Kiihtelysvaaran kirkko

Uutta kirkkoa rakentamassa

Kiihtelysvaaran kirkon palo ja erityisesti sen osoittautuminen tuhopoltoksi järkytti monien mieliä. Seurakuntalaisten lisäksi laaja joukko ihmisiä ympäri Suomea ja maailmaa koki kauniin vanhan puukirkon omaksi kotikirkokseen. Joillekin se oli viimeinen side lapsuuden ja nuoruuden kotiseudulle. 

Nyt tuosta sukupolvia yhdistäneestä maamerkistä on jäljellä enää mustuneet rauniot. Alttaritaulu sentään jäi, ja ehtoollisvälineitä sekä alttariliinoja, kiitos urhean seurakuntamestarin. Mutta kirkkorakennus hävisi savuna taivaan tuuliin.

Vielä liekkien loimutessa nousi vahvana näkemys, että kylä ei saa jäädä ilman kirkkoa. Palaneen tilalle on uusi saatava. Moni toivoisi, että uusi kirkko rakennettaisiin vanhan mallin mukaan. Toisenlaisiakin ajatuksia uudesta kirkosta on jo esitetty. Aika näyttää, millainen rakennus vaaran laella nousee. On noustava. Sen olemme meitä edeltäneille sukupolville velkaa.

Jumalan silmän kirkon rakentaminen on ollut 1700-luvulla valtava voimainponnistus. Huonokuntoisen ja pieneksi jääneen Pyhän Marian kappelin tilalle haluttiin rakentaa oikea kirkko. Liekö henkisten arvojen lisäksi haluttu vahvistaa läntisen luterilaisuuden asemaa ja pysyvyyttä alueella, jossa idän vaikutus on ollut aina vahvasti läsnä. Reilu sata vuotta aikaisemmin samoilla mailla oli asustellut ortodokseja, jotka olivat joutuneet siirtymään lännestä tulleiden luterilaisten edestä idän suuntaan. Rinnakkainkin on tosin aikojen saatossa osattu elää. Mutta kirkko on ollut merkki pysyvyydestä.Se on ollut ihmisiä yhdistävä paikka, jonka katolla kiiltelevän ristin alle on kokoonnuttu yhteen hyvinä ja huonoina aikoina. 

Taidolla rakennettua, kaunista ja kestävää on aikanaan haluttu tehdä. Yksityiskohdat on maltettu viimeistellä huolella loppuun asti. Vuosisatoja kirkko jaksoikin uhmata vaaran laen tuulia ja sateita - niin hyvin se aikoinaan tehtiin. Aina minua on ällistyttänyt, miten upeat koristeet kirkkoon on haluttu tehdä. Puutetta on varmasti ollut aivan jokapäiväisistä välttämättömistä tarvikkeista. Silti seinällä on ollut lehtikullalla silattuja koristeita. Tuskinpa kaikkea on kerralla saatukaan valmiiksi, vaan koristeltu sitä mukaa kuin on pystytty.

Yleisönosaston kirjoituksista ja monesta muusta kannanotosta olemme saaneet kuulla uuden kirkon rakentamista vastustaviakin näkemyksiä. Miksi rakentaa kirkko keskelle ei mitään? Onko siellä edes kirkossa kävijöitä? Miksi ylipäätään kirkkoja pitäisi rakentaa? Eikö nekin rahat pitäisi käyttää johonkin muuhun?

Itse näen, että uuden kirkon rakentaminen on kulttuuriteko. Se pitää yllä ja vahvistaa meidän kulttuuriamme, sitä elämää, jossa kirkko arvoineen on keskellä kylää. Se vahvistaa kauneuden ja pysyvyyden arvoja tässä ajassa, jossa mikään ei tunnu olevan pyhää ja jossa sinne tänne sinkoilu varsin mitättömienkin päämäärien perässä on itseisarvo. 

Voiko uutta rakentaa vain asutuskeskuksiin? Maaseudulla asuminen on tehty tänä päivänä mahdollisimman hankalaksi. Julkista liikennettä ei juuri ole, palvelut on viety kymmenien kilometrien päähän ja verottaja käy monella tapaa maalla asuvan kukkarolla. Sähkönsiirrosta en viitsi edes enemmin mainita. Ihmisiä pakkoajetaan "kasvukeskuksiin", vaikka monella ihmisellä elämänlaatu olisi huomattavasti parempi maalla asuessa. Ekologisempikin loppupelissä, väittäisin. Uuden kirkon rakentaminen palaneen tilalle on vahva viesti siitä, että koko Suomi halutaan yhä pitää asuttuna. Että Kiihtelysvaaralla ja kiihterysvaaralaisilla on väliä.

Viime viikon lauantaina Kiihtelysvaaran uuden kirkon tueksi kajahti laulu ja soitto Joensuun luterilaisessa kirkossa. Sain olla siellä itsekin laulamassa. Ensimmäiset naularahat on nyt hankittu. Se oli komea alku pitkälle rakentamisen tielle. Vielä jonain päivänä Kirkonkylän laelta pilkottaa taas kirkon katto.