ihmissuhteet

erotus vai summa

Talvi kääntää kylkeä. Räystäät itkevät ilosta. Lätäköt sulavat mustalla asfalttimatolla. Hankien kirkkaus häikäisee. Pysähdy pihamaan lumikasan viereen ja työnnä kasvosi lähelle. Voit kuulla lumen sulavan. Voit haistaa sulamispisarat. Yksi kevääseen kääntymisen sisintä liikuttava kokemus on minulta ohi. En kuule lumen sulamista, tuota lapsuuden ihmettä, koska syöpähoitojen jälkeen korvissani soi udunomainen, taukoamaton suhina. Tajusin sen ensimmäisenä syksynä hoitojen jälkeen, kun en kuullut sirkkojen siritystä. Se sai minut miettimään aisteja ja todellisuutta. Kysyin, onko sirkkoja olemassa, kun en kuule tai näe niitä?

Hahmotan ympäristöäni aistieni varassa. Huomaan käyttäväni etäaisteja enemmän kuin lähiaisteja. Periaatteessa etäaisteja ovat haju, kuulo ja näkö. Lähiaisteja ovat maku ja tunto. Lapsena tunnustelee ja maistaa kaikkea, aikuisena tutkii etäämpää. Onko syy siinä, että aikuinen kantaa mukanaan esivanhempiensa, puusta pudottautuneiden taakkaa? Varoo ja vainuaa. Vai onko syy omassa tarpeessani pitää aistittavat asiat etäällä? Kaikkea sitä sunnuntaina miettii. Onko tämä päähäni pulpahtanut satunnainen ongelma kuulemisesta perinnöllinen, ikään liittyvä vai henkinen? Maailma on täynnä helppoja selityksiä. Valitsen henkisen.

Ennen sen aukomista poikkean houkuttelevalle sivupolulle. Onko ongelma, etten tiedä jotain? Etten osaa sanoa mitään tai selittää aukottomasti kysyjälle. Tietäminen on aikuisuuden kangastus. Ylempänä olevan harha. Kauempaa katsovan kokemus. Elämänkatsomuksen muutoksesta on 22 vuotta. Siinä yhteydessä menetin tarpeeni tietää enemmän kuin muut. Keskityin ottamaan todesta ja tuntemaan itseni. Kokemaan ilman suodattimia. Sisäänpäin kääntyminen oli tervehdyttävää. Ongelmista tuli uteliaisuutta kutkuttavia. Peloista puoleensavetäviä. Onko ylipäätään olemassa ongelmia, jos niitä kohti voi mennä avoimesti ja jos en voi jakaa? En usko.

Tunto on ihmeellinen aisti. Ihon pinta-alan kokoinen ja herkkääkin herkempi. Sen vapauttaminen on puhtaasti henkinen, sisäinen toimenpide. Lähelle meneminen ja lähelle päästäminen kertovat tavasta elää kokonaisvaltaisesti. Valmiudesta olla sinut minuna ja minut sinuna. Kun kaksi ihoa kohtaa, missä menee raja? Oma kokemukseni on, että raja häviää. Siinä voi sitten ihmetellä mikä on sisäpuolta ja mikä ulkopuolta. Vai onko kaikki yhtä kokonaisuutta. Minusta tuntuu, että syvyyssuuntaan ihoni on pohjaton ja yhtä syvä kuin mieleni. Jokainen kosketus menee kehon läpi, jos olen kosketukselle avoin. Kun kosketan, olen kokonaan siinä pinnassa. Vain siinä minä toteudun, olen ihminen, olen olemassa.

Kosketuksen ei tarvitse olla kova, jotta se tuntuu. Itse asiassa kaikkein keveimmällä kosketuksella on kaikkein voimakkain vaikutus. Siinä on jotain vastaavaa kuin kuulossa. Voimakkaimmat aistimuksen aiheuttaa hiljaisuus. Se johtuu siitä, että hiljaisuudessa on mahdollista olla itsempi, täydempi. Hiljaisuus ja koskettamiseen keskittyminen tukevat toisiaan. Niitä voi opetella samaan aikaan ja opettelun voi aloittaa oman käsivartensa silittämisestä. Ihme miten herkkä minä olen!!

Erotus on vähennyslaskun summa yhteenlaskun tulos. Mikäli me ihmiset näemme toisissamme eroja, korostamme niitä ja pystytämme raja-aitoja, maailma vähenee. Olen huomannut, että kunnallisvaalien teemoissa soivat vähennyslaskujen numerot. Sata vuotta täyttävä Suomi on kummallisella tavalla miinusmerkillinen. Suomi on rikkaampi kuin koskaan historiansa aikana. Silti me vähennämme toisiltamme. Ajattelen, että lähelle meneminen, henkisesti ja fyysisesti koskettaminen tekee erotuksesta summan. Tutustuminen, kysyminen, selvän ottaminen vievät tuntemiseen. Kaukaa voi vain pelätä. Lähellä paljastuu, että olemme kaikki samaa maata. Suomesta tulee yhteenlaskun tulos ja ongelmista yhdessä jaettavia.

Réne Descartesin, tuon 1600-luvun aistien epäilijäfilosofin tunnetuin lause kuuluu ”ajattelen, siis olen olemassa.” Minun mielessäni se kääntyy muotoon: tunnen, siis olen olemassa. Se huomasin, kun uskalsin avata tuntoaistini ja aloin maalata tunteeni näkyviin. Sille seikkailulle ei näy loppua.

comments powered by Disqus