Vuosi 2018

TAMMIKUU

Tämä kuva on Joensuun Vesikon pukuhuoneesta. Siellä tuli treenailtua enemmän kuin tarpeeksi tammikuun lisäksi helmi- ja maaliskuu. Koko vuoden ensimmäinen kuukausi kului oikeastaan korvaavaa ja epätoivoisia juoksuyrityksiä tehdessä - alussa juoksuyritysten jälkeen itketti ja olin aivan maassa, mutta kuun lopulla en jaksanut enää välittää, ikään kuin turruin tilanteeseen. Minun oli tehtävä korvaavaa, koska joulun aikaan polveni it-jänne tulehtui ja aiheutti juoksijan polvi -nimisen vaivan jälleen kerran. Tammikuussa myös selviteltiin, mistä johtuu, että vaiva on minulla puolentoista vuoden sisään jo kolmatta kertaa. Kävin hieronnassa ja fysioterapiassa paljon. 

HELMIKUU

Vuoden toinen kuukausi kului uidessa, uidessa, uidessa, uidessa ja uidessa. Tai siltä ainakin tuntui. Välillä pystyin tekemään crosstrainerilla vetoja, mutta nekin alkoivat sattua polveen. Harmitus oli suurta ja minua alkoi pelottaa, selviänkö tästä koskaan. Olin kuitenkin onnellinen siitä, että pystyin edes uimaan. Välillä tuli vedettyä kaksikin tuntia vapaauintia altaassa putkeen ja pyöräiltyä melkein kolme tuntia kuntopyörällä. Urheilun vastapainoksi opiskelin etenkin kemiaa ylioppilaskirjoituksia varten melkeinpä joka välissä ja olihan helmikuussa myös äidinkielen tekstitaidon yo-koe. Kävin myös avannossa kavereideni kanssa. Arkea piristivät penkkarit ja kauniit ulkoilusäät. Kuun loppupuolella polveeni laitettiin ensimmäinen kortisonipiikki, ja pian tämän jälkeen sain myös influenssan, mikä oli loppujen lopuksi hyvä - polveni sai nyt kunnolla lepoa ja kortisoni poistaa rauhassa tulehdusta.

MAALISKUU

Heti kuun alussa sain toisen kortisonipiikin polveeni, joka vei tulehduksen lopulta kokonaan pois. Pääsin pikkuhiljaa aloittelemaan juoksua, mutta korvaavaa treeniä oli mukana vielä runsaasti. Hölmöilin itse ensimmäisellä kunnon juoksuviikolla juoksemalla vauhtikestävyystreenin mäkisessä maastossa ja seuraavana päivänä pitkän lenkin huonosti pitävällä alustalla. Seurauksena uudelleen kipeä polvi. Kuun puolenvälin paikkeilla alkoivat yo-kirjoitukset toden teolla, ja ne menivät ihan hyvin, vaikka opiskelumotivaatio alkoikin jo olla nollassa. 

HUHTIKUU

Kirjoitusten päätyttyä lähdin yksin Italiaan, Rooman rannikkokaupungille Ostiaan juoksemaan ja vaihtamaan maisemaa muutamaksi päiväksi. Polvi oli onneksi rauhoittunut, minun ei tarvinnut kuin kerran käydä tekemässä lenkki uiden. Sieltä takaisin tultuani Suomessa oli suurin osa lumesta sulanut ja pääsin hyvin juoksemaan kovia treenejä sulille teille. Ai että miten ihanalta se tuntuikaan haasteellisen talven jälkeen! Olin kuin uudestisyntynyt. Juoksu alkoi kuun loppupuolella kulkemaan kuin unelma, ja kävimme Karttulassa kahden kilometrin katujuoksussa hakemassa vauhtia SM-maastoihin.

TOUKOKUU

6.5. jännitin enemmän kuin koskaan. Hotellissa ystäväni laittoi minulle juoksunumeroa kisa-asuun, jonka päälle saatuani tärisin melkein koko ajan ja olin aivan kananlihalla starttiin asti. SM-maastojen N19 4km kulki hyvin, mutta viimeisen ison mäen jälkeen kilometri ennen maalia hyydyin ja pronssimitali karkasi vaihtuen neljänteen sijaan. En ollut tästä edes kovin harmistunut, vaan olin iloinen siitä, miten lähellä kärkeä olin kolmen kuukauden juoksutauon jälkeen. Sairastuin pian SM-maastojen jälkeen flunssaan, josta toivuttuani kävin juoksemassa Helsinki City Runissa viiden kilometrin kisan - se ei kulkenut ollenkaan. 

KESÄKUU

Ratakauden avasin heti kuun alussa Espoossa kolmella tonnilla ja sain tehtyä ennätyksen. Treenit kulkivat todella hyvin, ja odotin innolla kisareissuja - Espoossa 800m lähelle ennätystä ja muutamaa päivää myöhemmin Raaseporissa 5000 metrillä ensimmäistä kertaa alle 18 minuutin. Juhannuksena kisasin vielä Kuortaneella, jossa sain tehtyä 1500 metrillä ennätyksen, vaikka viikon takainen viiden tonnin kisa vähän kropassa tuntuikin.

