diy

aikuisen vitmi 3

Punkaharjun SOS-Lapsikylän hienoimpia paikkoja on puuverstas, jolla on yli 30-vuotinen historia. Kerran viikossa sinne lehahtaa muutama lapsi kerrallaan, opettelemaan puuntyöstövälineiden käyttöä ja oman kätensä hallintaa kokeneen ohjaajan opastuksella. Ihmisen kädellä ja mielellä on yhteys. Levottomuus hellittää, sekavat ajatukset järjestyvät, kun käsi tekee mitä silmä ohjaa. Myönteinen kokemus omien taitojen karttumisesta kasvattaa itsetuntoa.

Mietin usein, miksi itsetunto on toisien tunnustuksesta kiinni? Minä voin määritellä oman osaamiseni tarttumalla asioihin, jotka koen tärkeiksi.

Itse käytin kaksi päivää vuoden alun vapaista siellä. Lepäsin. Tein muuta kuin mitä teen työkseni. Annoin hahmoa omalle idealleni aikuisen keinuvasta sängystä. Tulin enemmän sellaiseksi mitä sisälläni olen. Lisäksi puuverstas tuoksuu puulle, siis melkein metsälle. Se on lepoa.

Idea on edennyt siihen vaiheeseen, että työstän keinuvaa sänkyä eli aikuisen vitmiä kannattelevia parruja. Nyt on menossa pystyparrujen väliin tulevien tukiparrujen sahaus ja höyläys. Olen kirjoittanut aiheesta kaksi blogia. Sängyn pohjan tekemistä kuvaava löytyy täältä. Parrukehikon yläparrujen työstäminen lohenpyrstöliitoksineen löytyy täältä.

Lokakuusta lähtien neljä kolmimetristä parrua on odottanut käsittelyyn pääsyä olohuoneessani. Edellisen työkerran jälkeen arvioin, että kaksi parrua päivässä on sopiva käsittelytahti. Työkaluja ei tarvita montaa: käsisaha, puuhöylä, vasara, suorakulma, rullamitta ja lyijykynä.

Työ alkoi parrujen päiden tasaamisella ja niiden sahaamisella määrämittaisiksi. Sängyn keinahtelu mahdollistuu, kun kannattelevan rungon leveys ja samalla näiden tukiparrujen leveys on 230 senttiä. Pään tasaisuus varmistuu, kun sahaa tasaisesti neljältä suunnalta eli kääntelee parrua. Se käy saliharjoittelusta.

Seuraava työvaihe oli liitoskohtien tekeminen parrujen päihin. Vähäisen kokemukseni vuoksi valitsin nurkkahakaliitoksen. Sen tekeminen sahalla on hyvin yksinkertaista. Parrun päästä otetaan puolet pois. Viisitoista senttisestä parrusta se on 7,5 senttiä ja sahaukset suoria. Sahaus kannattaa aloittaa parrun päästä ja sitten jatkaa sivuilta.

Viimeinen työvaihe oli parrujen höyläys. Edellisestä kerrasta opin höylän terän säätämisen paremmin, joten työ sujui vaivattomammin. Puuhöylän terän säätäminen on melkein jatkuvaa. Oksankohtiin tökkäytyessään terä saattaa nousta vähän ja uudella työnnöllä lastua ei tule juuri ollenkaan. Kevyt napautus teränpäähän ja vilkaisu alta, että terä on suorassa, kuuluvat asiaan. Painon keventäminen oksan kohdalla auttaa, samoin höylääminen auran muotoisesti suoran työnnön sijaan.

Yhden parrun käsittelyyn kului alle kolme tuntia. Kun aikaan lisätään kuljetukset ja työtilan siivous, työpäivä täyttyy. Kotona sijoitin valmiit parrut sängyn alle ja huokaisi, puolet parruista on valmiina. Samalla arvioin mille korkeudelle sänky asettuu valmiina keinumaan. Nyt se on kymmenen senttiä liian korkealla. Tältä se näyttää. Ah.

comments powered by Disqus