diy

aikuisen vitmi 2

Lasken kämmeneni raamisahan jäljiltä karhean lankun pinnalle. Sormeni kulkevat varovasti sen katkenneen syyn pinnalta toiselle. Me puhumme toisillemme, siirrämme lämpöä. Puu saa minun ja minä saan puun. Metsä siirtyy minuun. Tuulessa sirisevät neulaset. Auringon paahtama kaarna. Juuret, jotka imevät maaperän kosteuden. Hetki on paljas. Tyhjä ja täysi.

Kymmenen kuukautta sitten sain sahatut parrut Sahauspalvelu Matti Huttuselta Kerimäen Kumpurannasta. Mieltä syyhytti käydä heti käsiksi niihin mutta maltoin ja annoin kuivua. Sinä aikana mietin moneen kertaan parrurakennelman kokoa ja liitoksia. Sen kykyä kantaa ja keinuttaa. Mittasin ja laskin uudelleen. Luovuin monesta ideasta. Riisuin, vähensin metallia, yksinkertaistin.

Teen koko työn itse, omin käsin ja käytössäni on vanhat työvälineet. Arvostan sähköttömyyttä. Hidasta kulkua kohti päämäärää. Tarkoitus on samalla oppia. Tuntemaan puuta, työvälineitä ja omia, piilossa uinuneita kykyjäni. Kansakoulun ja yhteiskoulun käsityötunnit koin kouluviikon piinaavimmat hetket. Tässä on sovinnon paikka. Vitmin pohjan rakentamisesta kerron täällä.

Aamulla hain kaksi pisintä parrua Kesälahdelta työhuoneeltani ja toin ne lapsikylän puuverstaalle. Kolmimetristen, 150x150 mm paksujen parrujen kanniskelu ja siirtely kävivät saliharjoittelusta. Koppasin mukaan käsisahan ja vanhan puuhöylän. Lisäksi tarvitsin työkalupakistani lyijykynän, rullamitan, suorakulman ja vasaran.

Aloitin parrujen päätyjen suoristamisella. Suorakulma parrun reunaa vasten piirsin viivat kaikille neljälle sivulle. Sahasin ensin urat, sitten kääntelin parrua ja sahasin tasapuolisesti joka suunnalta. Tarkistin suorakulmalla, näkyykö valoa. Ei näkynyt viivaimen lappeen alta. Seuraava työvaihe oli höyläys. Vanha höylä, terä suora ja terävä. Työnsin parrun lapetta ja höylä jumahti kiinni. Naputin höylän etuosassa olevaa metallihattua. Seuraava työntö ei irrottanut lastun lastua. Opin hellävaraisen naputtelun. Terän päähän, terän tiukkaajaan. Opin, että terä tekee työn, eivät hauikset ja ojentajat. Kevyet työnnöt. Työnnön loppupäässä vielä keventäen. Puun syihin nähden myötäsukaan. Oksien kohdalla vielä kevyemmin. Opin tyhjentämään höylän pesän puutikulla.

Oppiminen vei pari tuntia. Siinä kului vettä ja kylmää pakuriteetä. Hiki norui selkäruotoa pitkin. Se ei johtunut ainoastaan työstä. Muistin miltä tuntui, kun puutyönopettaja tuli arvioimaan olemattomasti edistynyttä työtäni, antamaan neuvoja ja lopulta auttamaan, kun sain aikaiseksi kuoppia ja viiruja.

Olin päättänyt, että liitän rakennelman yläparrut jalkaparruihin lohenpyrstöliitoksella. Sen etu on itselukittuvuus Liitoksen muita nimityksiä ovat sinkka- ja lomaliitos. Wikipedia kertoo, että kauneutensa ja vaikeutensa vuoksi se on puusepän taidonnäyte. Glup.

Piirsin lohenpyrstöt parrujen päihin ja aloin sahata. Vailla minkäänlaista kokemusta vastaavasta. Neljän lohenpyrstön muotoilemiseen meni toinen parituntinen. Kääntelin parruja ja sahasin vuoroon vastakkaisilta puolilta. Kannatti ostaa uusi käsisaha. Sen terä on päällystetty kitkaa pienentävällä aineella. Tosin sitä ainetta jää puuhun, kun saha kuumentuu.

Tunteja kului työpäivän verran, säädetyt tauot mukaan lukien. Nyt niidenkin merkityksen ymmärtää oikeasti, lepona. Kattoparrut ovat valmiit, kahdeksan muuta odottaa työstämistä. En aseta takarajaa itselleni, teen voimieni mukaan. Taas kerran jäi sormenpäihin ja mieleen mukava kutina itsensä haastamisesta ja ylittämisestä. Syysloma alkoi niin kuin pitikin.

comments powered by Disqus