stressi

Älä ulise vaan tee jotain

Stressi. Tuo ihana kamala mielen, terveyden, ihmissuhteiden, perheiden, elämien ja kaiken tuhoava voima. Jokainen ihminen tässä maailmassa ikävä kyllä varmasti tietää mistä puhun.

Oon ollut koko tähänastiseni elämäni ajan aivan mitallin arvoisen huippuluokkaa stressaamisessa. Itseasiassa mä en tiedä ketään ihmistä kuka on stressannut elämästä ja etenkin ihme asioista niin paljon kun minä. Monesti jos olen puhunut asioista mitkä stressaa niin olen saanut osakseni tirskailujen säestämää vähättelyä. "Älä stressaa" muiden suusta minulle on todellakin tullut tutuksi.

Järjeltäni olen kyllä aina tiennyt mitkä asiat on semmosia mistä saa stressata ja mitkä asiat semmoisia mistä ei ole vaan järkeä stressata. Helppohan se on aina sanoa, mutta käytännössä vähän hankalahko vaan toteuttaa jos pää vetää omaa elämäänsä pelkojen ja paniikin alituisessa voimassa.

Mutta niin no joo, elikkä siis.. Tuossa joskus joku aika sitten tajusin, miten omaa stressiä saa hallittua. Ei tietenkään kokonaan, mutta pakon edessä suurimmilta osin. Aina se semmoinen tyhmä stressi kyllä muistuttaa olemassa olostaan, mutta monien henkisten taisteluiden ja omien hetkieni jostain pikku lokeroista löysin helpomman tavan elää.

Tuossa joskus viime talvena kävi vähän hassusti. Muistan kun olin tullut juuri illan viimeiseltä tupakalta sisälle. Kävelin suoraan keittiöön, nappasin meidän lemmikki pupulle kuivuneen leivänpalan, lähdin kävelemään kohti olohuoneessa olevaa kanin häkkiä ja pam. Jostain tuli tajunnan räjäyttävän kova kipu joka meni sekunnissa ohi. Sydän alkoi samantien hakkaamaan kivun jälkioireena ja säikähdyksestä, helvetti räjähtikö mulla jokainen ylähammas yhtäaikaa! No ei räjähtänyt, missään ei mitään näkyvää ja kaikki hyvin. En todellakaan tajunnut mikä se oli, paniikissa menin sänkyyn ja kerroin miehelle mitä tunsin.

Vähän ajan päästä tuli toinen. Aivan sairas kova sähköisku suoraan yläleukaan. Niin kova, että sitä kipua ei voi kuvailla sanoin. Mutta voin kertoa, että mieluummin synnyttäisin vaikka 10 lasta kun kokisin tuota kipua. Olin tietenkin kovin hämilläni,peloissani ja varma kuolemisestani, että mietin jo ambulanssin soittoa. Niitä tuli sen illan aikana muutamia lisää ja lopulta onneksi loppuivat.

Meni ehkä viikko kuin sama toistui. Taas tulin pakkasesta sisälle ja takana oli taas stressaava päivä. Silloin epäilin syyksi rikkoutunutta hammastani, mutta jossain vaiheessa hammaslääkärissä paljastui, että hammas ei ollut syynä. Joskus tuli taas kohtauksia ja lähdinkin jopa yöllä sairaalaan, sieltä sain lähetteet eteenpäin ja tästä alkoikin sulattelu kolmoishermosäryn kanssa elämiseen.

Mulla ei onneksi ole tullut niitä kuolettavan kovia kipuja sen jälkeen kun pakkaset loppu... Ja sen jälkeen kun tajusin stressin olevan yhteydessä kipuihini jollain tavoin. Pieniä kipuja/iskuja oli lääkehoidosta huolimatta, mutta nyt muutama viikko sitten uskalsin lopettaa kyseisen lääkityksen.

Edelleenkin jos stressaan, alkaa samaan aikaan jonkinlaisia pieniä tuikkauksia milloin korvasta, milloin ohimosta yms. Tiedän siis että stressi on ainakin pieniin tuikkauksiin yhteydessä, isoihin epäilen stressiä ja pakkasta.

Tajusin tietenkin jossain vaiheessa että yltiöpäinen ja sairaalloinen stressaaminen ei voi olla millään tavoin hyväksi mulle. Niinpä kolmenkympinkriisin ja itsetutkikelun innoittamana päätin alkaa hallita stressiäni. Aikaa siihen meni että opin etes vähän mutta kipujen pelossa päätin oppia enemmän.

Tää on ehkä vähän sellainen asia minkä kaikkien tulisi itse oppia. Joten en nyt osaa konkreettisesti alkaa neuvomaan. Toki stressaan välillä edelleen jopa kovastikkin ja raha yms muut stressi jutut on mukana usein. Kuitenkin rentoutumisen taitoa arjen keskellä ei vaan saa unohtaa.

Itse rentoudun arjen keskellä tietenkin tekemällä asioita joita rakastan. Eli kirjoittamalla, makaamalla sohvalla puhelin kourassa, hyvällä ruualla, ja pakko ajattelemalla kauniita asioita.

Itse olin joskus niin negatiivisen ajattelutavan kierteessä että aloitus stressin hallintaan oli todella vaikeaa. Sillon mietin jo välillä jotain lääkäriäkin mutta onneksi hoksasin kaiken itse. Kyllä elämässä pitää jokaisessa päivässä olla myös pilkahdus jotain hyvää ja se pilkahdus löytyy avaamalla silmät uudella tavalla.

Rentoutumisen lisäksi harrastan paljon stressin siirtoa. Eli kun minua strssaa niin pakkoajattelen sitä että siitä ei ole mitään hyötyä. Pahoissa tilanteissa annan itselleni luvan että tänään esim kello 20.00 saan stressata hetken. Kummasti silloin kello 20 aikaan stressin syyt tuntuu siedettäviltä tai jos tuntuu vaikealta niin yritän löytää asiaan ratkaisun. Mutta vain siihen kellon aikaan ja vain hetken. Jos ratkaisua ei löydy niin kokeillaan parin tunnin päästä uudelleen.

Jos joku asia vituttaa niin poista se. Joko mielessä jos ei muuten pysty. Tai jos vaikka sotku vituttaa niin siivoa äläkä jää ulisemaan. Älä anna stressin tulla sinun ja hyvän elämän väliin.

Ihania itsestäänselvyyksiä jotka ei kuitenkaan ole käytännössä itsestäänselvyyksiä.

Kyllä tää kolmenkympinkriisi on muuten henkisesti hyvin vilkasta aikaa... :D

comments powered by Disqus