suomi100bloggaa

suomi - sosiaalisten keksintöjen maa

Istun Kullervon, tuon Kalevalan kuuluisan kiroajan mukaan nimetyn seminaarihuoneen pallilla. Luennoitsija istuu myös, mutta ei meinaa pysyä penkillä. Energiaa on kuin voimalaitoksessa. Valkoinen tukka ja parta keinuvat, kädet eivät lepää sylissä. Ilkka Taipale, psykiatri, rauhanaktivisti ja entinen kansanedustaja on vauhdissa. Jos missä näet mainoksen hänen läsnäolostaan, mene kuuntelemaan. Takaan, ettet palaa tyhjänä. Minut hän sai ostamaan toimittamansa kirjan Sata innovaatiota Suomesta. Sitä lukiessani ymmärrän paremmin millaiset ovat kotimaani todelliset kasvot ja rakastan niitä enemmän.

Kirja kertoo, miten Suomesta tuli Suomi. On helppoa ajatella, että tekninen kehitys ja sen hedelmät määrittelevät Suomen ja sen suunnan. Teknisen kehityksen taustalla on kuitenkin jotain kattavampaa, yhteisempää hyvää. Sosiaalisten keksintöjen verkko. Mikä on sosiaalinen keksintö? Se on ratkaisu tunnistettuun sosiaaliseen ongelmaan. Suomi on edelläkävijä, meillä on todellista tarkkanäköisyyttä ja halua tehdä yhteistä hyvää.

Se on huomattu maailmalla. Käsissäni oleva opus on kolmas painos. Ensimmäinen on tehty 2006 ja toinen 2013. Se on käännetty liki kolmellekymmenelle kielelle ja sitä käännetään kymmenelle lisää. Kirjassa on poliittisten ja sosiaalisten keksintöjen lisäksi arjen elämää helpottavia keksintöjä, kuten astiakaappi. Kirjoitukset ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Historiasta nykypäivään päästään yhtä sivua kääntämällä.

Nostan esiin kaksi innovaatiota, jotka tekivät minuun vaikutuksen. Toinen on 1980 –luvun alussa kehitetty sadutus ja toinen uusi globaali trendi – yksin asuvat.

Sadutus on tuolloin koulupsykologina työskennelleen Monika Riihelän kehittämä menetelmä, jossa vapaasti soljuva kertomus, uusi satu tai tarina, syntyy kertoja ja saduttajan välillä. ”Kerro satu tai tarina, juuri sellaisena kuin haluat. Minä kirjoitan sen muistiin sana sanalta, niin kuin sinä sen kerrot. Kun se on valmis, minä luen sen sinulle, jotta voit korjata sitä, mikäli haluat.” Näin alkaa sadutus.

Se perustuu luottamukseen, että jokaisella ihmisellä iästä, sukupuolesta, kulttuurista, koulutustasosta, tai vammaisuudesta huolimatta, on henkilökohtaisesti tärkeää sanottavaa. Huomatkaa, perusta on kuuntelemisessa ja kuulemisessa. Sadutuksen avulla hiljaiset saavat äänen ja äänekkäät alkavat kuulla enemmän. Se muuttaa vuorovaikutuksen demokraattisemmaksi. Se on avain osallisuuden kulttuuriin. Menetelmää on käytetty maailman kaikilla mantereilla. Kuuntelemisen olennaisuuden näen joka päivä omassa työssäni lasten ja nuorten kanssa.

Toinen tärkeä kirjoitus. Maailmassa on kaksi suurta väestötrendiä. Ikääntyminen ja yksin asuminen. Suomen 2,56 miljoonasta asuntokunnasta yli miljoona eli 41% muodostuu yksin asuvista. Heistä 42% on miehiä, 30% yli 65 vuotiaita ja 25% alle 35 vuotiaita. Yksin asuminen ei sellaisenaan ole ongelma. Yksin asuvien pulmat ovat taloudellisia, sosiaalisia ja terveydellisiä. Ihmissuhteisiin, palveluihin ja käytännön elämään liittyviä.

Suomen asuntokunnista 13,1% on EU:n määritelmän mukaan köyhyysrajan alapuolella vuonna 2010. Luku on EU:n kuudenneksi alhaisin. Saman määritelmän mukaan köyhiä yhden hengen asuntokuntia on 31,5%, Bulgarian jälkeen toiseksi eniten EU:ssa. Tasa-arvonäkökulmaa ei ole Suomessa sovellettu perheellisten ja perheettömien välille. Perhelainsäädännön vaikutukset olisi syytä tutkia tältä kannalta.

Suosittelen lämpimästi tätä perustuksiin kaivautuvaa kirjaa kaiken Suomi100 hypetyksen keskellä. Kirja antaa seuraa seurattomalle. Kirja kertoo tarinoita yksinäiselle. Mutta kuka kuulee yksinäisen tarinat? Kuka saduttaa minua? Ketä minä sadutan?

comments powered by Disqus