lastensuojelu

lastensuojelun tabuja aukomassa

Viime yönä ajoin harmaan pikkupikkubussin Porista Punkaharjulle. Matkan aikana taivas tihkui vettä, joka toisessa ohikiitävässä kylässä oli keskiaikainen kivikirkko, tuomet kukkivat Pirkanmaalla, eikä pitkiä valoja tarvinnut käyttää. Kyydissä oli kolme SOS Kehittäjänuorta Punkaharjun lapsikylästä. Nopeuteni ei riittänyt Alias –pelissä, kuulin lukemattomia naurukuolemia, keltainen auto –mätkäisyjä, Haloo Helsingin Pulp fictionia yhteislauluna, espanjalaismiesten komeuden ylistyksiä ja miten keskeytetyn biisin sanat jatkuvat -kisaa. Seassa oli hiljaisuutta ja vakavaa pohdiskelua omasta elämästä ja ihmissuhteista. Nieleskelin, kun nuoret avoimesti jakoivat ajatuksia toisilleen. Kaikkea en kuullut, kiitos kuulonalenemani ja hyvä niin. Luotan vertaistuen kantovoimaan.

Mitä me Porissa, Selkämeren helmessä? Tallattiin Suomen vanhin kävelykatu, ihmeteltiin liikenneympyröiden tajutonta määrää, hytistiin meri-ilmaston raikkaudessa, tutkittiin betonisiltarakenteita sisältäpäin, myöhästyttiin kaupoista, ja nukuttiin Kokemäenjoen töyräällä. Tämä oli vasta alkusoittoa.

Reissun pääpaikka oli Porin Diakonia-ammattikoulun Martintalo. Voima Vaikuttaa! –verkostofoorumi, lastensuojelun kokemusasiantuntijaryhmien yhteenliittymä, kokoontui toista kertaa. Näitä ryhmiä on kasvanut eri puolille Suomea tällä vuosikymmenellä ja niiden määrä lisääntyy tulevaisuudessa. Meitä oli mukana akselilla Oulusta Helsinkiin ja Porista Punkaharjulle yli neljäkymmentä henkeä. Riemastuttava kokoonpano ja puheensorinan kirkas, vuolas virta. Sillä kokemuksella mikä minulla on SOS-Lapsikylä Punkaharjun nuorten foorumin toisena mahdollistajana, ajattelen, että kokemusasiantuntijuus on lastensuojelun kehittämisen kruununjalokivi. Tällä kertaa kokoontuminen liittyi osana koko Suomen kattavaan Yhdessä Koettua –tapahtumakiertueeseen. Sen tavoitteena on lisätä tietoisuutta lastensuojelusta ja sijaishuollosta, sekä juhlistaa 100-vuotiasta Suomea.

Kokoontumisella oli kaksi aihetta: lastensuojelun tabut sekä verkoston kehittäminen ja viestintä. Tabu on tongankielinen sana, joka tarkoittaa pyhää ja kiellettyä. Siihen liittyi ajatus, jonka mukaan tietyt esineet ovat niin pyhiä ja vaarallisia, ettei niihin kosketa, eikä niistä puhuta. Nykymaailmassa tabut liittyvät ihon väriin, politiikkaan, sukupuolisuuteen ja uskonnollisuuteen. Vaikeneminen ja vältteleminen liittyvät häpeään ja loukkaamattomuuden vaatimukseen.

Tabun kehittymisessä voi nähdä seuraavia vaiheita:

  1. asioista vaietaan ylimalkaan
  2. asioista käydään kevyttä keskustelua mutta sen ei haluta johtavan mihinkään
  3. asian käsittelyä vastustetaan voimakkaasti

Vaikeneminen ei ole jonkun toisen juttu. Vähäpuheisuus tai välttely ei ole jonkun toisen juttu. On terveellistä pysähtyä kysymään itseltä mistä minä vaikenen? Jatkaa kysymällä sitten miksi ja mitä tarkoitusta varten? Minä vaikenen enemmän kuin puhun, on oma kokemukseni. Enkä ole mikään hiljainen mies.

