hyvinvointi

Ohjeita onnelliseen elämään

Nykymaailma muuttuu kovempaa vauhtia kuin koskaan aikaisemmin. Uudet trendit leviävät kulovalkean tavoin ja muovaavat ajatteluamme. Internet jakaa tietoa armottomasti, hyvää ja huonoa, oikeaa ja väärää. Tekniikka kehittyy hurjaa vauhtia tuoden innovaatioita toisensa perään. Tietoisuus maailmasta jossa elämme, lisääntyy päivä päivältä. Tiedämme enemmän maapallostamme, ympäröivästä avaruudesta sekä omasta lajistamme, ihmisestä. Tämän kasvavan tiedon sovittamien yhteen järjen ja sydämen äänten kanssa lienee haastavaa meille jokaiselle. Ajattelu vaatii aikaa ja tuntuu että nykyelämän suorituskeskeinen elämäntapa sysää syrjään tuon tärkeän taidon, ajattelun. 

Hyväksy ne asiat joita et voi muuttaa, ole rohkea niiden asioiden kanssa joille voit tehdä jotain. Osaa erottaa nuo kaksi asiaa toisistaan.

Olen vakuuttunut että hyvän elämän ohjeet ovat olleet tiedossa jo vuosisatoja eikä ne ole pohjimmiltaan muuttuneet lainkaan. Esimerkiksi nykyajan suosittu elämänhallinta metodi KonMari perustuu ajatukseen että vähemmän on enemmän. Eikä tuo ajatus ole kovinkaan uusi. Samoin mindfulness pohjautuu hyvin vanhaan tietoisuuteen siitä että ihminen on onnellisimmillaan kun elää juuri tässä hetkessä, keskittyen siihen mitä ympärillä tapahtuu. 

Reinhold Niebuhrin tyyneysrukous kuvaa minusta hyvin yhtä tärkeää tietä onneen. Rukouksen sanoma on hyvin selkeä, hyväksy ne asiat joita et voi muuttaa, ole rohkea niiden asioiden kanssa joille voit tehdä jotain. Lisäksi siinä toivotaan myös viisautta erottaa nämä asiat toisistaan. 

On kuitenkin muitakin asioita, jotka ovat nyt jopa merkittävämpiä kuin silloin kun ajatukset on julkaistu. Yksi niistä on valmistautuminen asioiden muuttumiseen. Se ei sovi suoranaisesti mindfulness ajatukseen mutta sillä on tavallaan vahva yhteys KonMari metodiin. Antiikin Roomassa eli mies nimeltä Seneca. Hän oli yksi sen ajan vauraimmista miehistä. Hän kuitenkin eli välillä viikon ilman palvelijoita ja söi vaatimattomasti. Yksi nykyajan vitsauksista mielestäni on se että tavoittelemme koko ajan enemmän. Parempi auto, isompi palkka tai suurempi talo ovat hyvin tavanomaisia toiveita. Emme ole valmistautuneet elämään onnellista elämää vaatimattomammin vaan kuvittelemme onnellisen elämän olevan aina jotain lisää. Tämä ei ole mielestäni yksistään yksittäisen ihmisen luoma harha vaan nykyajan meno yleensäkin tähtää jatkuvan kasvun tavoitteeseen. Ei ole väärin ajatella ja haaveilla vaurastumisesta mutta kuitenkin asioiden muuttumiseen olisi hyvä varautua, sillä elämä ei aina mene niin kuin ruotsinkielisen nimen omaavalla vaasalaisella huvilalla kuvatussa ohjelmassa on tapana mennä. 

Kultainen keskitie on yksi lempiteemoistani. Elämästä nauttiminen on tärkeää. En usko että elämäntapasuunnat jotka peräävät lähes kaikista nautinnoista luopumista ovat ainakaan minulle niitä oikeita. Kuitenkin nautinnoissa olisi hyvä muistaa kohtuus. Pitkää elämää tutkittaessa on löydetty selkeitä viitteitä tämän asian merkityksestä. Pitkäikäiset ihmiset ovat alueilta, joissa ruokaillaan, harrastetaan liikuntaa ja työskennellään kohtuudella. Nautintoaineetkaan eivät ole vieraita, niitä kuitenkin käytetään kuten ruokaillaankin, kohtuudella. Yhteisöt, joissa nämä ihmiset elävät, ovat myös hyvin auttavaisia toisiaan kohtaan. He ovat löytäneet myös intohimon asioihin joita tekevät. Tuo intohimo onkin ehkä se piste Iin päälle. Ja meistä jokainen voi löytää sen ihan arkisista asioista. Auton korjaaminen, ruuanlaitto, neulominen, oma työ ihan mikä tahansa voi olla se tekeminen joka saa meidät innostumaan. 

comments powered by Disqus