lifestyle

sielukas pysähdyspaikka 3

Lauantai-iltapäivä kellistyy kohti iltaa. Valtatie neljäntoista liikenne on satunnaista, Puruveden Kokonselän laineet lyöttäytyvät yhteen rantakivikon kanssa. Koivunoksat taipuvat ja kukkalaatikon kukat nyökkäävät ohi kulkiessani. Lasiterassin ikkunoilla valuu menneen sateen kyyneleet. Kohta on aika sytyttää lämmittimet ja jos kesäpaidassa kylmää, nostaa harteille saali pärekopasta.

Menen sisälle, koska siellä on mehukkaampaa. Keittiön tuoksut tunkevat muheina nenään. Henkilökunnan nokkela sanamiekkailu värähtelee kurkihirttä myöten. Sisutuskin on niin kuin pitää. Tuolit, pöytäliinat ja kahvikupit eri paria. Eteeni tuodaan pieni menu, kuin vanha valokuva-albumi. Käsin kirjoitettu, aistikas, ruokailuun liittyvillä sanaparsilla ryyditetty. Jokin täällä on niin kohdallaan, että VAAV (=vaivatta antaudun aistien vietäväksi).

Vihersalaatti on aseteltu lautaselle, jonka reunoja kiertävät lilat kukat. Mieleeni tulee lähinnä zeniläinen asetelma, jossa kaikki on harkittu mutta niin, että sen huomaa vain sydämellään ja suullaan. Lautanen ei ole kukkuroillaan, mutta kaikkea on tarpeeksi. Kun James Bond totesi noppia heittäessään ”it’s all in the wrist”, minä huokaisen ”it’s all in the kastike.” Se on kevyttä ja raikasta kuin vuoripuro. Tekee mieli nuolla lautanen alkuruuan päätteeksi.

Kymmenen vuotta sitten Pasi Hirvonen perusti Café Rantakivi Oy:n Punkaharjulle. Yrityksen kotisivu palveluineen löytyy täältä. Konsepti perustuu lähiruualle ja hyvälle palvelulle.

Pääruoka tuodaan nopeasti eteeni alkuruuan jälkeen. Muikut ovat järvestä, joka liplattaa korviin syömistä tahdittaen. Kirkkaan aallon ja kalan tuoreuden maistaa. Muikku on mehevää ja maukasta, vaikka on kypsää. Selkäruoto ei kutita kurkkua mennessään alas. En ole perunoiden ystävä mutta täällä nekin maistuvat. Ruisleipä on itse leivottua. Suomalainen, perinteiden mukainen annos, kuin Sibeliuksen sinfonia. Muiden ehkä pitää juhlia erikseen suomalaisuuden satavuotisuutta. Täällä siitä ei tehdä numeroa. Se on osattu jo pitkään.

Minulla on täällä stammtisch, vakipaikka, oma tuoli. Kahvikupit voi valita hyllyltä. Otan aika kultaisen kupin ja tassin. Täällä tuntee olonsa sellaiseksi, että kruunu kasvaa päähän.

Jälkiruoka. Ranskalaiset ovat sitä mieltä, että ”jälkiruoka ilman juustoa on kuin yksisilmäinen kaunotar” (J.A.Brillat-Savarin). Minä en mahda mitään Rantakiven Tiramisulle. Mehevä, juuri oikein kostutettu kaunotar asetetaan eteeni. Mansikat ja viinimarjat tihkuvat päällä. Kaakao viimeistelee vastakohdan kerman makeudelle. Himmeänhopeinen haarukka on juuri tätä hetkeä varten.

Maailma kaatuu ympärilläni. Pelottaviakin asioita tapahtuu. Syötyäni ymmärrän ja rakastan enemmän kuin ennen.

comments powered by Disqus