lifestyle

yllätyskeittiöremontti

Kesäloma. Mikä ihana mahdollisuus hengittää kapallinen pölyä, impata tiksotrooppista kaksikomponenttiliimaa, perspiroida vaatteensa likomäriksi ja kiventää lihaksistonsa luita myöten. Toisaalta (tämä on sana jota vihaan) mikä mahdollisuus omaksua uusia taitoja ja harjaantua siinä mitä jo osaa. Elämä on näkökulmakysymys.

Koetan kirjoittaa jälkimmäisestä näkökulmasta vanhan keittiön remontista. Eilen en olisi tähän kyennyt. Nukkuminen ja fyysinen etäisyys tekevät ihmeitä perspektiiveille. Kolmen pilkku kahden neliön uudistaminen ei kuulosta kovin suurelta haasteelta kahdelle miehelle. Uuden istuttaminen vanhaan on kuitenkin haastavaa. Valmistautua paremmin!

1.Eristä muut huoneet kunnolla muoveilla ja suojaa lattiat vahvalla kartongilla. Suojaus sekä vähentää vaurioita, että jälkitöitä, joista suurin on siivous. Se myös antaa mahdollisuuden työskennellä suurpiirteisemmin ja nopeammin.

2. Katso aina pinnan alle ennen kuin suunnittelet mitään. Seinät oli päällystetty nelisenkymmentä vuotta sitten valmiiksi maalatulla kovalevyllä. Ne oli liimattu betoniin. Ensimmäisen levyn irrotus paljasti, että levyn mukana lähtee suuria paloja. Talon rakennusvuosi on 1944 ja pula-ajan betoni haurasta. Suunnitelmia piti muuttaa ja hankkia uusia tarvikkeita.

3. Mittaa tarkasti kaikki mitat ja laita ne muistiin. Vanhassa keittiössä ei ollut yhtään suoraa kulmaa, heitot olivat puolesta sentistä puoleentoista. Ei kuulosta isolta? Viimeisenä kannoimme jääkaappipakastimen sisään mutta se ei mahtunut ovesta, koska uusi työtaso oli leveämpi kuin entinen. Sitten se ei mahtunut sille seinälle mihin piti, koska pieni kaappi oli lisätty nurkkaan. Molemmissa tapauksissa oli kyse alle kahdesta sentistä. Sen seurauksen purettiin molemmat kaapit ja jyrsittiin seinästä lisää tilaa. Suosittelen lasertoimista etäisyysmittaria, sillä rullamitan väänteleminen antaa summittaisen tuloksen.

4. Tilaa kalusteet, putkimies, sähkömies ja taloyhtiön tarkastaja ajoissa. Älä pelkää pikkutarkkuutta, kun varmistat päivämääriä. Vaadi, että luvattu päivämäärä pitää. Tässä taloyhtiössä tarkastajan oli määrä käydä sekä kalusteiden purkamisen, että uusien kiinnittämisen jälkeen. Saimme puhuttua toisen tarkastuksen korvattavaksi valokuvilla. Säästimme sataviisikymppiä.

5. Mieti kierrätys etukäteen. Helsingissä se on tehty helpoksi. En ole ennen nähnyt niin suurta ja hyvin toimivaa jäteasemaa. Puutavaralle, raudoille, ongelmajätteille ja muille oli omat siirtolavansa. Kaihoten katsoin kahta suurta kokopuista peiliovea, jotka joku oli hyljännyt. Mietin, että olivat hiomista vaille upeat ovet. Sama koskee kodinkoneita. Jokin kierrätysverkosto kannattaisi rakentaa itselle.

6. Harppi ja vatupassi. Opin, että nämäkin kuuluvat työkalupakkiin. Ruuvien on syytä olla samanpäisiä, sillä meisselin ja porakoneen ruuvipään jatkuva vaihtaminen rassaa. Lyhyitä meisseleitä on syytä pitää pakissa, sillä keittiössä on ahtaita paikkoja. Lyömäpiikki on tarpeellinen ennen ruuvin poraamista.

7. Mieti työjärjestys ja pidä siitä kiinni. Kannattaa mieluummin istua vähän aikaa ja jutella, onko tyytyväinen työjälkeen, vai pitääkö vähän parannella. Jälkeenpäin parantelu on kuin sanoisi rukkasella päivää.

8. Sahaa ulkona. Kaikki mahdollinen puuntyöstäminen kuuluu johonkin muualle kuin pieneen kerrostaloasuntoon. Sitä varten tarvitaan lupa, sähköroikka ja työstöpenkki. Erityisen tärkeää on informoida naapureita.

9. Järjestä itsellesi aikaa ja iloa. Vanhan uusiminen tiukalla aikataululla on todella ahdistavaa. Jos tulossa on tärkeitä leikkauksia, tapaamisia tai esiintymisiä, kannattaa asettaa tärkeysjärjestys. Ja pyytää lisäapua. Työstä ja sen valmistumisesta saatu ilo haalistuu melkoisesti, kun tekee kaksitoistatuntisia päiviä tauotta.

10. Mitä muuta opin? No sen, että lattialaminaattien asetus on helppoa ja nopeaa. Mikäli pohja ja kulmat ovat suorassa. Tuli mieleen, että oman asunnon lattiat olisi kiva uudistaa. Mitäköhän Savonlinnan kaupunki ajattelee siitä? Uskallanko kertoa, mitä suunnittelen pation betonilaatoille?

Nyt loma jatkuu ja mä singahdan kotikaupungin kesäteatteriin. Aurinkoista sunnuntaita!!

comments powered by Disqus