Kesälahden joulu 2003 oli loskainen. Tiedättehän, kastuneet sukat talvisaappaissa, verkkaan valuva hikinoro selkärangassa, silmälaseissa tiivistynyttä sumua, raapiva ääni auton pohjapanssarissa. Raskas olo jo joulupöytään mennessä. Parvekkeen seinää vasten mäiskyvät jouluvalojen johdot. Ulkoilu jää vähiin ja sisänyhjäyksen määrä kasvaa potenssiin x. Tuon joulunsydämen käytin Tontun kääntämiseen.
Runossa on yksitoista säettä ja sen vaiheisiin katson tässä blogissa.
Ruotsalainen Viktor Rydbergin (18.12.1828 – 21.9.1893) kirjoittama runo julkaistiin vuonna 1881 Ny Illustrerad Tidning -lehdessä. Hän oli kirjailija, lehtimies, runoilija ja vuodesta 1877 alkaen Ruotsin Akatemian jäsen. Rydberg aloitti uransa lehtitoimittajana. Hän kohosi Ruotsin kulttuurin 1850-luvun henkiseksi johtomieheksi. Hän oli myös merkittävä Edgar Allan Poen tuotannon ruotsintaja. Tomten -runo alkaa:
Midvinternattens köld är hård,
stjärnorna gnistra och glimma.
Alla sova i enslig gård,
djupt under midnattstimma.
Månen vandrar sin tysta ban,
snön lyser vit på fur och gran,
snön lyser vit på taken.
Endast tomten är vaken.
Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori Paavo Cajander (24.12.1846 – 14.6.1913) ehti suomentamaan runon melko tuoreeltaan. Hän on ensimmäinen Shakespearen suomentaja ja tunnetuimpia suomennoksiaan ovat Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat ja Topeliuksen Maamme kirja. Cajanderia pidetään kaikkien aikojen työteliäimpänä suomentajana. Näin hän on kääntänyt ensimmäisen säkeistön ja se on ilmestynyt julkaisussa Tilhi 26/7 1884:
Pakkanen on, yö kattaa maat,
Tähdet kiiluen loistaa,
Tölliss' uinailee asukkaat
Kesk'yön unta suloista,
Ääneti kuu käy kulkuaan,
Puissa lunta on valkeanaan,
Kattojen pääll' on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
Valter Juva (3.9.1865 – 25.12.1922) oli kirjailija ja kääntäjä. Hän toimi muun muassa Viipurin työväenopiston johtajana sekä kaupunginkirjaston hoitajana. Työnsä ohessa Juva suomensi maailmankirjallisuutta: Goethen Faustin, Topeliuksen satuja sekä Heinrich Heinen ja J.L.Runebergin runoja. Hänen suomennoksensa Rydbergin tontusta on tunnetuin, mikä johtuu Lyyli Wartiovaara-Kallioniemen sävellyksestä. Se lienee syntynyt 1940-luvun alkupuolella, koska ilmestyi ensimmäisen kerran nuottina 1945 PK-kustannuksen julkaisemana. Juvan suomennos puolestaan ilmestyi v. 1906 kokoelmassa Valikoima runoelmia.
Pakkasyö on ja leiskuen
pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
yösydänuntaan kiskoo.
Ääneti kuu käy kulkuaan,
puissa lunta on valkeanaan.
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vain saa unta.
Kolmanneksi Tontun käänsi Yrjö Jylhä (21.7.1903 – 30.12.1956). Hän oli runoilija ja suomentaja. Hänen talvisota-aiheinen runokokoelmansa Kiirastuli kuuluu suomalaisen lyriikan merkittävimpiin klassikoihin. Hän on kääntänyt suomeksi maailmankirjallisuuden klassikoita, kuten Shakespearen tärkeimmät näytelmät Miltonin runoeepoksen Kadotettu paratiisi ja Ranskan kansalliseepoksen Rolandin laulu. Tontun suomennos sisältyy ainakin v. 1954 julkaistuun kokoelmaan Runon pursi. Tämä on toinen ja täydennetty laitos, ensimmäinen on ilmestynyt jo v. 1934. Jylhän suomennosta on käytetty myös Harald Wikbergin kuvittamassa kuvakirjassa Kotitonttu.