Lastensuojelun tabut irrottivat kielenkannat. Kahdestakymmenestä kahdesta aiheesta nostettiin työstettäviksi seuraavat:

  1. leima otsassa
  2. tuleeks niistä ls-nuorista mitään?
  3. epäonnistuja – ongelmanuori
  4. menestyminen yllättää
  5. ei kannata unelmoida

Olen tehnyt lastensuojelutyötä varsin lyhyen ajan. Toistuvasti törmään lasten ja nuorten kertomana kokemukseen, että aikuisilla on valmis käsitys siitä mihin kokemusasiantuntijalla on mahdollisuus. Heitä tulkitaan diagnoosien ja elämänhistorian rajoittamina riskeinä. Tästä puhuttiin yleisemminkin ryhmässä, jossa olin mukana. Koko Suomi on täynnä riskejä, harva näkee mahdollisuuksia. Riskeihin nojaava poliittinen päätöksenteko ohjaa tällä hetkellä maan käytäntöjä.

Jokainen ryhmä työsti yhtä aihetta miettien miten siitä voisi saada valokuvan. Paikalla ollut valokuvaaja Niina Vehmas kuvasi ne. Kuvat tulevat julki myöhemmin ja palaan niihin silloin. Omassa ryhmässäni avattiin tabua ”menestyminen yllättää.” Mietimme, miten olosuhteilla, perimällä, säälillä, wau-yllätys-että-pärjäät –asenteella ja kysymättömyydellä kuorrutetaan tukahduksiin kokemusasiantuntija ja hänen mahdollisuutensa. Pohdimme ylioppilaiden tunnistusriviä, joista arvattaisiin lastensuojelun asiakkaat. Päädyimme kuitenkin yksittäiskuvaan, jossa ylioppilaana näyttäytyi perinteiset mielikuvat rikkova henkilö. Kuvien alle piti kehittää otsikon haastava voimalause. Meidän lauseemme kuului: esteet on tehty ylitettäviksi ja ennakkoluulot murskattaviksi.

Kuka siihen kykenee itsekseen?

Voima Vaikuttaa -verkoston kehittäminen ja yhteydenpito jäi vähemmälle keskustelulle. Silti aiheesta irtosi paljon näkyjä. Verkosto koetaan tarpeellisena vertaistuen antajana, hyvien ja huonojen kokemusten peilinä ja jalostajana. Päämääränä on ison joukon asiantuntemuksen ja yhteyksien käyttäminen tavoitteellisesti. Verkosto kaipaa selkeän tähtäyspisteen kokoontumisilleen. Yhteinen tahtotila ja into lastensuojelun kehittämiselle sekä kouluttamisen, materiaalin tekemisen, että tapahtumien kautta on olemassa. Sosiaalisen median tilit valjastetaan tiiviimmän yhteydenpidon välineiksi.

Seuraavaksi kokoonnutaan Oulussa, jossa on tehty hienoa työtä lastensuojelun kokemusasiantuntijoiden taholta Veturointi –hankkeessa. Kuuntelin heitä Pohjois-Suomen lastensuojelupäivillä ja nyt minulla oli ilo tavata kasvokkain. Nyt tunnen tekijöitä myös Jyväskylästä, Kokkolasta, Tampereelta ja Helsingistä. Kun lisään heidät yhteyksiini Ylitornion, Vihannin, Tampereen, Kaarinan ja Espoon SOS Kehittäjänuoriin, koen kokemusasiantuntijoiden hartioiden leveyden. Odotan suurella innolla ideoiden sinkoilemista ja niiden muuttumista teoiksi. Koen itseni etuoikeutetuksi, kun saan olla mukana yhtenä mahdollistajana tälle kehitykselle.

comments powered by Disqus