elämänhalu

Mitä minä haluan?

Tänä vuonna oon ollut todella iloinen ja yllättynyt siitä, miten tämä vuosi on tuonut mukanaan sisäisen muutoksen ja uskalluksen moniin ihmisiin. On ollut ihana lukea esimerkiksi facebook kavereiden päivityksiä muuttuneesta elämästä ja siitä, miten on ruvennut tekemään vihdoin sitä mitä itse haluaa. Ihanaa huomata miten positiivinen asia muutos monissa on ollut. Se miten ihmiset kirjoittaa siitä, miten on mahtavaa päästää irti jatkuvasta oravanpyörästä eikä jäädä samaa toistamaan enää vuodesta toiseen. Miten on ihanaa tehdä jotain semmoista mitä on aina salaa haaveillut tekevänsä, ja tehdä jotain semmoista mikä on kolkutellut aina jossain takaraivon pikku suonissa, mutta koskaan ei kuitenkaan ole uskaltanut sanoa sitä ääneen pelätessään muiden reaktiota. Itse todellakin aidosti rakastan lukea noita tuommoisia päivityksiä, mulla tulee todella onnellinen olo kun huomaan miten ihmiset on alkanut vihdoin elää, ja miten he ovat saaneet uutta energiaa ja jaksamista elämäänsä. Todella ihanaa!! MUTTA...

Toisaalta, aina kun niitä lukee, kaiken sen onnellisuuden seasta löydän itseni ja sen puoleni mikä hiukan häpeillen näkee itsensä istumassa siinä sohvalla lukemassa toisten onnistumisen tunteita. Se vastuu, mikä ihmisille itsensä onnesta on, on ihan kamalan rankka. Sen tajuaminen joskus, että ei vaan voikkaan oikeasti syyttää muita tai koko maailmaa omista tuntestaan, voi saada syyllisyyden tunteen kaiken sen elämänhalun tilalle.

Itse koen ehdottomasti eläväni tässä hetkessä juuri nyt elämäni onnellisinta aikaa. Tietenkin minullakin on vaikka mitä asioita mistä voisin valittaa. Olen iloinen kuitenkin siitä, että olen tajunnut ruveta elämään elämääni. Kuitenkin nämä asiat mitä olen nyt lukenut paljon, on saanut minut ajattelemaan enemmän taas sitä, mitä haluan ehdottomasti elämässäni vielä tehdä. Siis ihan niitä pieniä asioita, niitä millä kuitenkin on erittäin suuri merkitys elämän henkisen jatkuvuuden kanssa.

Muutama kuukausi sitten aloin tekemään itselleni listaa siitä mitä joskus vielä tahtoisin tehdä. Kun olin aloittanut tämän listan ja saanut kirjattua ylös muutaman asian, luin alkaneen listani eräälle erittäin tärkeälle ystävälleni. Olin todella iloinen kun jokunen viikko siitä, kuulin että ystäväni oli jäänyt pohtimaan asioita ja alottanut itse tekemään myös listaa.

Koska olen hyvin syvällisellä tuulellaa taas. Ajattelin paljastaa listani tänne. Joidenkin korvaan nämä asiat saattavat kuulostaa hyvinkin hölmöiltä, mutta se pointti varmaan tässä onkin, että jokaisella meillä on omanlaisensa haaveet, ja lopulta ne haaveet onkin suuri osa sitä meitä salaista itseämme.

Asioita mitä haluan joskus tehdä:

Kiertää Suomea, ja ”reppureissata” tutkiskellen eri paikkoja.

Käydä ulkomailla useassakin eri paikassa.

Käydä tanssitunneilla.

Nähdä ihan oikean saimaannorpan.

Telttaretkeillä/ yöpyä eri laavuilla.

Kirjoittaa kirjan.

Viettää pitkän kylpyläloman.

Pitää isot ”kotibileet”

Mennä mökkeilemään lappiin ja juoda aamuyöllä aikaisin pannukahvia mökin teranssilla.

Syöttää kirahvia kädestä.

Nähdä ihan oikean sarvikuonon.

Oppia puhumaan sujuvasti ruotsia.

Vaeltaa pitkän matkan.

Pelata isolla aikuisten porukalla kirkonrottaa/ 10 tikkua laudalla

Kokeilla ajaa isoa rekkaa.

Ratsastaa kamelilla.

Hankkia koiran ja minipossun.

Löytää sen oman tyylin ja toteuttaa sitä täysillä.

Metsästää.

Käydä oikeassa majakassa.

Käydä Alaskassa.

Tässä oli suuri osa listani asioista. Uskon, että listani kasvaa kokoajan elämän mukana.

Tottakai haluaisin myös hyvän työpaikan ja olla hyvin toimeentuleva. Voittaa lotossa, ja jaella rahaa muutamalle minulle erittäin tärkeälle ihmiselle ja muuta perusjuttua :D

Oikeasti, miten puhdistavaa ja voimaannuttavaa!! Kannattaa kokeilla! Tehkää lista niistä asioista mitä haluatte vielä joskus toteuttaa. Kummasti sitä löytyy niitä pieniä asioita, mitkä lopulta saavatkin mielen seikkailemaan energisenä eteenpäin ja leikittelemään ajatuksilla niin paljon, että huomaakin jo melkein tekevänsä asiota mitä ei ehkä joskus olisi osannut uskoa tekevänsä :)

comments powered by Disqus