henkilökohtaista

Alkoholistin lapsi.

Tälläkertaa meillä äitienpäivää vietetiin vähän erillaisissa merkeissä kun yleensä. Niinhän siinä kävi, että hirveä oksennusripulitauti kaatoi tämän viikonlopun aikana koko perheen petiin. Eskarilainen ei ole onneksi vielä sairastunut uudelleen, toivotaan nytten että viikko sitten sairastettu tauti olisi antanut hyvän immuniteetin hänelle. Hurja tauti kyllä oli, ja uskomattoman nopeasti porukka alkoi tipahdella kukin vuorollaan. Nyt uskallaudun vähän jo huokaisemaan, on jotenkin todella toiveikas olo nytten, että ehkä tämä on oikeasti kohta jo ohi!

Minä en ole oikein ikinä tykännyt äitiepäivästä. En oikein ole ennen osannut sanoa, että miksi. Jotenkin oman äitini kuoleman jälkeen päivä sai aivan uuden merkityksen. Tai oikeastaan tunsin äitienpäivänä tietynlaista vääryyttä jo ennen sitäkin. Teininä inhosin päivää ylikaiken, ehkä teinihormonit kierroksilla en vain kestänyt totuutta. Kun myöhemmin sain omia lapsia, sai päivä taas tietenkin uuden merkityksen. Silloin tuli koettua samaan aikaan iloa ja surua äitienpäivisin. Vuosi vuodelta päivä sai aikaan onnellisemman tunteen ja huomasin kuolleen äitini päivän muuttuneen minun omaksi päiväkseni. Olen kuitenkin silti tietyllä tavalla ”vihannut” aina tätä päivää.

Nyt kun olen jo kolmekymmentä, ja ehkä jopa aikuinen, huomaan ajattelevani taas äitiäni. Muistan hyvin millaisia kortteja äidilleni tein. Se katkeruus joka edelleen kalvaa tuolla jossain, on muuttunut pettymyksen tunteeksi. Tunnen suurta pettymystä ajatellessani sitä, miten tänä päivänä olevinaan jokainen äiti on se maailman paras.

Minun äitini oli alkoholisti. Silti kirjoitin joka kerta korttiin ”maailman parhaalle äidille”

Olen onneksi oppinut elämässäni sen, että kaikkea ei voi korvata rakkaudella. Se ei vaan aina riitä. Ei se että viljelee sitä lausetta aina, ei se vain todellakaan riitä. Vaikka kuinka rakastaisi omia lapsiaan, se ei hyväänkään äitiyteen riitä.

Minulla on kyllä hyviä muistoja paljon omasta äiditäni, ja siitä miten hän kaikesta huolimatta piti kodin siistinä ja usein jopa pullantuoksuisena. Ikäväkyllä, niihin muistoihin liittyy myös aina pieni oluen hajuinen hiprakka, sekä aamuiset raivokohtaukset ennen aamulääkettä. Se kun äitini raivostui aamuisin pienestäkin asiasta, otti laukkunsa ja meni vessaan. Hetken päästä hän oli kuin mitään raivoa ei olisi koskaan ollutkaan. Muistoihin liittyy erittäin usein myös se, kun odotin ja odotin, eikä äiti tullutkaan lupailuistaan huolimatta.

Uskon, että oma suhteeni äitiini kasvatti minua äitinä jo ennen kuin minulla etes oli omia lapsia. Yhden äitienpäivän joskus olen viettänyt vuosia sitten krapulassa oksentaen. Silloin näin peilistä oman äitini ja olen katunut sitä aina. En todellakaan ollut silloin onnellinen, enkä usko että ikävä kyllä äitinikään oli onnellinen elämästään. Senkin tajuaminen tuntui pahalta. Vaikka alkoholismi onkin ihan oikea sairaus, on se kuitenkin myös tietyllätavoin valinta. Usein alkoholismi satuttaa lähipiiriä aivan liikaa. On todella surullista jos siihen sairauteen sairastunut on jonkun äiti.

Tiedän todellakin, että kovalla työllä ja halulla alkoholismista voi jopa parantua. Ikävä kyllä äitini kohdalla näin ei koskaan päässyt käymään, ja minun silmissäni hän kantoi olutpullon taakkaa hautaansa asti.

Tänään rakastan äitienpäivää, ja tuntuu todella hyvältä kirjoittaa tätä. Vaikka meillä olikin super yrjötauti päällä, en voisi olla onnelisempi. Kaikki lapset on kotona, meno on ihanan rauhallista. Olen kokenut olevani arvokas saadessani keittää mustikkakeittoa pienilleni, että tulisivat pian kuntoon. Mieheni on osannut näyttää kuinka arvostaa minua tälläisena kun olen. Olen saanut myös paljon kortteja ja lahjoja, enkä tunne minkäänlaista pistoa sydämessäni lukiessa ”maailman parhaalle äidille” tekstejä. Olen myös hyvin onnellinen ajatellessani lähipiirini äitejä, jokainen heistäkin on maailman paras ihan aidosti oikeasti.

Tämä teksti ehkä kuulostaa joidenkin korvaan hyvin katkeralta vuodatukselta. Sitä se ei ole, tämä on ennemminkin sitä, että on vihdoin osannut päästää irti taakasta jota kantaa mukaanaan aina ollessaan alkoholistin lapsi.

Vaikka en olekkaan vielä taudistani täysin toipunut toivon todella, että pääsen viemään tänään äitini haudalle kynttilän.

comments powered by Disqus