välipalat

Nopea välipalavinkki teineille

Meillä ainakin teinit on hyvin nirsoja sen suhteen mitä suuhunsa laittavat. Jos siinä ei ole selvästi sokeria, niin se kelpaa erittäin huonosti. Koska yksi suurimmista valituksen aiheista meidän kotona on nykyisin ruoka, ajattelin yrittää panostaa enemmän välipaloihin. Mieluiten vielä sellaisiin mitä lasten on helppo koota itse.

Se mitä olen äiti ollut, eli yli 12 vuotta jo, tuntuu että olen kokeillut kaiken. Kaiken mahdollisen perus arkiruuan ja välipalan. Vielä mikään ei ole ollut ylitse muiden. Joinain päivinä toimii hyvin jugurtti ja leipä, seuraavana päivänä sitten kuuluukin jo ”miks meillä aina on vaan jugurttia ja leipää”

Inhoan yli kaiken sitä jos ruuasta valitetaan. Siihen en varmaan totu ikinä, vaikka lapseni usein yrittävät minua siihen siedättää. Ja todellakin olen tullut siihen tulokseen, että en osaa kasvattaa lapsiani siihen että osaisivat piilottaa mielipiteensä.

Yksi päivä huomasin, kun koulusta juuri saapunut poikani lampsi jääkaapille. Mielenkiinnolla jäin seuraamaan mitä hän keksii itse. Hetken pyöriessä jääkaapilla.. eli siis aukasi oven, laittoi sen kiinni, aukasi uudelleen, ja taas kiinni, päätyi hän edellisen päivän ruokailusta jääneiden tortillalettujen kimppuun. Tortillaletulle hän laittoi voita, juustoa ja makkaraa ja söi ne hyvällä mielellä.

Muistankin kun siskoni joskus sanoi, että kannattaa kokeilla tortillajuttuja välillä kylmänä ja todellakin leikitellä täytteiden suhteen. Netissäkin olen törmännyt näihin kyllä, mutta koskaan ei ne ohjeet ole sen kummemmin kiinnostaneet. Nyt vaan kun äitiyden ruokaepätoivokohtaus iski, niin johan alkoi kiinnostamaan kokeilla mitä vain.

Tänään vihdoin sain aikaseksi kaupasta raahata erillaisia aineksia kylmien täytteiden kokeiluun. Ajattelin, että jos ne tälläkertaa pelastaisivat tämän viikon koulusta saapumis ruokakiukuilta.

Miksi en ole kokeillut ennen? Todella hyvä välipala. No, oma kokeiluni ei ehkä ollut mikään terveellisimmästä päästä. Sekoitin nimittäin majoneesin sekaan kinkkua, paprikaa ja persiljaa.

Jos se toimii hyvin voileipäkakun sisällä, niin miksi ei tortillankin ;)

Oon tosi iloinen kun kauppoihin on tullut valikoimiin nyt enemmän gluteenittomia tortillatuotteita!

Ajatus mulla oli tietenkin tehdä ihana kylmillä täytteillä oleva täydellinen wrap. Nooo, voin sanoa että gluteenittomilla tortillaletuilla se ei todellakaan mene niin. No mutta maku oli silti ihan hyvä!

Tavalliset vehnätortillat olikin sitten huomattavasti helpompi käsitellä!

Voileipäkakun sisus ei toiminut hirveän hyvin tässä hommassa, joten kokeiltiin sitten laittaa letun sisään yrtti-tuorejuustoa, metvurstia ja kasviksia. Se toimi oikein hyvin.

Kokeilkaa ihmeessä teineillenne, varmasti säästätte tällä hiukan hermojanne :) Ja nämähän toki toimivat varmasti aamu- ja iltapaloina myös!

Välipalakokeilusta saatiinkin sitten idea syödä myös ruuaksi tortilloja... Voi olla, että tämän päivän tortillaähkyn jälkeen ei sittenkään tee mieli niitä... etes välipalaksi vähään aikaan :D

Ideana kyllä aivan loistava!

comments powered by Disqus