unelma

unelmia jakamassa

SOS-Lapsikylässä Punkaharjulla kehittäjänuoret kokoontuvat foorumiinsa kerran kuukaudessa. Minulla on ilo olla ryhmässä toisen aikuisen kanssa mukana keskustelussa ja viemässä nuorten viestejä kylän johtoryhmälle ja muille aikuisille. Tänään kysyttiin, mitä unelmia heillä on. Aluksi on tapana kertoa kuulumiset toisillemme ja tänään kerrottiin unelmia. Myöhemmin he kirjoittivat unelmansa näkyviin. Kynät suihkivat paperilla, jokaisella oli monta unelmaa.

Tärkein oli pääseminen kotiin. Toiveammatteja löytyi monesta paperista. Heidän unelmansa ovat hämmentävän selkeitä ja elämässä kiinni. ”Haluaisin, et elämä menee paremmin isona, miten se meni pienenä.” ”Kotioloissa dialogi.” ”Rakkautta kaikille.” ”Saada ystäviä.” Että pikkuveljen eka sana ois mun nimi.” ”Voittaa pelkoja.” ”Olla terve ja elää hyvin.” Terveys ja rauhallinen elämä oli hyvin useassa paperissa. Unelmoijat sekoitetaan helposti haaveksuviin, pilvilinnojen ja tuulentupien rakentajiin. Lapsikylän lapset ovat vahvasti tiedostaen todellisuudessa kiinni.

Omat unelmani ovat olleet tosia tulevaisuudesta. Haluan herättää jotain sisimmässäni kauan nukkunutta. Viedä olemiseni rajat pidemmälle. Ja mitä olen tehnyt. Olen oppinut soittamaan kitaraa ilman opettajaa. Säveltämään ja kirjoittamaan laululyriikkaa omasta päästäni. Pitänyt konsertteja, joiden sisältö on kokonaan omaani. Oppinut maalaamaan näkyviin omat tunteeni. Pitänyt taidenäyttelyitä, joiden sisältö on silkkaa minua. Yhdistänyt runoja, musiikkia ja kuvataidetta toisiinsa. Tänään kerroin foorumilaisille haluavani oppia kirjoittamaan niin, että voin kirjoittaa kirjan. Se uinuu minussa vielä.

Kuten huomaatte, liitän unelmaan sanan oppiminen. Vaikeinta ei kuitenkaan ole oppia tekemään. Vaikeinta on oppia olemaan hiljaa, kuuntelemaan, kunnioittamaan ja rakastamaan. Voin antaa sinulle vain, jos minulla on jotain annettavaa. Siksi on aloitettava itsestä ja se on vaikeinta. Vuoden 2016 syyskuussa pidettiin SOS-Lapsikylien kehittämispäivät Oulussa. Punkaharjun kylän kehittäjänuorten rumpuryhmä takoi paikallaolijoiden mieliin yhdessä tekemisen rytmiä. Kaikkein helpointa on kuunnella ja toistaa toisen rytmiä. Vaikeinta on löytää oma rytminsä ja pitää se.

Meidät opetetaan lapsesta lähtien olemaan hiljaa ja kuuntelemaan, kun aikuinen puhuu. Meidät opetetaan kunnioittamaan ja rakastamaan vanhempiamme. Meille ei kerrota, että sen pitäisi olla molemminpuolista. Ei. Sillä aina, kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa lapsilta vaaditaan enemmän kuin aikuisilta. Minä väitän, että itsestään selvää kunnioitusta ei ole olemassakaan. Aikuisen on ansaittava kunnioitus. Lapsen kunnioitus. Ilman ehtoja, ilman varauksia, ilman huolenpitoa jättämisen uhkaa.

Tutki itseäsi, kun olet kahdestaan lapsen kanssa. Kysy hiljaa mielessäsi, mitä vaadit lapselta? Mitä edellytät, ennen kuin rakastat? Ole rehellinen. Onko sinua rakastettu ehdoitta? Tiedätkö mitä se on ja miten se vaikuttaa? Sillä mitalla, millä sinulle on mitattu, sinäkin mittaat. Kannat sinua edeltäneiden sukupolvien perintöä. Se on syvällä sinussa.

Jos haluat tehdä toisin, aloita itsestäsi, älä lapsesta. Jos olet rehellinen, tunnet miten mannerlaatat siirtyvät sisälläsi.

comments powered by Disqus