ajatuksia

Nautin!

Viikonloppu.

Joskus sillon nuorempana mulla oli tapana odottaa paljon kaikesta. Juhlapyhistä, arjesta ja viikonlopuista. Etenkin viikonloput oli mulle vähän semmosia että niistä odotti aina paljon. Aina olisi pitänyt olla jotain arjesta poikkeavaa ja hauskaa. Ystäviä, tekemistä ja menemistä. Muistan kuinka monena sunnuntaina heräsin vittuuntuneena siitä kun takanapäin alkoi olla tylsiä viikonloppuja aina toistensa perään. En osannut nauttia ollenkaan siitä mitä oli, tai no itseasiassa en osannut nauttia silloin yhtään mistään. Tosi ankeelta kuulostaa nytten. Se kyllä taisi silloin ollakkin ihan yhtä ankeaa kun nyt kuulostaa... Tosin ehkä jos olisin osannut elää silloin elämääni ilman sitä erittäin kapinallista katkeraa asennetta niin kaikki olisi tuntunut toisenlaiselta.

No, enivei, silloin suurten odotusten elämänvaiheessa ollessani rupesinkin vihaamaan viikonloppuja. Kaikki oli paskaa, viikonloput oli paskaa. Arkikin taisi olla paskaa, koko elämäni oli tylsää ja paskaa. Koska mulle ei riittänyt ikinä mikään..ei yhtään mikään. Nyt kun mietin tarkasti niin mullahan oli silloin paljon kaikkea tekemistä ,menemistä ja ystäviä yms.

Ihan hirveetä että sekään ei mulle riittänyt. Ei ihmekkään että sairastuin jossain vaiheessa masennukseen.

Voi kumpa olisinkin silloin jo omannut tämän ajatustapani mikä mulle on vuosien varrella kuoriutunut. Tää on sitä rehellistä vanhenemista.

Tällä hetkellä viikonloppuni useimmiten rakentuu hyvästä ruuasta, kiireettömyydestä ja hetkistä jolloin ollaan vaan. Nautin kovin siitä että mieheni ei tarvitse viikonloppuisin mennä töihin. Nautin siitä kun aamulla ei ole pakko lähteä minnekkään, tai koko päivänä ei ole pakko lähteä minnekkään jos ei halua. Nautin siitä että lapset ei sinkoile kokoaika joka paikkaan siinä pelossa että päivästä tunnit loppuu kesken. Nautin siitä miten ruokaajat saa myöhästyä ja miten voikin lähteä jonnekkin syömään jos vaan tuntuu siltä. Nautin monestakin asiasta. Nautin viikonlopuista.

Tänä viikonloppuna ollaan vaan oltu. Eilen kävin kyllä moikkaamassa ystävääni ja tajusin taas että ehkä pitäisi käydä heidän kotonaan vähän useammin,tai no ylipäänsä kaikkien ystävieni luona useammin. Mies oli koko eilisen ystävänsä juhlissa ja tuli vasta tänään tänne. Itse ostin vähän irtokarkkeja ja lasten nukkumaan menon jälkeen makasin vaan sohvalla ja luin kirjaa. Ainiin, ostin uudet vallilan verhokapat keittiöön ja tuijottelin niitäkin kun en ole varma että onko ne nyt hienot vai ei.

Sain siis noinkin hölmöistä asioista itselleni nautinnollinen olon. Muutama vuosi sitten olisin tänään vaan masennellut tylsää viikonloppuani. Tällä kertaa nautin siitä kun osaan nykyisin nauttia.. Sekään kun ei ole mulle ollut päivänselvää joskus.

Nykyisin onneksi osaan elää elämääni odottamatta liikoja. Ehkä vuosien jälkeen oon tajunnut että elämä onkin ihan jännää ilman että odottaa koko ajan tapahtuvan jotain jännää. Liialliset odotukset saa vaan olon masentumaan. Tajuan sen että jos haluan tehdä jotain niin itse mun on tekemiset keksittävä eikä vaan odotettava että joku keksii minun puolesta.

Pienenä olin sitä mieltä että, silloin kun minä olen 30 vuotias niin mulla on lapsia, omakotitalo ja olen naimisissa. Niin ja joo, mulla on myös koira,vuohia, työpaikka ja kiva perheauto.

Muutama kuukausi sitten vähän masentelin jo sitä kun mulla ei ole omakotitaloa,työpaikkaa ja en oo naimisissa. Oli vaikeaa hyväksyä se että en ollutkaan saavuttanut sitä mitä mun piti saavuttaa. Nooo, asiat on näin. Ja olenhan minä saavuttanut nuo tärkeimmät, eli lapset.

Asun ehkä tylsässä rivitalossa, asunnossa joka on liian pieni. Olen kihloissa ja koira ja vuohet on vaihtunut kaniin. Silti elän ehdottomasti elämäni hienointa aikaa, lapset on osaksi pieniä, osaksi jo aika isoja. Saan olla kotona ja nauttia heistä. He tekevät elämästä täydellistä. En minä tarvii mitään muuta,kunhan vaan mulla on nuo pikku ihmiset. Ne riittää täysin.

Kyllä tämä kolmenkympinkriisi on sitten ihmeellistä aikaa :D todella puhdistavaa :)

comments powered by Disqus