hyvinvointi

kannateltuna läpi elämän

Kesäloma alkaa huomenna. Se merkitsee omassa ajassa kellumista, polskuttelua, sukeltelua. Listaan kymmenen elämääni kannattelevaa seikkaa. Tärkeysjärjestystä ei ole, on toisiinsa liittävä verkko. Kumpi on ennen muna vai kana? Sellaisen kysyminen ei johda mihinkään. Olennaisempaa on jatkaa kuin vatkaa, kuten Juice toteaa biisinsä Minä, toiseksi viimeisessä säkeistössä.

Vastaavanlaisen listan teki bloggaajatoveri Susu, se löytyy täältä.

Äiti ja isä. Ei mikään kevyt rasti. Lapsuuteni vei kaksi kokemusta. Ensin iso sisko hukkui kotipihalla vesisaaviin. Olin puolivuotias ja kirjaimellisesti imin syyllisyyden äidinmaidon muodossa sisääni. Sitten kaksivuotiaana sairaalassa viisi ja puoli kuukautta. Kadotin perusturvallisuuden ja perheyhteyden. Koin perheväkivaltaa ja kodin ilmapiiri ahdisti. Nyt olen äitini lähin omainen ja vietän hänen luonaan suurimman osan lomistani. Isä on muuttanut juuri asumaan yksin ja ensimmäisen yön vietän siellä muutaman päivän kuluttua. Olen oppinut tekemään sovinnon, jonka ydin on heidän lapsuudentarinoidensa jakaminen. Kun kuulen mitä he ovat kokeneet, näen yhteyden heidän käyttäytymiseensä vanhempina. Ymmärrän heitä ja itseäni. Vuoroni on kannatella.

Koti. Vanhempien välinen suhde merkitsee kotia, seinät ovat kulissi. Silti Karijoki, Nastola, Asikkala, Lammi, Helsinki, Lahti, Kesälahti ja Punkaharju ovat piirtäneet minuun kotipaikkamerkkinsä. Loogisesti siis yksin asuvan koti on suhde omaan itseen. Ah miten vaiheessa koko paletti on. Tätä listaa kootessa huomasin, että haluan tehdä samanlaisen kehityskohteistani.

Kuusikielinen Ovation usb:llä. Kuusitoistavuotiaasta opin pitämään kitaraa sylissä. Säestin korvakuulolta tuttuja lauluja. Kun ulkoasiainministeriö torppasi Sex Pistolsin tulon Suomeen vuonna 1978, perustimme kavereiden kanssa Ves Pistolsin, sitten Kivireen ja vielä Puurattaat. Kaikkia musiikin lajeja tuli kokeiltua. Sykähdyttävintä oli duojen aika ensin Meirän Kollit ja sitten Oranssi, jolloin opin a cappellaa sekä säveltämistä äänissä. Nyt on vasurin sormenpäissä pysyvät kovettumat.

Lyijykynä. Liittyy paljolti lukemiseen. Kolmetoistavuotiaana löysin kirjaston aikuisten puolelta runokirjoja ja rakastuin. Pelkistettyjen lauseiden mielikuvitusta ruokkivaan tanssiin. Kun opin soittamaan, kirjoitin ensimmäiset runot englanniksi ja sävelsin saman tien. Kesälahdella luovan kirjoittamisen Haavilaisissa haaveilin runokirjasta. Nyt ajattelen pidempiä kohtaamisia. Mieltäni kiehtoo dialogi, jossa keskustelijoiden välillä on muutakin puhetta kuin se mitä he ääneen sanovat.

Teräslasta. Sydänkohtauksen jälkeen väritin kalvakan elämäni maalaamalla. Näin huolella ja pitkään rakentamieni patojen taakse ja rikoin ne. Tulvin tyhjille pinnoille väreinä. Ymmärsin näyttelyvieraiden kanssa keskustellessa, että mitä yksityisemmästä tunteesta maalaan, sitä yleisempiä kokemukset ovat. Unelmani on, että maalaan lastalla vielä yhdeksänkymppisenä.

Towerit. Monelle ihmiselle olen vuodattanut sisintäni ja he ovat jaksaneet kuunnella. Toisia olen kuunnellut ja he ovat kertoneet itsensä. Joidenkin kanssa olen vain tehnyt yhdessä ja se on ollut parantavaa. Kaikki ystävät eivät halaa, toiset vain kättelevät. Joidenkin seura tekee hyvää milloin vain, toisten seura satunnaisesti.

Terveys. Kolmen raskaan sairauden jälkeen olen lääkkeetön. Se on ihme. Osaltaan siihen vaikuttaa halu liikkua, osittain terveellistynyt tapa syödä. Suuri merkitys on sillä, että olen oppinut kuunteleman ja rakastamaan kehoani. Terveyttä ei oikeasti ole, se on suhteellista. Tilaansa voi verrata vain aikaisempaan.

Työ. Paratiisin naapuri löytyy Punkaharjulta. Ovessa ei ole kylttiä, sisällä ei ole kelloa. Parasta työssäni on ajan pysähtyminen, koska suurimman osan olen kahden kesken lapsen tai nuoren kanssa. Henkilökohtaisuus, ajatusten, tiedon ja tunteiden vaihtaminen. Sen lisäksi teen tavoitteellista, vaikuttavuuteen tähtäävää kehittämistyötä. Katse vuoron perään tässä ja taivaanrannassa. Tästä olen kirjoittanut kokonaisen blogin ja se löytyy täältä.

Levollisuus. Levottomuuden vastakohta? Noei! Tein laulun Nukkuuko hän reumaliiton kesäpäiville Joensuuhun 2005: mikään ei auta/kuin hiljaisuus/kipujen hauta/levollisuus/hyytävä rauta/sanattomuus/kuivunut lauta/liikkumattomuus. Kerron, miten vaikealta tuntui, kun vanhemmat tulivat katsomaan minua sairaalaan. Näyttelin nukkuvaa sydän takoen. Kätköön pakotettu tunne ei ole levollisuutta. Kerrottu tunne on.

Utelias mieli. Jatkuvasti saan itseni kiinni siitä, että kurkistan asioiden taakse. Henkilöhistoria, historia, esihistoria, maailmankaikkeuden historia. Keho, elin, solu, geeni. Teko, ajatus, mieli, tunne. Riittää, että saan hahmon. Kaikkea ei tarvitse tietää varmasti tai lopullisesti, koska lopullisuutta ei ole. Totuuteni raja menee ihossa. Se on kesälomalaisen perusteellisesti vapauttava asenne.

comments powered by Disqus