HEINÄKUU

Kesä- ja heinäkuun vaihteessa pidin pienen kisatauon ja treenailin. Joensuussa 800 metrillä tein ennätyksen voittaen B-erän, mutta samalla viikolla Lahdessa 1500 metriä meni aivan surkeasti - eikä ihme, sillä seuraavana aamuna herätessäni olin jälleen pienessä flunssassa. Oli huilattava muutama päivä, jonka jälkeen aloitettiin treenit kohti ensimmäisiä Kalevan Kisojani. Ehdin myös käymään vähän Ilosaarirokissa, joka oli ihanaa - näin paljon vanhoja tuttuja ja sää suosi, kuten se oikeastaan koko kesän teki. Oli huikeaa tanssia kavereiden kanssa ja laulaa huippuartistien mukana! Viikon kuluttua Kalevan kisoissa 5000 metriä meni aivan penkin alle. En jaksanut juosta yhtään. Sen vuoksi kävin varulta verikokeissa, mutta mitään ei onneksi löytynyt. Kuun loppupuolella Lapinlahdella juoksemani 1500 metriä kulki mukavasti, ja sain hyvän mielen lähteä treenaaman kohti omanikäisteni SM-kisoja.

ELOKUU

Kuun ensimmäinen viikonloppu. Laitila. 19-22-vuotiaiden SM-kilpailut. Perjantain 1500 metriä oli taktiikkajuoksu, ja olin kahdeksas. Turhautti, ärsytti ja harmitti. Lauantaina sain sitten purkaa tätä tunnetilaa yhdessä huonekaverini kanssa, sillä hänellä pituuden finaali oli mennyt päin mäntyjä. Se auttoi - sunnuntaina ylitin 3000 metrin maaliviivan kolmantena, ja syksyllä 2017 asettamani tavoite SM-mitalista oli totta. Mikä fiilis minulla olikaan! Tuntien uintitreenit talvella eivät olleet menneet hukkaan, vaan olivat oikeastaan kasvattaneet minulle suuren näyttämisen halun. Tähänastisen elämäni paras päivä heittämällä. Näiden kisojen jälkeen pitkä kausi alkoi jo painaa kropassa, ja se näkyi kisoissa.

SYYSKUU

Kauden kaksi viimeistä kisaa, ja välissä minun 19-vuotissyntymäpäivä. Kisat menivät aivan surkeasti, etenkin SM-viestit, jotka olivat kauteni viimeiset kisat. Sunnuntaina kävin vielä pitkän lenkin, jonka jälkeen kahden viikon ylimenokausi alkoi. Se teki niin hyvää! Oli mukavaa viettää kaksi viikkoa rennosti kavereiden kanssa chillaillen, ulkoillen ja hyvin syöden. Tunsin kuitenkin, ettei kroppa ollut aivan palautunut, mutta ajattelin sen olevan omaa kuvitelmaani. Ensimmäiset yo-kokeeni olivat myös syyskuussa. 

LOKAKUU

Lukioaikani viimeinen yo-koe, pitkän matematiikan uusinta, oli heti kuun alussa. Oli helppo hymyillä sen jälkeen! Kuitenkin yksi asia mietitytti minua - juokseminen. Treenit eivät olleet koko syksynä kulkeneet ei niin mihinkään. Lokakuuta ja välillä hieman surullista mieltäni piristi latinobiisit, ystäväni ja syyslomareissu Kreetalle. Kuun lopussa olin kuitenkin todella väsynyt juoksemiseen, ja muistan, kun minua itketti kesken lenkkien.

MARRASKUU

Kuun alussa lähdimme treeniporukalla leirille Ouluun, jonne tuli paljon muitakin juoksijoita. Siellä oli mukavaa treenata yhdessä, vaikkei minulla kulkenutkaan oikein mihinkään. Päätimme valmentajani kanssa alkaa keventämään treenejä siihen asti, kunnes leposykkeeni olisivat normaalilla tasolla. Aluksi tämä oli minulle henkinen helpotus, mutta kuun lopussa olin aivan puhki. Saatuani viimeiset lukiokurssit pakettiin, olin pari päivää taivaissa, mutta nopeasti putosin maan pinnalle takaisin. Saatoin aamulla syödä aamupalan ja sen jälkeen vain kuunnella musiikki ja itkeä, koska ahdisti niin paljon. Lopulta oli laitettava treenaaminen tauolle.

JOULUKUU

Kuun alku meni lakituspäivää odotaessa ja koiran kanssa metsässä kävellessä. 5.12. oli huikea päivä täynnä ihania ihmisiä ja monenlaisia tunteita. Oli hienoa painaa valkolakki päähän kaiken uurastuksen jälkeen. Pienen kuumeen ja viisaudenhampaan poistosta toipumisen jälkeen kävin kokeilemassa juoksua. Se oli kamalaa mutta samalla ihanaa. Siispä reenit pyörähtivät taas varovasti käyntiin. Joulun aikaan juoksu tuntui jopa hyvältä - voiko sen parempaa joululahjaa saadakaan? Joulun ja useiden syötyjen suklaarasioiden jälkeen kävimme perheeni kanssa Vain elämää -konsertissa ja vietimme Helsingissä samalla pari päivää ennen lähtöäni Portugalin treenileirille.

Ilman ystäviäni, perhettäni, valmentajaani ja muita läheisiäni en olisi mitenkään kuluneesta vuodesta selvinnyt. Kiitos, että olette olemassa. <3