ympäristö

Lasi puhdasta vettä, kiitos!

Lumi kimmelsi kuusten oksilla ja ilma tuoksui raikkaan metsäiseltä, kun sunnuntaina kävelin Repokallion metsässä. Mielessä myllersi kuitenkin pahemman sortin ympäristöahdistus, joka pakotti etsimään lisää tietoa, ja tieto lisäsi tuskaa. Sen laukaisi Karjalaisesta luettu Rosa Liksomin kolumni, jossa hän muisteli viimekesäisiä purjehduskokemuksia Itämeren hernerokkavesillä. Tuo muisto oli liiankin tuttu. Kesälomareissulla Virosta tullessa laivamme seilasi kuin vihreän kasvissosekeiton seassa. Näky oli karmea. Sinilevälautta seurasi toistaan. Sekaan ei todellakaan olisi tehnyt mieli pulahtaa.

Joensuussa Koivuniemen rannassa sai toki viime kesänäkin kellua puhtailla aalloilla, eikä tarvinnut hätäillä, jos uidessa sattui nielaisemaan pari kulausta järvivettä. Vesirajassa saattoi silmään osua muutama fosforin väreissä kimmeltävä levähippunen, mikä ei noin kuumana kesänä ollut mikään ihme. Vesi oli niin puhdasta, että koiratkin voi huoletta uittaa venerannan puolella - yksi niistä nimittäin latkii vettä koko ajan kahlaillessaan, joten sinilevien kanssa joutuu olemaan supertarkka.

Jo vuosia sitten totesimme, että rantalomat on viisainta viettää kotiseudulla Itä-Suomessa. Lasten ollessa pieniä harrastimme matkailua asuntovaunun kanssa. Kivoja paikkoja ja leirintäalueita tuli nähdyksi, mutta kurkistus rantaveteen muutti monta kertaa päivän suunnitelmat. "Keksitään jotain muuta. Kotona voidaan sitten uida." Aurinkolomalla Turkissa muutama vuosi sitten kiinnitin huomiota rasvaisena kiiltelevään meriveden pintaan suositulla uimarannalla. Turistien nahkaansa hankaama aurinkovoidehan se siellä kellui, muun roinan seassa.

Ihanaa.. vai onko? Kuva Iiksenjoelta elokuussa 2018.

"Voiko Helsingissä juoda hanavettä?"

Tämä oli yksi esiin nousseista kysymyksistä, kun esikoisen muutto pääkaupunkiin varmistui. Niin, voiko? Reissussahan vesipulloja joutuu ostelemaan, mutta kyllä paikalliset sentään ranavettä juovat. Itsestään selvää se ei ole kovin monessa paikassa maailmassa. Eikä ole itsestään selvää sekään, että hanasta tuleva vesi on puhdasta, Suomessakaan. 

Meillä täällä Suomessa, tuhansien järvien maassa on niin totuttu siihen, että vesi todellakin on puhdasta. Vessakin huuhdellaan juomakelpoisella vedellä, sillä vettähän meillä on joka paikassa. Meillä on ollut varaa suhtautua pesuaineisiin ja kemikaaleihin hiukan yliolkaisesti, koska ne on koettu vain pisaraksi meressä. Toki poikkeuksiakin on. Jokohan Uimaharjussa syödään Pielisjoen yläjuoksun kalaa? Tai Joensuussa jätevesilaitoksen kohdalta ongittuja ahvenia? Penttilän rannan pohjamutia taitaa olla viisainta tonkimatta, siltä varalta että sedimenttikerroksessa kuitenkin olisi sinne kuulumatonta epämieluisaa ainetta. Teollisuus on - pakon edessä ja imagoaan kohottaakseen - onneksi alkanut kantaa korttaan kekoon vesien suojelussa. Muutenkin ympäristöasioihin on kiinnitettävä huomiota päätöksenteossa. Tuskin enää saisi soita ojitella 1970-luvun malliin, jolloin ojia pitkin järviin valui suomudan lisäksi kosolti elohopeaa. 

Toivottavasti Heinäveden kaivoshanke on nyt lopullisesti torpattu. Epäilen, että ei ole, kiitos kansalaisten kannalta löperön kaivoslakimme. Uutta Talvivaaraa ei kukaan halua. Jos oikein huonosti kävisi, vaikutukset voisivat ulottua jopa lähivesiin asti.

Maistuisiko muovicocktail?

Mikromuovit, nanopartikkelit, liukenevassa muodossa olevat muovit kosmetiikassa - auts ja apua!

Kallavedestä mikromuovia löytyi tutkimuksessa hälyttävän paljon. Eikä se ole poikkeus. Vesihanavedestäkin on löytynyt muovia. Alle puolisenttiset, pahimmillaan mikroskooppisen pienet muovinpalat ovat peräisin autonrenkaista, vesistöön joutuneista muovinkappaleista, keinokuituisista vaatteista ja kosmetiikasta. Pesuveden mukana muovihiukkaset irtoavat tekstiileistä ja kosmetiikkatuotteista. Ne eivät pysähdy jätevedenpuhdistamojen seulaan vaan jatkavat matkaansa järvivesiin. Vielä emme tiedä tarkasti, miten ne vaikuttavat veden eliöstöön, mutta ravintoketjussa rikastuessaan ne kyllä lopulta löytävät tiensä ihmisten ruokapöytään. Sen verran tiedetään, että mikrohiukkaset imevät itseen myrkkyjä ja sisältävät jo itsessäänkin haitallisia lisäaineita. 

