suulakihalkio

Mitä meillä on tulossa?

Paljon on tapahtunut meidän elämässä tässä vuosien varrella. Paljon on myös tapahtunut ihan vuodenkin sisällä ja jopa puolenkin vuoden sisällä. Välillä kun miettii tätä elämän arvaamattomuutta, alkaa kauhistuttamaan, mutta silloin ei oikeastaan voi muuta kuin hengitellä syvään ja koittaa luottaa elämään. Mitään kauheuksia tässä ei nyt onneksi ole ollut, eikä toivottavasti ole tulossakaan, mutta kyllähän nämä lapsiin liittyvät asiat aina pelottaa kummasti.

Jossain vanhassa tekstissäni olenkin kertonut meidän eskarilaisen olevan omalla tavallaan vähän erityinen pienokainen. Tyttö syntyi siis täydellisen oikeanpuoleisen huuli-ien-suulakihalkion kanssa. Jotenkin sitä silloin kun tyttö syntyi, ajatteli että no, halkio korjataan kohta. Periaatteessa niinhän se alkuun vähän menikin. Ensimmäinen leikkaus hänellä oli 3-4 kuukauden ikäisenä Helsingissä. Tämä leikkaus oli huuli-nenäplastia, jossa taidettiin myös korjata jonkin verran jotain suulaen osaa. Toinen leikkaus olikin sitten tytön ollessa joku yhdeksän kuukauden ikäinen. Siinä leikkauksessa korjattiin sitten suulaesta se osa, jota ei ensimmäisessä vielä korjattu. Nämä ajat oli rankkoja.

En varmaan koskaan unohda sitä, kun pieni vauva makaa leikkauksen jälkeen sängyssä kipeän näköisenä. Päälle hänelle oli puettu semmoinen erityinen vaate, josta lähtee molemminpuolin naruja mitkä kiinnitetään sängyn pinnoihin. Molemmissa ranteissa härpäkkeet, joista lähtee narut jotka myös kiinnitetään sängyn pinnoihin. Näillä toimilla siis voitiin estää vauvan mahalleen kääntyminen, se ei olisi ollut tietenkään hyväksi leikkausarville ja tikeille. Hereillä ollessa vauvalla piti olla molemmissa käsissä lastat ettei vaan vauva saisi käsiä vietyä suuhun.

Kun aikaa meni ja tyttö kasvoi, jotenkin tämän halkio asian unohti. Tietenkin siihen liittyy paljon muutakin kun epämuodostuma. Korvatulehdukset, refluksi ja tämmöisiä. Siinä vaiheessa tietenkin halkion olemassaolo oli ihan toissijainen asia.

Nyt kun tyttö on kasvatnut, oppinut puhumaan ja liikkumaan ja kaikkea niinkuin ikäisensä, tehtiin hänelle reilu vuosi sitten puheenparannusleikkaus. Tässä leikkauksessa tarkoituksena on korjata joitain alueita niin, että puheen aikana ilmaa ei pääsisi karkaamaan nenästä ulos. Eli siis että saataisiin honottava puhe korjattua. Meidän tilanteessa, jos olen käsittänyt oikein, on suulaessa oleva halkio jotain erityisempää mallia, jolloin siis nämä asiatkin on vähän hankalampia.

Maaliskuun lopulla meillä oli kontrolli Helsingissä. Tässä kontrollissa tietenkin mittailtiin ja ihmeteltiin ja tutkittiin kaikkea, ja sitä miten puhe on selkiytynyt. Ikäväkyllä tulokset olivatkin suunnilleen samanlaiset kun ennen leikkausta. Jotenkin ajattelin, että kun me käydään siellä, olisi seuraava kontrolli vasta 8 vuotiaana jolloin aloitetaan hampaiden oikomishoito systeemejä miettimään. Suurena yllätyksenä siis tulikin se, että leikataan uudestaan ja nopealla aikataululla. Eli ihan hetikohta, muutaman viikon päästä kontrollista. Lääkäri myös kertoi vähän tulevistakin asioista. Ehkä silloin tämä halkio asia sai taas uuden merkityksen. Ihanaa miten helppoa se oli silloin kun hän oli vauva, vaikka se olikin silloin vaikeaa. Tulevaisuudessa tytöllä tulee halkion osalta olemaan vielä isoja leikkauksia, oikomishoitoja, puheterapiaa ja kaikkea tuommoisia.

