koulun aloitus

Koulun alkua ja hiekkalaatikkoterapiaa!

Tätä päivää meillä on odotettu semmosella innolla ja tuskalla, että melkein itku pääsi aamulla herätessä. Luojan kiitos koulu lapsilla vihdoin alkoi! Tällä kertaa en tuntenut kyllä mitään haikeutta, vaan ihan täyttä intoa ja iloa astellessani koulun pihalle. Lapsilla oli tosi tylsää nämä viimeiset lomaviikot ja sen kyllä huomasin jokaisen lapsen käytöksestä.

Aamuherätys oli helppo, vaikka viimeyö menikin valvoskellessa. Ikäväkyllä 7v neidin infektioiden estolääkitys on ruvennut käymään suolistolle rankaksi ja koska eilen oli antibioottipäivä niin mahakivut valvotti. Aamu kuitenkin meni hyvin. Isot lapset ovat isäviikollaan joten pienten kanssa aamu touhuiltiin. Lapset söi aamupalaksi muroja, ja syönnin jälkeen imuroidessani muroja lattialta muistin taas miksi meillä ei yleensä ikinä niitä osteta.

Tälle lukukaudelle tyttö valitsi söpön hepparepun! Prismassa oli tosi kiva reppuvalikoima eikä hintojakaan tarvinnut säikähtää! :)

Lähdin saattamaan tyttöä taaperon kanssa kouluun. Oli aivan mahtavaa nähdä koulun pihalla elämää. Tämä kylä on ollut niin hiljainen ja synkkä, että sen hiljaisuuden jälkeen koululaisten mölyäminen tuntui sydämessä asti. Oli ihana nähdä kuinka pienet koululaiset juoksi opettajiensa kaulaan nähdessään heidät ja kuinka rakkaudella ne opettajat halasivat kaikkia niitä takaisin. Kun koulun kellot vihdoin soivat, asettuivat pikkuruiset jonoihin ja lähtivät luokkiin. Minä taaperon kanssa lähdin hymy huulilla kohti leikkipuistoa.

Arki. Se on vihdoin alkanut!

Hiekkalaatikolla istuessa ja kakkuja taputellessa mietin vaan sitä, kuinka vielä muutama kuukausi sitten en etes jokainen aamu saanut itseäni ylös sängystä. Kaikki normaali ihmisten toiminta tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, ja miten jokainen päivä oli vain suoritus joka epäonnistuessaan jäi harmittamaan nukahtaessa päivä toisensa jälkeen. Miten tuntuikaan siltä kun joku kuristaisi minua sisältäpäin ilman pientäkään pilkahdusta armosta. Se sattui sillon todella paljon.

Miten outoa onkaan se, miten asiat on pienessä ajassa muuttuneet todellakin parempaan päin. Melkein voisin väittää olevani "elämäni kunnossa" juuri nyt! Tottakai ongelmia on ja varmasti tulee aina olemaan, mutta juuri nyt ne tuntuu siedettäviltä. Olen saanut viimeisen kuukauden aikana hurjasti itseluottamusta ja elämäniloa, Olen löytänyt paljon asioita josta tykkään ja ruvennut viihtymään itseni kanssa. Ocd on edelleen kiusana tietenkin, mutta senkin kanssa eläminen on tuntunut siedettävämmältä nyt. 

Jossain vaiheessa joskus mietin sitä, kuinka noloa onkaan kertoa syövänsä mielialalääkkeitä useiden ihmisten lääkevastaisuuden takia. Se ei ole noloa. Haluan näyttää keskaria kaikille niille naureskelijoille. En todellakaan tiedä, onko lääkkeet nytten se, mikä minut on saanut heräämään takaisin elämään vai ei, mutta uskon niillä olevan suuren vaikutuksen.

Olipa se asia miten hyvänsä niin nautitaan nyt siitä, että elämä onkin väillä oikein hienoa <3