No entäs sitten nanohiukkaset? Ne ovat niin pieniä hiukkasia, että voivat kulkeutua elimistöön hengitysilman, ruuan ja ihon kautta, hajuhermoa pitkin jopa suoraan aivoihin. Aurinkovoiteissa käytettyjä sinkkioksidinanohiukkasia on löydetty ihmisen verenkierrosta ja virtsasta aurinkovoiteen käytön jälkeen. Nanomateriaalit ovat valtava teollisuudenala. Pelottavaa, vai mitä?Tässä linkki asiasta kertovaan artikkeliin: https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/kemia/2013-03-22/Tutkijat-nanomateriaalit-ovat-paha-riski-terveydelle---vaikutuksia-tunnetaan-huonosti-3313320.html

Mitä siis voin tehdä?

Valintoja, niitä voin tehdä. Voin vähentää kemikaalien käyttöä. Joka kerran hiusväriä levittäessäni poden huonoa omatuntoa, sillä tiedän, että päässäni muhii myrkkysekoitus, josta osa imeytyy verenkiertooni ja loput huuhtelen viemäristä alas. Yritän pidentää hiusten värjäysten väliä mahdollisimman pitkäksi ja vielä jonain päivänä lopetan värjäämisen kokonaan. Vaarattomia värejä ei nimittäin taida olla, kampaamoissakaan.

Kosmetiikkaa voin käyttää mahdollisimman vähän. Katsaus meikkipussiin on nimittäin varsin masentava. Puuteripurkin pohjassa lukee ensimmäisenä aineosana talkki, hyvä juttu. Toisena eli määrällisesti toiseksi suurimpana osana onkin jo sitten polyeteeni (hapla muovi) ja kolmantena nylon. Jokaisen purkin sisällöstä löytyy jokin muovin laatu. Joutsenmerkillä varustetuissa kosmetiikkatuotteissa on sitouduttu siihen, että mikromuoveja tai haitallisia nanopartikkeleita ei käytetä. Jos muoveja haluaa välttää, voi älypuhelimeen ladata ilmaisen CosmEthics-sovelluksen, joka auttaa koostumuksen selvittämisessä. Kosmetiikan vähentäminen on muutenkin järkevää, sillä kukaan ei lopunta tiedä, miten nämä tuotteet meihin vaikuttavat. Jos rypyt oikenevat, niin kyllä aineet imeytyvät verenkiertoommekin. Kemikaalit voivat toimia hormoonihäirikköinä. Mineraaliöljyjä, siis maaöljystä peräisin olevia öljyjä, löytyy jopa apteekin rasvoista - vaseliinikin on sellaista. Kuivashampoon ideaa en ole koskaan edes ymmärtänyt. Jos hiuksista haluaa pöyhkeät, niin miten olisi suolasuihke? Ja jos ne ovat likaiset, ne voi pestä. Ilmaan suihkuteltu kemikaali matkustaa nimittäin suoraan limakalvoille. Kosmetiikkateollisuus osaa kyllä luoda mielikuvaa pehmeistä arvoista, ympäristöystävällisyydestä ja ikuisesta elämästä nuorena ja hehkuvana. Bisnestä se on. Valtavaa bisnestä.

Voin valita ympäristöystävällisiä pesuaineita ja olla huolellinen niiden käytössä. Hammastahnaa tarvitsee tosiaankin vain sen herneen verran kertaharjaukseen. Jos käytän valkaisevaa hammastahnaa, mitähän aineita se oikeasti sisältää. Jotain hopeaakin kirkastavaa nimittäin sisältää tavallinenkin hammastahna. Pitääkö jokainen vaate aina pestä kokonaan vai riittäisikö tuuletus ja harjaus? Auton turhan tiheästä pesusta minua ei voi syyttää, mutta pesun voisi suorittaa paikassa, jossa pesuvesi kerätään talteen. Sillä kai näin tehdään pesuhalleissa?

Vaatteiden osalta asia on kinkkisempi, koska jotain on ihmisen päälleen puettava. Luonnonkuidut ovat osa vastausta, vaikkakin tiedostan puuvillan kasvattamiseen ja käsittelyyn liittyvät massiiviset ympäristövaikutukset. Onneksi luomupuuvillaa on alkanut tulla markkinoille. Voin kuitenkin ostaa laadukkaita ja pitkään kestäviä vaatteita ja kenkiä sekä kierrättää niitä. Voin vähentää kulutusta. Tekniset urheiluasut saavat minun puolestani jäädä kaupan hyllylle samoin kuin kivipestystä materiaalista tehdyt vaatteet. Vedenpitävien ulkoiluvaatteiden kanssa on pakko painia omatuntonsa kanssa. Mutta ylipäätään vaatteiden ja kenkien on kestettävä käytössä pitempään kuin puoli vuotta - kuluttajina voimme vaatia laatua ja äänestää kukkarollamme. Siispä minulta painava ei-ääni keinomateriaaleista tehdyille kengille ja paljon elastaania sisältäville vaatteille.

Näillä voin aloittaa. Valinnat ruokakaupassa, matkustamisen vähentäminen ja ympäristöystävällisempi lämmitysjärjestelmä antavat hyvää jatkopotkua oikeaan suuntaan. Ehkä ne auttavat hiukan siinä tavoitteessa, että parin vuosikymmenenkin päästä voimme juoda raikasta hanavettä tai rauhallisin mielin nielaista pari kulautusta järvivettä.

Paihola juhannuksena 2018.