liikunta

Hula hula!

Vuosien saatossa vyötärölle oli ehkä saattanut päästä kertymään parin sentin vararengas ja ryhtikin valahtanut parhaista ratsastusvuosista. Hannele Yki-Järvisen rasvamaksa-tutkimuksessa https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveys/vyotaro-kesakuntoon-hulavannetta-pyorittaen puolentoista kilon hulavannetta pyöriteltiin kuusi viikkoa päivittäin 13 minuutin ajan, ja ahertelu näkyi paitsi kaventuneena vyötärönympäryksenä, ryhdin kohenemisena myös kolesteroliarvoissa. Wau! Siispä vanne pyörimään meidänkin huushollissa!

Pari pientä mutkaa matkassa kuitenkin oli, kuinkas muuten. Ensinnäkin minulta puuttui vanne. Urheiluliikkeen hyllykin ammotti tyhjyyttään. Myyjä kertoi, että tutkimuksen julkaisemisen jälkeen hulavanteet olivat lopussa kaikkialta. Marketin kuntoiluvälinehylly todisti samaa. Leluosaston ohi kulkiessa huomasin violetin ja hopean väreissä kiiltelevän vanteen, ja nappasin sen mukaani, vaikka vanteesta kuuluva sähisevä ääni epäilytti hetken aikaa. Vanne kuin vanne - ainakin tällä voisi aloittaa. Naureskellen kannoin ostostani parkkitaloon, kunnes eräs nainen pysäytti minut ja kysyi: "Anteeksi, mutta mistä löysit hulavanteen? Ne on kuulemma loppu ihan joka paikasta?"

Sitten päästiinkin sen toisen mutan äärelle. Minä en osaa pyörittää hulavannetta. Ranteen ja kaulan ympärillä vanne pyörii loistavasti, mutta vyötäröllä - ehei! Tässäpä sitä olisi haastetta tälle kesälle.

Ensimmäinen vannetreeni osoittautui tehokkaaksi. Hiki kihosi lanteita ketkuttaessa ja vannetta maasta nostaessa. Vyötäröllä vanne pyörähti tasan kolme kertaa, minkä alkuvauhti sai sen pyörimään. Muistelin tutkijan ohjeita: ylävartalon kallistus oikealle, reilu vauhti ja sitten vain pyöritellään. Tai sitten ei. Lisää kallistusta ja vauhtia. Sitten muistui mieleen vinkki nostaa kädet pään päälle ja - voi elämän kevät - rengas pyörähti yhden ylimääräisen kerran. Tästä se lähtisi!

Pari päivää vannetreenin jälkeen ihmettelin kipeitä kylkiäni ja allejani. Jotain oli ilmiselvästi tapahtunut, vaikka vanteen pyörityksellä ei juuri päässyt kehumaan ja välineenä oli helisevä lelu.

En antanut pienten vastoinkäymisten lannistaa. Jälkikasvuni nauroi selällään yrityksilleni pyörittää vannetta ja sen tömähtelyä maahan, vaikka ilmiselvästi pientä edistymistä oli nähtävissä (vika ei ollut vanteessa, nuoriso testasi, että vanne todellakin pyörii). Koirat suhtautuivat vanteeseen epäluuloisesti ja nuorimmainen piiloutui kuunliljojen sekaan, mistä sen olinpaikan paljasti vain lehtien tärinä koiran tärinän tahtiin. Treenasin ahkerasti, vaikka kieltämättä polvea vihloi ja lonkassakin tuntui välillä ikävältä. Eihän tämä mitään salatiedettä voi olla! Eihän?

Sitten yhtenä kauniina aamuna lähdin koirien kanssa aamulenkille ja oikea jalka petti alta heti kotipihasta lähdettyä. Polvilumpio tuntui luiskahtavan paikoiltaan ja jalkaan vihlaisi ilkeästi. Parinsadan metrin matkalla näin kävi kuusi kertaa. Linkutin kotiin, pyysin tyttäreni koiralenkille ja vedin tukisidettä polveen, joka näytti olevan turvoksissa. Kun vasen lonkkakin oli jo jonkin aikaa ollut niin kipeä, että vasemmalla kyljellä ei voinut nukkua ollenkaan, päätin hankkia nopeasti apua. Seuraavalla viikolla olin nimittäin lähdössä kaupunkilomalle Berliiniin, ja tiedossa oli paljon kävelyä. Ja minä aioin olla kävelykunnossa!

Onneksi sain nopeasti ajan Kehohuoltamosta, ja osteopaatti Janne Päivikkö tutki ja käsitteli jalkojani. Lonkasta löytyi bursiitti (limapussintulehdus) ja polvi oli tosiaan sen verran löysä, että lumpion oli mahdollista liikkua sivuun. Pohjalla oli vanhoja vammoja, rakenteellisia juttuja, ja lihaksissa kireyttä ja epätasapainoa. Mutta se mikä sai lonkkani ja polveni ärtymään oli hulavannetreeni. Voi kökkö! Juoksukielto pariksi viikoksi, venyttelyä, kunnollinen tukiside polveen, ortoosi varpaisiin ja särkylääkettäkin voisi kokeilla. Ei tarvinnut sanoa, että hulavanne saa rauhassa roikkua naulassaan. Eiköhän lomailu näiden avulla onnistuisi. Ja kyllähän se onnistuikin.

Loman jälkeen oli sovittu toinen käynti Kehohuoltamoon ja osteopaatti oli laatinut minulle treeniohjelman, oman sarjan oikein epämiellyttävältä tuntuvia, mutta tehokkaita liikkeitä jumppakuminauhan avulla sekä paljon venyttelyä. Reilun viikon treenailun jälkeen huomaan jo eron. Kävellessä en ole enää tarvinnut polvitukea ja lonkkakin on jo hiukan parempi.

No entäs se hulavanne? Sen tulevaisuus on edistää perheemme terveyttä ja kolesteroliarvoja herukkapensaan tukena. Komea tuki muuten tuleekin!