syy ja seuraus

syytä kaipaamattomat sanat

Kuuvikadulla Helsingin toukokuinen, viileä ilma kantaa nenääni kahvin tuoksua. Jalkani ovat väsyneet, ne kuulevat mielellään sen viestin. Suu kostuu ajatuksesta saada pitkä lasillinen cafe moccaa pöydälle eteeni. Ja pian istahdan pikkukahvilan pehmeälle tuolille. Sormeni tarttuvat lämpimään lasiin ja nostavat sitä ylös. Suljen silmäni.

Mikä sai minut tulemaan tänne? Oliko se jakojeni tarve levähtää vai pään tarve tulla pois kadun melusta. Oliko se tieto rauhallisesta ympäristöstä vai suklaisen kahvin houkutus? Oliko se jano vai nautinnonhalu? Oliko se ensisijaisesti kehon vai mielen tarve? Jospa kuitenkin muisto? Olen istunut tässä ikkunan ääressä aiemminkin, käynyt virittäviä keskusteluja. Niinkö? Onko se sitten keskustelun sisältö, tunneälykkäiden kirjainten ja sanojen tulva kahvikumppanin huulilta vai hänen galakseja sädehtivät silmänsä, joka saa minut palaamaan tälle tuolille kuin syliin?

Elämä on täynnä tapahtumaketjuja. Tuntuu luonnolliselta ajatella, että kaikilla teoilla on syy. Se on niin syvällä sisällä, että voi puhua elämän tulkitsemisen kaavasta. Ja sellainen se onkin. Syyn ja seurauksen kaava. Tapa selittää itselle miksi elämässä tapahtuu hyvää tai pahaa. Kerron, kohta mistä tarve selittää asiat yhteen johtuu. Sitä ennen muutama askel taaksepäin ajattelun historiassa.

Kreikkalaisen Aristoteleen (384-322 eaa) mukaan, että syitä on useita ja ne voi todeta seuraavan esimerkin kautta. On neljä syytä pöydälle. Materiaalinen syy (puu ja naulat), formaalinen syy (pöydän piirustukset tai yleinen käsitys millainen pöytä on), aiheuttajasyy (puuseppä) ja päämääräsyy (sen ääressä voi syödä tai kirjoittaa). Skotlantilaisen David Hume (1711-1776) valaistui nuorukaisena näkemään, että syytä ja seurausta koskevat uskomuksemme riippuvat tunteista, tavoista ja tottumuksista, eivät järjestä tai abstrakteista, ajattomista ja yleisistä luonnonlaeista. Kausaliteettia ei siis esiinny aistihavainnoissa, eikä se ole looginen periaate, vaan viittaa yleistyksiin siitä, miten ilmiöt seuraavat toisiaan havainnoissamme.

Monissa itämaisissa uskonnoissa käytetään vastaavanlaisesta syyn ja seurauksen yhteydestä nimitystä karma. Se on universaalinen laki, joka ohjaa muita lakeja, jotka tuottavat tiettyjä vaikutuksia niitä vastaavien syiden muovaamina. Syyt ovat kuolemattomia, eikä niitä voi eliminoida muuten kuin tuomalla niiden tilalle oikeudenmukaiset vaikutukset.

Oman pohdintani pohjana on pitkä kokemus kolmesta raskaasta sairaudesta, kokemusten sekä kokemuksiin liittyneiden tunteiden avaaminen. Sairauden iskettyä tulee kiire hakea sen syy, jotta se voidaan hoitaa. Flunssa, vatsakipu, kaulalle kasvanut patti. Yksitoista vuotta sitten olin tilanteessa, jossa lääkärit etsivät puoli vuotta syytä viinirypäleterttua muistuttaville kaulani imusolmukkeille. Kissanraapeutumasta, jänisruton ynnä muiden bakteeritartuntojen kautta tuberkuloosiin ja siitä lopulta diffuusiin lymfoomaan eli epäselvään imusolmukesyöpään.

Sairauden syiden etsiminen on kulkenut kohti pienempää. Koko ihmiskehosta, sen osiin, vereen, soluihin, bakteereihin ja viruksiin. Nykyään tutkitaan geenejä, perintötekijöitä. Ne ovat pitkään olleet sopivasti sellaisia, joille ei mahda mitään. Geeni on ollut kuin kohtalo. Nyt on kuitenkin mahdollista säädellä perintötekijöitä. Se voidaan tehdä joko itse geenille tai sen säätelyalueelle ja geenin kohdalla olevalle DNAn rakenteelle. Geeneistä ja niiden vektoreista eli kuljettajista toivotaan olevan apua vaikeiden sairauksien hoidossa.

Oman, yhä uudelleen sairastuneen kehoni äärellä olen kysynyt, miksi sairauden selittäminen perustuu kausaliteetille? Olen usein kokenut, että kokonaisuuteni häviää ja minusta hoidetaan vain pieniä osia. Ihan sama, perustuuko syyn ja seurauksen etsintä näkyville tai näkymättömille tekijöille. Soluille tai mielelle. Ajattelen, että syyn ja seurauksen laki on turvallisuushakuinen selitys elämästä. On tarve selittää asiat yhteen, koska on vaikea kestää niiden erillisyyttä.

Ymmärrän sen hyvin. Kun sisimmässä on kokemus yksinäisyydestä ja täydellisestä avuttomuudesta, sen on pakko liimata kaikki yhteen. Pakko liimata kuolettavat sairaudet, jotta olisi terve. Pakko liimata pettyneet aikuiset ja lapset, jotta olisi perhe. Pakko liimata katujen kovuus ja pakokaasut, että olisi koti. Pakko liimata saastuva luonto, että olisi maa. Pakko liimata, ettei leijuisi tuulessa kuin voikukan hahtuva. Liimaa ovat filosofiat, uskonnot, rakkaus. Kuinka moni niistä on olemassa vain siksi, ettei tarvitsisi pelätä.

Milloin kaikki olisi niin luonnollista, ettei selityksiä tarvittaisi?

Hyvää äitienpäivää kaikki lukijat!

comments powered by Disqus