kolmekymppiset

Heinäkuu

Tässä sitä ollaan, jo heinäkuussa. Täällä ainakin on tänä kesänä ollut enemmän lämmintä ja ihania aurinkoisia päiviä kun huonoja ilmoja. Mä oon niin nauttinut tästä kesästä.

Tänään ajelin tuolla vähän enemmän maalla, paikassa jossa joskus asuin ja meillä oli hevosia. Kyllä siinä tilanteessa näki sen kokonaisen kesän kauneuden mitä ei välttämättä osaa katsella joka päivä. Muistin siinä, että tuolla ratsastin ja tuolla tein niin ja näin. Jäi vähän hölmö olo. Jännä että siitä maalla asumisesta ei silloin osannut niin järkyttävän paljon nauttia, vaan silloin siitä näki useimmiten vaan ne huonot puolet. Toki siis nautin myös silloinkin, mutta kokemattomana ihmisenä en ehkä osannut arvostaa kaikkea silloin niinkun nytten. Mulla tuli hirveä ikävä hevosia, ärsyttäviä heinätöitä, ulkosaunaa ja sitä semmosta luonnon omalaatuista rauhaa. Uskomatonta, että minusta sittenkin tuli ihminen kuka kaipaa vaan kaikkea rauhallista.

En asu siis nyttenkään missään kaupungissa. Asun hyvin rauhallisessa pienessä paikassa luonnon keskellä. Tämä paikka on siis tällainen pikkuruinen entinen kylä, mutta ei ollenkaan kuitenkaan sama asia kun se että jos asuisi maalla.

Jos saisin päättää paikan missä asuisin, niin asuisin maalla kyllä. Kaukana täältä meiltä lähellä suurkaupunkia. Turussa, maalla.

Mulle heinäkuu on aina vähän haikeaa aikaa, silloin on keskikesä joka tarkoittaa sitä että nopean ajankulun takia vuoden ajatkin alkaa vaihtumaan nopeammin kun huomataankaa. Heinäkuussa on myös päivä jolloin virallisesti mulle joka vuosi tulee lisää numeroita elämään. On oikeasti tosi pelottavaa tajuta että vanhenee ja etenkin kun ajan nopeudessa tajuaa senkin tapahtuvan vain joka vuosi nopeammin.

Heinäkuussa on myös äitini kuolinpäivän vuosipäivä. Sinä päivänä se hetki, kun kuulee musertavan uutisen tulee mieleen jokaisen vuosien jälkeenkin vielä hirveänä tunteena.

Kuitenkin on siis todella ihanaa että on kesä ja että on keskikesä ja että on heinäkuu. Ja että vanhenen ja että voin luvan kanssa itkeä äitiäni vuodessa etes yhtenä päivänä. On outoa että tässä kuussa 30 vuotta sitten minä olen saanut elämän ja tässä kuussa vuosia sitten olen menettänyt hänet kuka minua mahassaan kantoi.

Tänä kesänä tietenkin on hienoa että täytän vuosia. Ja hienoa se että....

Mun ihana rakas mieheni on pistänyt asiat rullaamaan! Hän on ystävieni kanssa järjestänyt minulle viralliset kolmekymppiset! Juhlat ovat ns, yllätys juhlat. Tiedän siis vain sen että huomenna aamulla lapset menevät hoitoon ja me lähdetään mökille jossa on ystävät. En tiedä siis mitään muuta ja tiedän että mieheni tietää että tarvitsen juhliini vain ruokaa ja rakkaat ystävät. En mitään ihmeyksiä.

Oon sen verran kovapäinen ihminen, että en osaa itkeä kenenkään edessä. Itken kyllä paljon salaa mutta en kenenkään nähden. Tiedän että huomenna saattaa mökille mennessä tulla hetki jolloin joudun oikeasti tekemään asioita sen eteen että en itke. Joudun siis kovettamaan itseni tänään jo koska tällä hetkelläkin itkettää vain pelkästään siksi että tiedän että minua ajatellen on asiat järjestetty.

Toivottavasti kaikki ystäväni, ja rakas mieheni tietää sen, että olen nyt jo heille aivan järkyttävän kiitollinen siitä että he ovat etes ajatelleet minua.

Se miksi tiedän siis että jotain on tulossa johtuu siitä että olen järkyttävän huono laittamaan lapsia hoitoon, sain siis aikaa sulatella ajatusta että olisin pienistä erossa. Hyvä että sain, muuten en olisi osannut olla huomenna rennosti, oisin vaan miettinyt lapsia kokoaika.

Huomenna aion siis ottaa rennosti ja nauttia kaikista heistä ketkä ovat kokoontuneet juhlimaan minun vanhememista. Mulla on kyllä ympärillä niin ihania ihmisiä että itken varmaan koko illan :D

comments powered by Disqus