yhdenvertaisuus

yhdenvertaisuus ennen kaikkea

yhdenvertaisuus ennen kaikkea

Aika ajoin ohimenevä vilahdus, hädin tuskin kuultu ääni, irrallisena lehahtava sana, silmissä häivähtävä väri saa aikaan sisimmän mannerlaattojen liikahduksen. Olen monesti miettinyt sitä, miten viereen katsominen saa näkemään tarkemmin. Sama juttu kuin takaperinkävelyn etääntyminen ajatuksen kohteesta. Tästä ja aiheeseen liittyvästä hollantilaisyliopiston tutkimuksesta kirjoitin edellisen blogin.

Viime torstaiaamuna ajoin Savonlinnaan ja avasin autoradion kuullakseni ylen uutisten loppuosan. Kuulin pienen pätkän pääuutisen hännästä ja sanat iskivät kuin vasaralla peukaloon. ”Yhdenvertaisuus ei saa vaarantaa turvallisuutta.” Yksi silmänräpäys. Oikeusvaltio murskana. Vihapuhetta online. Kaksi täydellistä väärinymmärrystä lyhyessä lauseessa.

Uutinen liittyi puolustusvoimien haluun ottaa töihin kaksoiskansalaisuuden omaavia henkilöitä. Puolustusministeri Niinistö (ps.) kertoi tiistaina laittavansa vireille lain, joka estää kaksoiskansalaisten pääsyn sotilasvirkoihin. Hänen mielestään asialle on ”painavat syyt.” Yleisesti on puhuttu lojaliteetista eli uskollisuudesta ja luotettavuudesta. Jottei ministeriparka jäisi yksin mielipiteensä kanssa, totean, että ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Vanhanen (kesk.), sisäministeri Risikko (kok.) ja oppositiojohtaja Rinne (sd.) ovat samoilla linjalla. Kyse on siis asiasta, jossa on laajasti ottaen poliittinen yhteisymmärrys. Vanhanen toteaa, että ”asiaan liittyy vaikeita juridisia kysymyksiä, sillä kyse on kansalaisuuden tuomien oikeuksien rajoittamisesta.” Samalla hän Ylen uutisen mukaan toteaa, että ”valmistelutyö on jo käynnissä.”

Tasapuolinen kohtelu on tärkeä hallinnon oikeusperiaate. Muodollisen yhdenvertaisuuden toteutuminen tarkoittaa sitä, että samanlaisessa tapauksessa ihmisiä tulee kohdella samalla tavoin. Viranomaisilla on perustuslakiin ja yhdenvertaisuuslakiin perustuva velvollisuus edistää ihmisten yhdenvertaisuutta. Valtion virkamieslaissa todetaan, että ”ketään saa perusteettomasti asettaa toisiin nähden eri asemaan syntyperän, etnisen alkuperän, kansalaisuuden, sukupuolen, uskonnon, vakaumuksen, vammaisuuden, iän taikka poliittisen tai ammattiyhdistystoiminnan taikka muun näihin verrattavan seikan vuoksi.”

Kirjoitin, että lauseessa ”yhdenvertaisuus ei saa vaarantaa turvallisuutta” on kaksi väärinymmärrystä. Mitkä ne ovat? Yhdenvertaisuus ei ole jaollinen. Jos se pilkotaan osiin, se lakkaa olemasta. Yhdenvertaisuus kansalaisen perusoikeutena on kuin punasolut veressä. Jos niitä ei ole happi lakkaa kulkemasta ja ihminen menehtyy. Toinen virhe on päätelmä, että yhdenvertaisuus uhkaa turvallisuutta. Asia on juuri päinvastoin. Yhdenvertaisuus lisää turvallisuutta.

Yhteiskuntarauha, Suomen kansalaisten kyky toimia yhdessä ja rakentaa maata, perustuu samoille oikeuksille. Tasa-arvolle miesten ja naisten välillä, yhdenvertaisuudelle terveydenhuollon ja sosiaalitoimen asiakkaana, tuomioistuimissa, työpaikoilla, perusopetuksessa ja maahanmuuttajien kotouttamisessa. Meillä on vielä paljon työtä, jotta tämä kaikki toteutuu. Suomi ei ole täydellinen.

Turvallisuus on tunne. Mikäli perussuhtautuminen toisiin ihmisiin on vierastava, heidät nähdään uhkana ja heitä varten varaudutaan. Oma kokemukseni on, että mitä avoimempi olen, sitä vähemmän minua voidaan haavoittaa. Avoimuus on kaksisuuntaista. Olen avoin toisille, valmis tutustumaan, valmis antamaan itsestäni, valmis jakamaan. Avoimuus sisäänpäin on sitä, että tunnistan ja tunnustan oman menneisyyteni, sen virheet ja kivut sekä oman pimeyteni, kehitystarpeeni. Minä en ole täydellinen, minäkin voin olla pelottava, vaikken sitä tahdo.

Kaikki riippuu minusta. Hiljaisuus on kannanotto.

comments powered by Disqus