Tuima on talven pakkanen,
tähdet kiiluvat yössä.
Kansa kartanon hiljaisen
nukkuu jo, uupunut työssä.
Verkkaan vaeltaa kiekko kuun,
lunta täynnä on oksat puun,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
Sävelletty Tonttu on kaunis, kuin aineettomana leijuva kuvaus Pohjolan talviyöstä. Se kuvaa kotitonttua, jonka tehtävä on pitää huolta talosta, kun isäntäväki nukkuu. Yökulkijalla on aikaa miettiä elämää. Yökulkija on yksinäinen. Suomennoksessani pyrin tuomaan ilmaisut lähemmäs nykyaikaa, välttämään toistoja ja painottamaan kotitontun herkkyyttä.
Pakkanen kiristyy, naksahtaa
revontulet syö taivaan,
maatalon asukkaat nukahtaa,
uupuneet työhön, vaivaan.
Harso verhoaa kasvot kuun,
kuura peittää oksia puun,
katoilla kinokset lunta,
tonttu ei saakaan unta.
Runon puolivälissä kuudes ja seitsemäs säkeistö olivat minulle keskeisimmät. Kuudes kuvaa tontun hiippailua talossa, nukkuvien ihmisten seassa. Lapsista kertova osuus on runon huippukohta. Siinä tonttu katsoo lapsia ja ongelman ydin tulee ilmi. Seitsemäs säkeistö kertoo sukupolvien vaihtumisesta ja ajasta, joka alkaa ja loppuu. Tai ei, mistä sen voisi tietää? Selitys ajan jatkumisesta kuoleman jälkeen saa luonnollisesti kysymään alkua. Uskonnoilla on näkemyksensä mutta miten minä liityn niihin? Mikä on minun paikkani ajassa?
Ovesta tupaan pujahtaa
kaikki levolla makaa
aikuiset häntä arvostaa
rauhan talolle takaa.
Hiljaa hiipii lasten luo
nähdäkseen suloiset kasvot nuo
värähtää tontun kieli
helliä tekisi mieli.
Suvun kulkua katsonut
pojista tehty on miestä
nukkuvan lapsena, odottanut
tietoa syntyvän tiestä.
Vauvasta nuoreksi kasvetaan
aikuiset vanhenee, haudataan
mistä ja minne käy aika
ongelma on kuin taika.
Aloitin runon suomentamisen toiseksi viimeisestä säkeistöstä. Minulla oli silloin tapana kävellä talvella pitkiä lenkkejä aamuyöllä. Talven ja pakkasen kauneus olivat häkellyttävän ihania, aamunkoittoon kiristyvän kylmyyden nakse oli kuuluva ja revontulet täyttivät taivaan.
Aamuyön luonto on hiljainen
elämää kahlehtii routa
vesi koskessa kohisten
määränpäähänsä joutaa.
Tonttu silmänsä ummistaa
aikojen virtausta kuulostaa
”katoaa, tiedä en minne
mistä se tulee tänne?”
Runon valmistuttua otin yhteyttä kesälahtelaiseen akvarellistiin Annu Ikoseen. Kysyin voisiko hän maalata kuvan jokaisesta säkeistöstä. Voisimme pitää yhteisen näyttelyn kirjastossa. Annun nuorimmainen oli silloin sylivauva, joten hän lupasi palata asiaan myöhemmin. Marraskuussa 2009 jonotimme sikainfluenssarokotusta Kesälahden terveysasemalla ja hän kertoi, että on saanut valmiiksi suurimman osan maalauksista. Maalaukset säkeistöineen olivat esillä kaksi kuukautta nimellä Tallitonttu Viktorin talviyö.
Olisi mielenkiintoista tietää, onko kukaan muu kääntänyt tätä hienoa runoa? Tämän myötä toivotan blogin lukijoille miettivää ja keskustelevaa joulua.
