiireinen mutta miellyttävän antoisa. Pesäpallo valmennuksen osalta kausi päättyi mitaliin. Väri ei ollut aivan se mitä JoMa lähti tavoittelemaan, mutta kun seurasi Kouvolan otteita pronssiottelussa, niin ei todellakaan olisi ollut mahdottomuus jäädä myös ilman mitalia. Taso on noussut Kouvolassakin huimasti ja tuon taistelun voittaminen pyyhki kyllä pahimmat pettymyksen tunteet taka-alalle. Joskus se on vain pienestä kiinni, suuntaan tai toiseen.

Olo on kuin olisi puun alla suojassa.

Syyskuun lopussa vaihdoin myös vastaanottoni osoitetta, tosin vain hieman. Uusi hoitohuoneeni sijaitsee nimittäin samassa talossa 5. kerroksessa. Sisäänkäynti tapahtuu kävelykadun eli Kauppakadun puolelta ravintola Ilonan ja Sinooperin välisestä ovesta. Vaikka muutto tuntuu välillä aika rasittavaltakin ajalta, tällä kertaa se meni iloisesti viheltäen. Yksi syy on varmasti Muuttofirman erittäin huikeat muuttomiehet. Vaikka itse hieman pelkäsinkin kuinka lämmitettävä ja tarvittaessa väriseväkin hoitopöytä mahtaa liikahtaa (se painaa aivan älyttömän paljon), niin iloisesti se tuntui liikahtavan ja ennen kuin huomisinkaan, pöytä oli jo uudessa huoneessa.

Joskus kuulin sanonnan että seinät eivät tuota mitään. Itse ajattelen eri tavalla. Minulle miellyttävä näkymä tuottaa hyvää mieltä. Ja hyvä mieli tuottaa hyvää oloa. Tykkään mietiskellä hieman miltä mikin asia näyttäisi ja vaikka en nyt mitään hintavia hankintoja tehnytkään, niin silti uskon harmonian voimaan.

Viime kuussa olin istuskelemassa hammasklinikka Miunpaikan odotushuoneessa ja näin siellä DecoraDoran Katja Kouvalaisen taiteileman mangolian oksan (kuva alla). Magnolia näytti upealta odotushuoneen seinällä. Niinpä halusin ehdottomasti hänet koristelemaan hoitohuoneeni.

Aikataulut sopivat kivasti ja Katja saapuikin melko pian työstämään seinämaalausta. Hoitohuoneeseeni ilmestyi teos, joka oli hieman kookkaampi kuin Miunpaikan muraali. Se on värikäs vaahtera, joka lähtee lattianrajasta ja kiertyy miellyttävästi kattoon ja päätyseinään. Olo on kuin olisi puun alla suojassa. Itse ainakin rentouduin kun makoilin lämpimällä hoitopöydälläni ja katselin vaahteran oksia. Kuva yllä on siis hoitohuoneestani. Kiitos Katja! 

Eli jos yhtään tuntuu siltä että niskahartian seutusi kaipaa rentoutusta, alaselkää kivistää tai purentalihakset ovat jännittyneet, tervetuloa vaahteran alle hoitoon. Et välttämättä tarvitse lääkärin lähetettä, toki kelan suorakorvauspalvelu on minulla myös käytössä.

Muraali Miunpaikka
Hammasklinikka Miunpaikan muraali odotushuoneessa.
comments powered by Disqus