huuli-ien-suulakihalkio

Leikkaukseen liittyvä ahdistus on alkanut..

Eilen illalla alkoi stressitasot nousta. Jotenkin sitä nyt alkaa vähän enemmän jo tajuamaan, että leikkaus tosiaan on pian. Olen eilisestä illasta asti pyörinyt ympyrää levottomasti ja miettinyt taas turhia pääni puhki. Mitä jos tyttö sairastuu? Mitä jos minä tai joku meistä sairastuu? Eli aivan samat asiat kun aina ennen suunniteltua leikkausta.
Tytön leikkaus on siirtynyt niin monta kertaa jo, että en uskonut panikoituvani vielä tässä vaiheessa.

Koen jotenkin tärkeäksi kertoa täällä blogissa myös sitä mitä tunnen tästä aiheesta. Yllättävän vähän kuitenkin törmää blogeihin missä kerrotaan jo vähän vanhemman lapsen halkioasioista ja niistä tunteista mitä kaikki tämä aiheuttaa.

Nyt kun tyttö on jo vanhempi koen isompaa surua nyt kun ennen siitä, että hän joutuu kokemaan niin paljon kipeitä asioita. Toisinaan tunnen vähän huonoa omatuntoa siitä, että tunnen näin koska kyseessä on "vain" halkio. Luin nimittäin erästä keskustelua Facebookin ryhmässä johon oli linkitetty halkiovauvan äidin kirjoitus niistä tunteista mitä hänellä on ollut raskaudesta, vauvasta ja ensimmäisestä leikkauksesta. Tuntui pahalta lukea kuinka moni äiti väheksyi tuon äidin tunteita koska kyseessä on "vain halkio" eikä mitään vakavampaa. Meille halkiolasten vanhemmille tämä asia ei tosiaankaan ole "vain halkio" ja monet ei pysty etes kuvittelemaan sitä, miten moneen asiaan ja miten kauan tämä "vain halkio" vaikuttaa elämään. Jouduin ihan itseni takia lopettamaan keskustelun lukemisen.

Mä en oikeastaan tiedä etes mitä kirjoittaisin omista tunteistani nyt. Tänään mulla on ollut erityisen vaikea päivä ja kokoajan tuntuu, että tukehtuisin. Välillä pelkään saavani paniikkikohtauksen ja joudun kokoaika miettimään kuinka pitää itseni kasassa.

Pelkään taas jokaista hetkeä.

Mitä jos tyttäreni leikkaus siirtyy taas? Sitten pitää hoitaa kaikki asiat uudelleen niin, että kaikkien aikataulut sopii yhteen. Hotellit, junaliput, estolääkitykset, paperi asiat, muiden lasten asiat ja ylipäänsä kaikki asiat.

Mitä jos leikkaus ei tuotakkaan tälläkään kertaa tulosta? Sitten edessä on taas yksi leikkaus lisää. Jokin kiellekeleikkaus? Leikkauksia on muutenkin tulossa vielä, jotenkin yksikin uusi leikkaus on paljon.

Mitä jos tyttö tai joku muu meistä sairastuu leikkauksen jälkeen?

Mitä jos tyttö ei kipujen takia suostukaan syömään ja juomaan?

Mitä jos leikkausalue tulehtuu ja en huomaakkaan sitä heti?

Mitä jos tikit ratkeaa taas kotimatkalla, niinkun viimeksi kävi?

Mitä jos sairaalassaoloaika piteneekin ja joudutaan olemaan hotellissa pidempään?

Miten rahat riittävät ylipäänsä kaikkeen?

Näitä kysymyksiä pääni sisällä vilisee ihan älyttömällä vauhdilla. Siihen lisäksi vielä kaikki muut leikkaukseen ja muihin asioihin liittyvät peruspelot.

Vaikeaa tässä on myös se, että vaikka tiedän ettei murehtiminen auta ja, että nämä asiat on niitä mitkä ei ole minun käsissäni, ne vaan pyörii mielessä vaikka kuinka yrittäisin niitä syrjäyttää.


Äitiys on välillä todella rankkaa ja pelottavaa.

Nyt koitan etsiä jotain jolla koota ajatuksia ja käsitellä näitä tunteita. Mulla on ärsyttävä tapa olla ahdistuneena "poissa pelistä" aivan täysin ja elää vaan omassa maailmassani. Pahimmilleen tiuskin kaikille enkä jaksa vastata kysymyksiin tai mihinkään.



Nyt ajattelin kuitenkin yrittää keskittyä olennaiseen ja tehdä omia miellekkäitä asioita, että saisin ajatuksia hiukan muualle. On meillä paljon mukaviakin juttuja tulossa onneksi ennen leikkausta ja siihen tarvitaan ehdottomasti bujoon tehdä kivoja listoja, esimerkiksi siitä mitä pakata mukaan! ;)

Lasten kanssa herkuteltiin tänään jäätelöllä ja kaikki on aivan hyvin juuri nyt <3