Mitä juoksu minulle merkitsee?

Yksinkertaisesti sanottuna kaikkea. Voi kuulostaa, että olen pahemman kerran riippuvainen ja että minun pitäisi keksiä elämälleni muutakin merkityksellistä. Minun mielestä ei. Siinä toteutuu samalla kaikki, mitä eniten rakastan.

LUONTO

Se tarkoittaa minulle paikkaa, jossa ei ole mitään ihmisen pilaamaa. Luonto on aina ollut siinä.

Juoksen usein metsässä, joen äärellä tai peltojen keskellä. Metsä erityisesti vetää puoleensa. Kun juoksee polulla, kaikki muu unohtuu ja oikeasti pääsee "tiloihin". Ei voi keskittyä muuhun kuin siihen, että ei lennä varvikkoon. On oltava läsnä. Tämän olen erityisesti huomannut tähystäessäni marjapaikkoja juostessa...

Luonto on oikeasti paras paikka ihmiselle. Sieltä olemme tulleet, ja ehkä vielä jonain päivänä muutan mökille. Metsästän ja kalastan, sienestän ja marjastan. Saan kaiken tarvitsemani luonnosta. 

Luonnossa on elossa, ja kun siihen yhdistää vielä juoksun, on oikeasti kuolematon fiilis. Huhuh.

HAPOT JA VÄLIAIKAINEN KUOLEMA

Onko mitään parempaa, kun on juossut tonnin vetoja, jonka jälkeen polttaa kurkussa, oksettaa, janottaa, veren maku suussa, kaikkensa antanut fiilis? No ei ole.

Onko mitään parempaa, kun on juoksemassa vauhtikestävyystreeniä ( =juostaan juuri aerobisen ja anaerobisen kynnyksen rajoilla suht pitkään, minulla usein peruskuntokaudella 8km) ja alussa tuntuu, ettei pääse mihinkään, mutta yhtäkkiä kilometri kilometriltä vauhti kiihtyy, askel rullaa, flow tulee päälle, hapot nousevat loppua kohti ja viimeinen kilsa tulee 3.50 min/km vauhtia? No ei ole.

Onko mitään parempaa, kun on juoksemassa kisaa, jolta ei ole odottanut oikein mitään, ajattelee vain "Tämä on perseestä, perseestä, perseestä" ja "En enää ikinä tee tätä" ja huomaa yhtäkkiä, että kulkee, vauhti kiihtyy, kello kilkattaa viimeisen kierroksen merkiksi, loppu tulee jossain elämän ja kuoleman välimaastossa, maaliviiva ylityy ennätysvauhdissa, ja pääset tekemään kuolemaa ( =kieriskelemään maitohapoilla radan reunalle)? No ei ole.

VAROITUS: tuohon tunteeseen jää koukkuun.

IHMISET

Ajatellaan, että juokseminen on yksinäinen laji ja yksinään puurtamista. No tottakai se on, jos siitä tekee yksinäistä. Jos aina juoksee yksin, on juoksu silloin yksinäinen laji.

Minulla ja treenikavereillani on aivan huippu tilanne. Treenaamme aamu- ja kovat treenit yhdessä parhaan valmentajamme valvomana. Muista ihmisistä saa niin paljon voimaa, tukea, kannustusta, kilpailuhenkeä... Ja voin sanoa, että kun viettää aikaa juosten kovia vetoja muiden tyhmien kanssa, alkaa muodostua aikamoisia ystävyyssuhteita.

Kilpailuiden ajatellaan olevan yksinään puurtamista. Onhan ne sitä. Mutta katsoessani ylläolevaa kuvaa, ei ensimmäinen mieleentuleva sana ole yksinäisyys. Kisoissa on aina paljon muitakin ihmisä - heti kun suoritus on ohi, loppuverkalle lähdetään tutustumaan muihin juoksijoihin.

Juoksu yhdistää, ja olen saanut vuoden aikan hurjan määrän uusia ystäviä.

ELÄMÄN RYTMITYS

Jos minulla ei olisi juoksemista ja säännöllisiä treenejä, en saisi mitään aikaan. Nyt on vain pakko miettiä, missä välissä ehtii syödä, tehdä kouluhommia, nähdä kavereita, nukkua...

Kesällä oli ihanaa, kun ei ollut muuta kuin juosta. Silloin piti keksiä vain väliohjelmaa. Perus lomapäiväni meni näin: heräsin ilman kelloa, kävin aamulenkillä, tein muut aamuhommat, käytin koiran, chillailin, tein ruuan, söin ja opiskelin, käytin koiran päivälenkillä, otin päiväunet ja lähdin treeneihin. Sieltä sitten kotiin syömään, lukemaan ja nukkumaan. Välissä aina kävin uimassa joessa ja nautiskelin kesästä. Ai että.

Juoksu vain tyhjentää pään kaikesta muusta. Parasta meditaatioita - ei ole muita kuin minä ja askeleeni. Se on asia, jota tehdessä unohtuvat huolet ja murheet. Joskus on ollut päiviä, joina lenkille lähtö on tuntunut vaivalloiselta. Mutta milloin olisi harmittanut juostessa tai sen jälkeen? Ei koskaan.

JM