Tervetuloa mukaan kestävyysjuoksijan elämään!

Olen kirjoittanut blogia jo vuoden, mutta nyt solmiessani yhteistyösopimuksen Karjalaisen kanssa blogini siirtyy tänne So-Up:iin. Tästä olen enemmän kuin innoissani! Mukavaa päästä kirjoittelemaan elämästäni tälläiseen blogiyhteisöön.

Täällä pääset lukemaan vauhdikkaasta ja monivivahteisesta elämästäni kestävyysjuoksijana, saamaan vinkkejä omaan harjoitteluusi ja vastaanottamaan vertaistukea ja tsemppausta vaikeina hetkinä. Lisäksi tulen kirjoittamaan toisesta intohimostani eli ympäristö- ja luontoasioista laidasta laitaan sekä antamaan konkreettisia neuvoja siihen, miten yksilö pystyy vaikuttamaan elinympäristöönsä ja esimerkiksi ehkäisemään ilmastonmuutosta.

Kestävyysjuoksijan elämä siis sisältää paljon muutakin kuin vain juoksemista, syömistä ja nukkumista. Se sisältää tunteiden vaihtelua laidasta laitaan, kavereita, opiskelua, itsensä kehittämistä, rentoutumista, avantouintia... Ihan kaikkea! Tästä kaikesta haluan rehellisesti teille lukijoille kertoa. Samalla toivon, että edes yksi ihminen innostuisi vaikkapa juoksemisesta, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista taikkapa kasvisruuasta tai vaikka kaikista näistä. Silloin blogillani olisi merkitystä.

Antoisia lukuhetkiä kaikille!

Ps. Pyrin julkaisemaan tässä sähköisessä päiväkirjassani kuulumisia joka viikko. Otan mielelläni vastaan palautetta, postausehdotuksia, kommentteja... Ihan mitä vain! Ota rohkeasti yhtettä, mitä ikinä mielesi päällä liikkukaan.

Pps. Muistathan seurata minua myös Instagramissa ja Snapchatissa, joissa päivittelen melkeinpä päivittäin elämästäni. Instagram: juttamoilanen ja Snapchat: juttamariam

JM