aika

ajan turvallinen historia

Aika on varjo, joka kulkee hitaasti seinää pitkin. En katso valoa. Katson varjoa. Se venyy pituutta tai leveyttä. Se pysähtyy, kun katuvalot syttyvät. Se on aamulla vastakkaisella seinällä. Yö ei sitä siirrä. Aamu siirtää sen. Salaperäisesti.

En muista miten kauan olen tässä maannut. Polveni leikattiin joskus. Siitä muistuttaa kipu, kun käännän kylkeä. Siitä muistuttaa peitto, josta on tehty teltta polveni ylle. Vihaan sitä. Vihaan kaikkia telttoja. Ylös nousevaa peiton kaarta ja sen huippua. Reumasairaala on Heinolassa. Katuvaloja ei ole kotona. Siellä missä on katuvalot, on valon ja pimeän raja. Siellä missä ei ole katuvaloja, ei ole koskaan täysin pimeää. Pimeä on pelon mielikuva.

Aikaa ei todellisuudessa ole. Aika on vain turvallisuushakuinen selitys elämälle.

Ajalla ei ole tarkoitusta. Ajalla ei ole elämää. Ajalla ei ole mitään muuta mihin tarttua kuin ihmisen mieli. Ihminen tarvitsee aikaa hallitakseen, mestaroidakseen. Asettuakseen yläpuolelle. Ihminen tekee sen toiselle ihmiselle. Vaatii tulemaan ajoissa. Vaatii noudattamaan aikaa. Vaatii olemaan täsmällinen. Ja peittää sillä ammottavan, selitystä vaativan kuilunsa.

Aika ei virtaa mihinkään. Ihminen selittää omat tapahtumansa ennen kuin tai sen jälkeen määritteillä. Mutta suunta on pelkkä yritys kuvata tapahtumien kulkua. Usein se liittyy näkemykseen kausaliteetista eli syys-seurassuhteesta. Meistä tuntuu, että menneisyyden tekijät ovat syitä niille seurauksille, joita tunnemme nykyisyydessä. Meistä tuntuu, koska turvallisuudentunteemme riippuu siitä selityksestä. Syyn ja seurauksen suhteesta kirjoitin täällä.

Kausaliteettiin, termodynamiikkaan tai luonnonlakeihin perustuvat selitykset ajasta ovat fysiikan ja filosofian hapuilua. Todellinen kohde on tarve, jota ihminen tuntee. Tarve liittää yhteen, tarve kokea turvallisuutta. Tarve selittää olemassaoloa, nimenomaan omaa olemassaoloaan, yleisillä lainalaisuuksilla.

Yleisiä lainalaisuuksia ei ole. Mutta tarve kuvata niitä on pohjaton. Jos ei ole yleisiä lainalaisuuksia, on kaaos. Nyt on huomattava, että tunne kaaoksesta on omassa sisimmässä. Kaaos ei ole todellista oman ihon ulkopuolella. Ihossa menee raja. Mutta tarve on niin vahva. Tarve hallita sitä mikä on ulkopuolella, jotta oma sisin saisi rauhan.

Tarve hallita puolisoa, lapsia, perhettä. Tarve hallita oppilaita, työntekijöitä, naapureita, vastaantulijoita. Tarve hallita kansaa, rahan liikkeitä, ostoskäyttäytymistä, lakeja, armeijoita, maailmaa. Niin suuri tarve on hillitä oman sisimmän vavahtelu sen edessä, ettei kukaan usko. Ettei kukaan kuule, ettei kukaan ota todesta.

Kun tulee ihminen, joka kuulee ja ottaa todesta, ajalla ei ole merkitystä. Se johtuu siitä, että tuntuu turvalliselta.

comments powered by Disqus