diy

ovet auki

Ovet auki

Tänä aamuna seisoin pitkään Puruveden Sorvaslahden jäällä ja odotin auringonnousua. Hetken lähetessä harsomaiset pilvet muuttuivat ensin purppuraisiksi, sitten kellertyivät. Ne näyttivät kaikki suuntaavan kohti aurinkoa. Juuri ennen kaukaisen rantametsän syttymistä aurinkotuleen tuuli juoksutti jääkiteitä pitkin järveä ja lähisaaren puut humahtivat. Sydän veti kiihdytystahdin päälle. Kun tuo lähes viisi miljardia vuotta vanha kultainen ja kuuma toisen sukupolven tähti liukui esiin, tunne elämästä ja olemassaolon merkityksestä kasvoi kehon ääriin saakka. Saman se on tehnyt siitä lähtien, kun maa tiivistyi noin 4,6 miljardia vuotta sitten planeetaksi. Minä olen tämän hetken tähtipölykertymä tuossa historiassa.

Tällä viikolla sain vihdoinkin valmiiksi makuuhuoneen oven. Tai oikeastaan sinetöin sen ovettomuuden. Minussa asuva pieni mutta äänekäs diy-menninkäinen riehkaisi muutaman kerran asunnon sisätilat ympäri onnesta. Muutettuani uuteen kotiin kahdeksan kuukautta sitten päätin, että raivaan itsestäni rajoja. Ai ettei voi? Miksei?

Yksin asuessani uuteen asuntoon muuttaminen on merkinnyt sisäovien kantamisurakkaa. Nyt selvisin yhdellä ovella. Makuuhuone on minulle levon paikka. Haluan sen olevan kaunis, vaikka vietän siellä suurimman osan ajasta silmät kiinni. Sisustan viiden periaatteen varassa: avaruuden, hetken mielijohteen, kierrätyksen, valon ja värikkyyden. Avaruus tulee isoista ikkunoista liitettynä mahdollisimman vähäiseen määrään verhoja, niukasta kalustuksesta ja ovettomuudesta. Varsinkin makuuhuoneessa avaruus merkitsee minulle sopivaa päänalusta.

Diy-menninkäinen alkoi kuiskutella oviaukosta heti, kun olin saanut valmiiksi piirrokset aikuisen kehdosta. Olen kokenut saman ennenkin. Sisäinen ääneni on kyltymätön idealisti. Toteutus ei merkitse niin paljon kuin uneksiminen. ”Haluan pehmeät ovenpielet ja verhon, joka läikkyy valossa”, selitti sisäinen ääni. Kaiken muun löysin työhuoneeltani, vain verhot, koristenauha ja yksi liimaputki piti ostaa.

Tarvikelista:

5 metriä sijauspatjaa 30 cm leveinä suikaleina

5 metriä plyysiverhoa 38 cm leveinä suilakkeina

5 metriä organzakangasta

10 metriä terenyöriä

yksi verhonkannatin

2 tuubia kangasliimaa

139 niittiä

1 verhotanko

2 verhotangon kannatinta

2 ruuvia

1 messinkinen ankanpää

Työkalut:

sakset

rullamitta

mattoveitsi

sinkilänaulain

ruuvinväännin

keittiöjakkara

Aloitin työn keräämällä tarvikkeet työhuoneeltani Kesälahdelta. Savonlinnan Eurokankaasta löysin mieleistäni vanhan kullan väristä läikkyvää organzaa. Vanha kulta oli kauneinta kangasta mitä löytyi, nimi ei viittaa muuhun. Sitä paitsi se mätsää oviaukon vieressä killuvan koristeellisen peilin väriin.

Henkilön Ari Koskela kuva.

Leikkasin vanhan sijauspatjan lattialla, mattoveitsi puri parhaiten materiaaliin. Verhon leikkasin kirjoituspöydällä ja sen mitta perustui silkkaan arvioon. Samana päivänä olin päivittänyt ensiapu ykkösen, joten sakset pysyivät tiukasti näpeissä. Aloitin kiinnittämällä kankaan toisen reunan ensin. Sen jälkeen laitoin pehmusteen kankaan alle ja kiristin kankaan sen yli ja niittasin kiinni. Niittejä meni enemmän kuin olin ajatellut mutta kankaan pingottaminen oli vastaavasti helpompaa. Niitit iskeytyivät helposti karmin ulkoreunaan.

Seuraava työvaihe oli koristenauhan liimaaminen. Kangaskaupan myyjätär kysyi ompelenko vai liimaanko nauhan kiinni. Koska neulankäyttö on pienessä tilassa hankalaa, päädyin liimaan. Liimaakin meni enemmän kuin kuvittelin mutta maitoliimaa kehotettiin levittämään molemmille yhteen tuleville pinnoille ja niin tein. Liiman kuivuminen ei kestänyt kauaa ja sen ollessa vielä kosteaa, saattoi nauhaa oikoa mieleisekseen.

Satuin hyvään saumaan kangaskauppaa, sillä siellä oli ompelupalvelukampanja menossa, niinpä sain valmiit verhot vähän yli viikossa. Plyysikangas, ankanpää ja verhotanko ovat kauan sitten tehtyjä kirpputorilöytöjä. Verhotangon kannattimiin liittyy hauska muisto. Olin talvella 2008 laulamassa Astikkalan marjatilan emännän merkkipäivillä. Kun lähdön aika tuli, sankaritar ja isäntä kysyivät mitä ovat velkaa? Tunsin heidät pitkältä ajalta lapsiensa kastejuhlista ja tiesin heidät huumorintajuisiksi. Vastasin, että voisin ottaa maksun luonnossa. Naurun sekaan kerroin, että tilan siirryttyä tihkukasteluun suuret alumiiniputket olivat jääneet työttömiksi. Pyysin niitä sen verran kuin sopii ja sain. Sain niin paljon, että tein niistä monta taideteosta. Nyt palaset siitä ilosta kannattelevat verhoja.

Tehokasta työaikaa kului yhden työpäivän verran. Koristenauha maksoi 59 euroa, valmiit verhot 27,50 euroa ja yksi liimatuubi 6,50 euroa. Yhteensä siis 93 euroa koko hoito. Pääsin mieleni päähän ja nyt odotan mitä diy-menninkäinen seuraavaksi keksii. Ounou, onhan se kuiskinut jo jotain siitä, että kirjahylly on liian persoonaton. Ei riitä, että se on pinkin, punaisen ja lilan risteytys, kun muoto on liian perinteinen. Kääks.

comments powered by Disqus