"Mutta suurin niistä on rakkaus"

Long time no see. Tähän voisi kertoa monen monituista tekosyytä, miksi en ole kirjoittanut pitkään aikaan tänne mitään. On ollut pääsykokeeseen lukemista, paljon treenejä ja töitä. Niin, tekosyitä, sillä sille on aikaa, mille sitä haluaa olevan.

En ole kirjoittanut, koska ei ole ollut sellaista fiilistä. En saa hyvää tekstiä aikaiseksi, jos pakotan itseni siihen. Olen viime aikoina käynyt aika suuria tunteita läpi itsessäni ja elämässäni. Kun katson mennyttä paria kuukautta nyt, nään kuinka olen hakenut niitä uomia, joihin asettua. Osa teistä saattaa muistaa minun viime syksyn vaikeudet ja sen, kuinka hukassa itseni kanssa olin. Nyt tuntuu, että olen sama sisimmissäni se sama Jutta kuin aikaisemmin, mutta vaan hemmetin paljon kasvaneempi ja kypsyneempi. Vaaditiin viime syksy, jotta tajusin antaa itselleni aikaa ja luvan olla aivan hukassa.

Itsensä kanssa eksyksissä oleminen on vaan erittäin raskasta, mutta kuitenkin jotenkin samalla todella mielenkiintoista ja opettavaista. Olen viimeisen puolen vuoden aikana tajunnut elämästä paljon enemmän asioita kuin tähän mennessä ikinä.

Ensiksikin, usko aina siihen, että asiat menevät juuri niin kuin ne on tarkoitettu.

Älä syytä toisia ihmisiä äläkä ennenkaikkea itseäsi mistään, vaan yritä ymmärtää. Miksi hän toimi niin kuin toimi? Miksi minä toimin juuri näin? Koita jollakin tavalla saada näihin kysymyksiin vastauksia, esimerkiksi kirjoittamalla. Se ainakin toimii minun itseni kohdalla - iltaisin saatoin kirjoittaa monta sivua siitä, miksi olin toiminut jossakin tilanteessa aivan päinvastaisesti kuin nyt olisin halunnut. Se on lisännyt sekä armollisuutta itseäni kohtaan että halua olla parempi ihminen. Samalla se on auttanut ymmärtämään muita.

Toiseksi, toivo sitä, mitä haluat tapahtuvaksi.

"On toivo kuin hyvä henki, se virtaa vaan.
Se airottoman veneen saa liikkumaan."

Noin sanotaan Dingon Sinä ja minä -kappaleessa. Vaikka olisit aivan avuton itsesi ja elämäsi kanssa, toivo niitä asioita, joita elämältäsi haluat. Minä esimerkiksi toivoin, että saisin rakastua tai että juoksu alkaisi taas tuntumaan hyvältä. Molemmat toteutuivat.

Kolmanneksi, ja kaikistä tärkeimpänä asiana, rakasta.

Rakasta kaikkea, mitä vaan voit ja vähänkin tuntuu rakastettavalta asialta.

Rakasta sitä mitä teet, ja tee sitä mitä rakastat.

Rakasta itseäsi juuri sellaisena kuin olet, ja hyväksy huonot puolesi, sillä niiden eteen voi aina tehdä töitä ja kehittyä ihmisenä.

Rakasta muita ihmisiä, vähintäänkin yritä ymmärtää heitä. Älä tuomitse heti ensimmäisellä kohtaamisella, vaan yritä nähdä heidän kuortensa taakse. Se, että annat ventovieraalle mahdollisuuden tulla ymmärretyksi, on jo aika suurta rakkautta toista kohtaan.

Uskalla myöskin sanoa ääneen, kuinka tärkeitä lähimpäsi sinulle ovat. Minä yritin olla ennen kova ja itsenäinen, ajattelin aina: "En minä ketään tarvitse, pärjään aivan hyvin itsekseenikin". No tottakai pärjään, mutta kuten edellisessä postauksessanikin toin esille, on elämä äärettömän paljon parempaa, kun vierelläsi on muita jakamassa tunteitasi ja kokemuksiasi kanssasi. En minä olisi tällä hetkellä näin onnellinen, jos en olisi päästänyt muita ihmisiä lähelleni. Oli vain päästettävä, kun tajusin tuona kuuluisana viime syksynä, että en jaksa enää yksin. Tänä keväänä opin sanomaan ääneen, että "olet minulle tärkeä". Se voi tuntua todella pieneltä asialta, mutta miten hyvän fiiliksen se saa aikaan toisessa ja ennen kaikkea itsessäsi, kun sanot sen muille ääneen. Rakkaus lisää rakkautta, ja kaikki on parempaa, kun rakastaa.

Huh. Tulipas diippiä settiä! Tämä ehkä johtuu juuri siitä, että olen viime aikoina ollut tosi herkillä ja kiitollinen niin monesta asiasta. Tämän päivän vetotreenin jälkeen purskahdin saman tien itkuun, kun sain sen tehtyä. Olin vaan niin hemmetin onnellinen, helpottunut ja iloinen siitä, että kaikista vaikeuksista huolimatta olen jaksanut jatkaa yrittämistä juoksun suhteen. En ole luovuttanut ja nyt se palkittiin. Tuo liikuttuminen avasi jotain, joka oli nyt tiistaisena kesäiltana purettava auki.

Life is great.

Kirjoitin tämän postauksen siis viime viikon tiistaina. Ajattelin, etten julkaise sitä nyt ensimmäisenä pitkän tauon jälkeen, mutta miksi peittelemään asioita, joita on tajunnut ja miten on tuntenut. Luin tekstini äsken uudestaan, ja edelleen allekirjoitan kaiken, vaikka onkin vain lepopäivä, eikä huikean vetotreenin jälkeistä olotilaa, jolloin mikä vain on mahdollista ja kaikki näyttää hemmetin upealta, heh. Ennen en osannut olla onnellinen pienistä asioista, vaan kaikki oli paremmin kun oli ensin suorittanut treenit ja koulut siltä päivältä alta pois. Nyt osaan olla onnellinen juuri tässä hetkessä.

Näillä ajatuksilla viikonloppuun,

JM

Ps. Yritän lähiaikoina kirjoittaa myös vähän vähemmän diipimmän postauksen, jossa kerron arkipäiväisempiä kuulumisiani, sillä nyt voisi sanoa, että isoja juttuja on tulossa elämääni lähitulevaisuudessa!

Pps. Kuvat valittu tasapainottamaan postauksen tunnelmaa, kiitos niistä ystävälleni Kristalle <3