retkeily

Mitä kuuluu?

Ajattelin tulla kertomaan tänne vähän kuulumisia. Oon tietoisesti ottanut ”lomaa” kaikista arjen asioista, joten kuulumiset on tälläkertaa oikein rentoa kirjoitettavaa. Koin tuon oksennusripulitauti viikonlopun jälkeen olevani jotenkin todella poikki. Aivan kun olisi ollut erittäin paha krapula monta päivää vielä parantumisen jälkeenkin, ja olo oli fyysisesti ja henkisesti todella rikki. Itseasiassa nyt vasta tuntuu, että olen päässyt kiinni normaalitilaan ja jaksamista on jo jonkin verran tullut lisää. Inhottavasti heti viimeisten oksennusten jälkeen otin epärealistisen tavoitteen pystyä ihmeisiin. Aivan kun olisi ollut hirveä kiire saada koti kuntoon ja pyykit pestyä, ja muutenkin astua normaaliin päivärytmiin. Tämän ajatuksen kanssa kun elin, sain puolikuntoisena väsytettyä itseni vähän turhankin pahasti. Etenkin huomatessani taas sen, että en pysty mihin vaan. Se otti koville.

Viime viikon tiistaina oli ekaluokalle tutustuminen. Taas on näköjään aika hurahtanut nopeasti. Myös puhelua sain husukesta ja ekaluokka meillä aloitetaan pikkuisen myöhemmin kun muut, nimittäin silloin meidän ekaluokkalainen toipuu vielä leikkauksesta kun muut aloittavat ahkeroinnin. Tiistaina käytiin myös illasta lettujen paistossa läheisellä laavulla. 11 vuotiaalla oli yökoulu siellä. Ihanasti oli opettaja keksinyt toteuttaa yökoulun yöpyen oppilaittensa kanssa luonnon keskellä, ja sinne oli hakittu myös sen alan ammattilainen opettamaan lapsille vähän erätaitoja. Mahtavaa!!

Keskiviikko oli sitten lopultakin se päivä, kun sain yhtäkkiä äidillisen romahtamiskohtauksen. Se kun yhtäkkiä koko maailman normaaleimmatkin asiat tuntuivatkin aivan pohjattoman epätoivoiselta yrittämiseltä. Ja kun tuli tunne, että yksinkertaisesti en pysty enää yhtään mihinkään. Kaikki asiat kasaantuu ja koko homma sortuu päälle. Sen hetken olin varmasti aivan osastokamaa ja järkyttyneenä ja romahtaneena en enää pystynyt mihinkään muuhun, kun tärisevin käsin katsomaan kelloa ja toivomaan että mies saapuu äkkiä paikalle. Mies saapuikin paikalle ja saikin minut nopeasti palautettua takaisin pinnalle. Hän myös osasi ihanasti painostaa minut puhumaan, ja minähän puhuin... ja puhuin. Tajusin siinä itsekkin sitten monia asioita. Esimerkiksi sen, miten annan itselleni usein liian suuret odotukset päivieni kuluista ja miksi ”masennun” usein, kun en olekkaan pystynyt hoitamaan asioita niinkun alunperin omassa päässäni olin ajatellut. Se olikin sitten se hetki kun päätin tietoisesti ottaa vähän ”lomaa arjesta” ja hengailla vaan ilman huonoja omatuntoja ja ”pitäisi” ajatuksia. Loppuviikko olikin sitten taas suurten oivallusten aikaa ja huomattavasti helpompaa kun pitkiin aikoihin.

Sunnuntaina käytiinkin perheen pienimpien kanssa vähän tekemässä iltapalaa laavulla. Se on ehkä yksi niistä asioista mikä elämässä tuntuu parhaimmalta ja jopa ”oikealta”.

