kolmenkympinkriisi

En halua katkeroitua!

Tässä sitä taas ollaan.... Tilanteessa jossa havahdun sängyltä todellisuuteen siitä miten kännykkä kourassa googletan säälittävänä ohjeita kuinka selvitä elämästä. Tai ohjeita kuinka elämästä tulisi jollain tavoin helpompaa. Tai ohjeita siitä mitä elämässä pitäisi tehdä että joskus vanhana ei kaduta kun on jättänyt tekemättä.

Oikeasti, tosi säälittävää. Oon nyt tullut siihen tulokseen, että naisen elimistö (tai aivot) kärsii jonkun hormonaallisen muutoksen juuri ennen kolmekymppisiä. Mistä se johtuu että juuri kun tiedät täyttäväsi maagiset kolmekymmentä vuotta niin haluatkin yhtäkkiä tehdä asioita toisin kun ennen tai haluatkin nauttia elämästä sittenkin eri tavalla kun olet ennen luullut? Miksi yhtäkkiä kolmekymppisenä miettii miten haluaakin elää elämänsä?

Mä en itseasiassa koskaan ennen, siis ennen kolmenkympinkriisiä ole miettinyt sen kummemmin että mitä haluan tehdä vanhempana. Jotenkin nytten kun ikäkriiseilee keskellä kaiken ikäisiä huomaa, että en halua ainakaan yhtä ankeaa elämää ja ajatustapaa mitä monilla vanhoilla on. En sitten tiedä johtuuko nämä ajatuserot näistä sukupolvi jutuista, lapsuuden rahatiloista ynnämuista tälläisista. Olen huomannut että moni ikäiseni ja kymmenen vuotta vanhemmat ajattelee asioita huomattavasti rennommin, kun esimerkiksi plus 60 vuotiaat. Välillä mietin että iskeekö elämän piheys ja katkeruus jokaiseen kuitenkin vanhuus iällä. Ei,sitä en tahdo! En tahdo katkeroitua elämälle, enkä muuttua pihiksi elämälle. Haluan vanhana nauttia! Haluan ostaa...tai ainakin vuokrata asuntoauton ja kierrellä suomessa tai jossain ja nauttia ilman katkeruutta. Tajuatte varmaan pointin?

comments powered by Disqus