huuli-ien-suulakihalkio

Leikkaus.

Eihän tästäkään reissusta pientä äksöniä puutu tietenkään..

Leikkaukseen valmistautuminen alkoikin jo maanantaina illalla. Jostain kumman syystä minulle ei tullut ollenkaan leikkausta edeltävää puhelua, joten soitin sen itse. Ja hyvä että soitin, en olisi tiennyt nimittäin yhtään mitä lääkkeitä aamulla saa antaa ja mitä ei. Maanantaina illalla tyttö sai normaalisti syödä iltapalan ja sitten olikin aika ruveta paastoamaan. Niin ja tietenkin hyvä kunnon peseytyminen myös oli listalla.

Aamulla minä heräsin aikasin. En oikein saanut nukuttua koska jännitti. Mahassa tuntui pahalta ja muutaman kerran pitikin miettiä että joutuuko oikeasti oksentamaan. Mulla on nyt tässä tän vuoden puolella käynyt niin, että henkinen pahoinvointi muuttuu ihan oikeaksi pahoinvoinniksi aina yhtäkkiä. En kuitenkaan oksentanut.
Tyttö oli innoissaan, tätä leikkausta ollaan koettu saada aikaiseksi jo puolitoista vuotta ja vihdoin ja viimein se tapahtuu. Aamu touhujen jälkeen olikin aika lähteä hotellilta sairaalaan.

Ensinäkin... Mulle on kokoaika sanottu ja kirjeissä on lukenut, että leikkaus tehdään lastenklinikalla. Leikkaukseen saapuessa meidän piti tietenkin mennä ensin osastolle.. Mulla ei voinut pienessä mielessäkään käydä, että osasto olisi eri sairaalassa kun missä leikkaus!
Saavuttiin lastenklinikalle ja etsittiin... etsittiin ja etsittiin. Lopulta ihana kahvilatyntekijä sanoi, että ollaan aivan väärässä sairaalassa ja lupasi saattaa meidät tunneliin mistä pääsemme sinne oikeaan paikkaan. Oltiinkin jo myöhässä silloin kun aloitettiin tunneliseikkailu. Tunneli oli pitkä! Ahdistava ja monimutkainen mutta ihme kyllä päästiin lopulta Meilahden sairaalaan. Minähän en etes tiennyt, että on olemassa koko Meilahden sairaalaa.

Osastolle päästiin ja myöhästyminen ei haitannut yhtään, nimittäin potilas ketä leikattiin ennen Inkaa, oli edelleen leikattavana. Meidän vuoroa saatiin odottaa yli pari tuntia, joten siinä olikin aikaa henkisesti valmistautua.


Lopulta oli meidän vuoro. Esilääkettä ei tytölle annettu ollenkaan kun hän nyt on tuommoinen reippauden esikuva. Ite olisin kyllä tarvinnut sen esilääkkeen, olin nimittäin lähdössä mukaan nukutus hetkeen. Sängyn kanssa lähdettiinkin tunnelia pitkin takaisin lastenklinikalle, tällä kertaa matka ei tuntunut niin pitkältä kun tullessa. Jouduin siinä matkalla itse hiukan hengittelemään ja pitämään itteni kasassa, onhan se nyt vaan ihan sairaan pelottavaa kun tietää, että kohta oma lapsi on täynnä letkuja ja leikkauksessa.

Leikkausosastolla sain itselleni kenkiin suojat, hiuksille suojat sekä sairaalatakin. Kun olin pukenut ne päälleni, oli aika siirtyä saliin. Vastassa oli aivan todella ihana henkilökunta ja heistä todellakin huokui ammattitaito ja se, että he ovat työskennelleet lasten kanssa paljon. Tyttöä valmisteltiin leikkaukseen, laitettiin jotain johtoja ja kanyylia käteen yms.
Itse nukutushetki ei ollut oikeasti niin ahdistava kun voisi kuvitella. Tytön kasvojen yläpuolella oli maski josta tyttö hengitti jotain. Samaan aikaan hänelle laitettiin suoneen jotain valkoista lääkettä ja silmät alkoivat mennä kiinni. Tyttö käänti katseensa minuun päin ja kun sormia napsauttamalla hän sammui siihen. Uskomatonta millaisia aineita voikaan tässä maailmassa olla...

Johannakin nukutettiin samalla :)



Oli hankalaa lähteä salista pois. Kävellessä pois sairaalasta en voinut miettiä muuta kun, että vihdoin ja viimein se leikkaus päästiin tekemään. Olo oli silloinkin vielä epätodellinen. Niin alkoivat taas ne maailman pisimmältä tuntuvat minuutit ja tunnit..

Parin tunnin päästä sieltä kirurgi soitteli, että leikkaus on saatu päätökseen ja tyttöä pidetään salissa nukutuksessa vielä ainakin tunti jonka jälkeen hänet siirretään heräämöön.

Osastolla tyttö olikin tietysti ihan todella kipeä, sekaisin ja tukossa. Morfiinia hän sai ja pää oli kovin sekaisin. Sitten alkoi nenästä tihkuttaa verta. Verta tuli välillä reippaasti, välillä hitaasti ja välillä sitä purskahteli nenästä vähän enemmän. Jossain vaiheessa hoitajat soittivat kirurgille joka laittoi lastenlääkärin paikalle. Tilanne meni ohi ja lähdin hotelliin. Inkan isä on siis hänen kanssa yöt sairaalassa. Joskus puolenyön aikaan sitten sainkin soiton, että vuoto on tosi rajua ja nyt lähdetään heräämöön takaisin. Luojan kiitos meidän hotelli on tässä lähellä niin pääsin äkkiä paikalle. Näky oli kyllä ihan tosi raju. Nenästä valui verta kun jostain hanasta, tyttö tietty syljeskeli verta myös, ja vasemmasta korvastakin valui reippaasti verta. Heräämössä tyttö oksenteli sitten myös verta jota oli niellyt.

Kirurgi tuli myös paikalle ja lopulta he saivat vuodot tyrehtymään. Tyttö oli lääkkeistä ja väsymyksestä aivan sekaisin ja nukahteli kesken toimenpiteiden. Kirurgi päätti että tyttö jää tarkkailuun. Itse lähdin sitten taas hotellille odottamaan aamua.

Nyt tilanne on hyvä, verta ei ole tullut kun ihan tosi vähän ja korvaankin aloitettiin tipat. Äsken hoitaja kävi kertomassa, että hemoglobiini on viimeöisen seikkailun takia laskenut sen verran, että hän menee tilaamaan vähän verta tytölle. Kohta aloitetaan siis sitä sitten tiputtelemaan. Toivotaan nyt, että tyttö siitä virkistyy ja kaikki lähtee kunnolla parempaan suuntaan! <3