Meidän reissuhan ei siis mennyt ihan niinkun oltiin suunniteltu. Alkuperäinen tarkoitus oli lähteä vaan kahville vähän kauempana olevalle laavulle. Sinne mentiinkin, ja todettiin laavulla olevan porukkaa ja etsittiinkin kartan avulla toinen laavu. Kartta näytti laavun olevan kävelymatkan päässä ja eikun reput selkään ja menoksi. No, okei.. oli siellä ehkä ollut joskus joku laavun tapainen ja tulipaikka oli tallella kyllä, mutta sen verran hankala paikka oli taaperon kanssa, että päätettiin lähteä autolla etsimään uutta paikkaa. Kun saavuttiin uuteen paikkaan, näytti sekin aluksi hyvältä, eikä nyt ihan ekana tullut mieleen että siellä metsän keskellä juuri silloin olisi porukkaa. Taas reput selkään ja kävelylle.. ja se laavu olikin sitten aivan täynnä. Tässä vaiheessa lapsilla alkoi jo hermoa kiristää, ja nälkäkin heillä oli jo kova. Päätettiin kuitenkin sitten vielä lähteä neljänteen paikkaan kokeilemaan onnea ihan senkin uhalla, että sen ollessa todella suosittu, saattaisi se olla noin kauniina päivänä täynnä. Pientä nälkä itkua alkoi takapenkiltä kuulumaan jo matkalla, ja kaikilla oli hiukan tuskainen olo. Meidän onneksi se laavu olikin tyhjä. Taas todettiin, että on ihan turhaa oikeasti aina ”lähteä merta edemmäs kalaan”, nimitäin aika usein, ja niinkun nytkin, onnistunein oli taas läheisin huippulaavu. Näissä yllättävissä päiväretkissä ehkä parasta onkin juuri se, että ikinä ei voi tietää kuinka reissun käy. Toisinaan lasten kanssa päiväretkeily on aivan sieltä syvimmästä jostain pimeästä suolen sopukasta, ja on olo että ei kiitos enää ikinä. Kuitenkin sitä aina vaan "eksyy" takaisin metsään ja useimmiten nämä reissut ovat aivan ihania, vaikka näihin mahtuukn kiukkua ja tappelua melkein aina.

Onneksi osattiin kuitenkin varautua tähänkin reissuun vähän paremmin kun alunperin ajateltiin. Kahvi oli kyllä mukana, mutta mukana oli myös hyvin ruokaa. Kello olikin niin paljon että ajateltiin yhdistää päivällinen ja iltapala, kun kerta siellä hyvän tulen ääressä oltiin. Onneksi olin tajunnut pakata mukaan muutaman omenan kuorimaveitsineen, niin saatiin lapsilta hiukan lisäaikaa ruuanlaitolle. Omenat syötyään lapset innostui keräilemään käpyjä, ja eskarilainen puhui jo miten tämä on ”paras päivä ikinä”. Hetkeä aiemmin hän kuitenkin oli itkua vääntänyt ja turhautuneena kertonut kaiken olevan pilalla.. ei siihen näköjään aina mitään hirveän ihmeitä tarvita, että huonosta päivästä voikin muuttua paras. Tälläkertaa se oli vain yksi pirkan taikaomena ;)

Tuo laavureissu oli oikein hyvä lopetus viikolle. Tällä viikolla ollaankin saatu nauttia aivan ihanasta säästä. Maanantaina teini lähti luokkansa kanssa leirikouluun ja tänään kotiutui. 11 vuotiaalla oli tänään myös erikoispäivä koulussa ja ovat käyneet pitsalla oman luokan kesken. Nautin hirveästi siitä, että lapsilla on koko loppuviikko nyt vapaata. Ensi viikolla sitten valmistaudutaankin tuleviin kevätjuhliin ja innolla odotetaan kesäloman alkua!

Vaikka edelleen väsymys painaa päälle ja välillä ahdistaa kaikki, niin epäilenkin tämän olevan nyt jotain yhtäkkisen auringonvalon tuomaa aivojen välittäjäaineiden epätasapainoa.(heh, ihana lause!) Tuntuu kuitenkin taas pikkuhiljaa ideoita sinkoilevan liikkeelle vaikka kuinka, nyt kun vielä saisi kaikki toteutettua!

Tällä hetkellä odotan innolla meidän kylällä järjestettävää tulevaa Jukolan viestiä ja muutenkin ylipäänsä kesää. Meillä on paljon retkiäkin tulossa, ja meidän perhe onkin mukana eräässä kaupungin järjestämässä perheiden retkeilyyn liittyvässä kampanjassa :) Todella kivaa suunnitella tulevia eräjormailuja lasten kanssa! Uskon, että tämä retkeilyhomma tulee näkymään nyt enemmän myös blogissani. Retkeily kuitenkin on yksi maailman helpommista ja halvimmista (ja ihanimmista) asioista mitä lasten kanssa voi tehdä! Siinä kun saa mukavasti myös yhdistettyä kaiken kivan. Ulkoilun, ruuanlaiton, yhdessä tekemisen, luonnon ja oikeastaan aivan kaiken mikä tulee vaan mieleen!

comments powered by Disqus