No mutta niin, eli tässä valmistellaan siis uutta Helsingin reissua. Arvatkaa vaan mikä rahapaniikki siitä hetkestä alkoi, kun lääkäri kertoi leikkauspäivän olevan alle kuukauden päästä siitä hetkestä. Uskon, että en ole ainoa äiti tässä maailmassa, joka elää kotihoidontuella, eikä omista mitään maailman isointa säästötiliä. Nämä hetket pysäyttää. Nyt en todellakaan häpeä sanoa sitä, että nöyrästi pyysin apua sosiaalitoimistosta ja kelasta äkilliseen arvaamattomaan tilanteeseen.

Inhoan aina näitä leikkauksia edeltäviä viikkoja, kun kokoaika mietityttää mm, se että entäs jos tyttö sairastuukin ja leikkaus siirretään. Nyt eletään kuitenkin tartuntatautien kulta-aikaa, ja ihan lähipiirissäkin jyllää vaikka minkälaista pöpöä! Miten sitten toimitaan kaikkien varattujen lippujen ja lappujen kanssa, jos vaikka leikkaus siirtyykin muutamalla viikolla eteenpäin? Sitten tietenkin pelottaa, pelottaa ihan suunnattoman paljon se kun oma lapsi menee taas leikkaukseen.

Mitä jos minä itse sairastun nyt johonkin tarttuvaan tautiin??

Halusin nämä asiat kertoa tänne ihan ensimäisten postausten joukossa mitä täällä ”uudessa kodissa” kirjoitan. Ihan vain siksi, että kaikki uudet lukijat pääsisivät heti jyvälle vähän meidän tilanteesta.

Tälläkertaa tytön leikkaus tehdään lastenklinikalla. Edelliset leikkaukset on tehty aina Husukessa. Nyt siellä on asiat uudistuneet niin, että kaikki alle 16-vuotiaiden leikkaukset on siirretty lastenklinikalle. Tämäkin asia vähän jännittää, Husukessa on nimittäin aina ollut todella ihana henkilökunta ja rento leppoisa meininki. Lastenklinikkaa kun en tunne yhtään ja en tiedä millaista siellä on, niin tottakai äidilliset pelot tulevat mieleen myös tässä asiassa. Onneksi olen siis kuullut lastenklinikan henkilökunnasta ja tavoista pelkkää hyvää, joten uskon että jännitykseni on aivan turhaa.

Välillä tunnen huonoa omatuntoa siitä, kun pelkään ja jännitän niin paljon. Tiedän että noissa paikoissa tehdään kokoajan paljon suurempiakin leikkauksia ja muita toimenpiteitä.

Tietenkin kaikkea muitakin järjestelyitä tulee mietittyä nyt ennen leikkausta. Ihan vaan sitä tulevaa toipumisaikaakin. Viimeksi nimittäin tytöllä ratkesi tikkejä aika rajusti suusta jo heti junassa kotimatkalla. Silloin myös suulakeen ilmestyi muutama iso reikä, joista oli pitkään ongelmaa. Reijät meni onneksi kuitenkin lopulta itsestään kiinni. Tyttö oli myös leikkauksen jälkeen ihan todella kipeä, eikä syömisestä meinannut tulla oikein mitään. Tyttö kyllä sinnikkäästi yritti aina syödä, kuitenkin aina yritys päätyi surkeaan itkuun. Kun kuitenkin oli niin älyttömän kova nälkä, mutta kun ei vaan pysty. Sitä oli todella rankkaa katsoa vierestä, kun olisin niin halunnut auttaa, mutta en vaan voinut tehdä muuta kun luoda lapseen uskoa, että se helpottaa vielä kyllä.

Meidän erkarilainen on onneksi ihan huippureipas tyyppi! Paljon reippaampi kun hänen äiti! Tälläkin hetkellä tytöltä kun kysyy, että huolestuttaako leikkaus, vastaus on :

"no ei, mutta ärsyttää, ärsyttää se kun sitten pitää syödä jäätelöä, enkä tykkää enää jäätelöstä yhtään"

comments powered by Disqus