taaperoarki

Nyt jo 2 vuotta!

Kaksi vuotta sitten mullistui meidän elämä. Yksi uusi ihminen tuli osaksi meidän perhettä vaikean raskauden jälkeen. Empä olisi arvannutkaan millainen tyyppi tuosta pienestä rääpäleestä tuleekaan. Niin pieni ja pippurinen hän oli vauvana, eikä tilanne ole muuttunut mihinkään paitsi että kokoa ja pippurisuutta on tullut lisää. Tyttö on edelleen pienehkö, mutta koko ei menoa haittaa. Ison tytön eleet ja erittäin ärhäkkä puhe on tullut mukaan kuvioihin.

Tyttö osaa puhua todella hyvin pitkiä lauseita ja epäsopivissa tilanteissa saattaa kuulua myös hyvin uhmakas ”peekele” (esimerkiksi kaupassa ja kaikkialla missä ikinä voikaan olla kuulevia korvia)

Vuosi sitten tehdyssä synttäripostauksessa kerroinkin millainen meidän vauva-arki on. Nyt sitä on jotenkin hauska lukea ja vertalla kuinka asiat ovatkin muuttuneet vuoden aikana, vaikka välillä tuntuu että mitään mullistavaa ei ole tapahtunut. Onhan tässä taas käynyt ihan huikea muutos!

Entä nyt?

Jade on edelleenkin hyvin rytmien orja. Olipa oikeastaan tilanne mikä tahansa, hän nukkuu ja syö tiettyihin kellonaikoihin. Jaden rytmi oli muodostunut jo mahassa ihan selvästi, koska se oli vain asia mikä on tullut kokoajan luonnostaan.

Jade menee nukkumaan iltaisin suunnilleen klo 20.00-20.30 ja herää joka aamu n. 7.30

Nukkumaanmenot on vieläkin todella helppoja. Iltapala, iltapesut ja maitopullo riittää. Pullon kanssa hän menee sänkyyn ja hyvänyön pusujen jälkeen nukahtaa nopeasti itse ilman sen kummempia nukuttamisia. Päiväunet ajoittuu useimmiten klo 11.00-13.00 välille.

Tuttipullo on mukana elämässä edelleen, se tuntuu olevan vähän turhankin tärkeä kapine. Tuttipullosta vierottautuminen alkaa heti kunhan ekaluokkalaisen tuleva leikkaus on kunnolla ohi. Siihen asti tuttipullo saa kulkea mukana elämässä ihan vain äidin itsekkäiden ajatusten takia. Tuttia Jade ei ole syönyt sen meidän kylpyläloman jälkeen. Meillä oli mukana siellä vain yksi tutti, joka hävisikin kesken matkan.

Edelleenkin Jade on aika vilkas tapaus. Joka ikisessä paikassa pitää olla samaan aikaan, enkä vieläkään voi käsittää miten joku noin pieni ja kömpelö pystyy olemaan noin nopea tekemään kaikkea kiellettyä. Nykyisin elämään on ruvennut tulemaan mukaan jo lastenohjelmista aidosti kiinnostuminen ja Rölli, Peppi Pitkätossu ja Kiviset ja Soraset on ehdottomasti ne suosikit!

Tanssiminen ja laulaminen on edelleen tärkeitä. Nyt tanssiminen on vaihtunut oikeastaan laulamiseen ja lauluahan kuuluu. Siinä tämänhetkinen suosikki kuulostaa olevan ”sä oot söpö, tanssit ilman paitaa” rankutus :D

Lempileikit ja puuhat on ehdottomasti kaikki ulkohommat! Kivien heittely veteen on varmasti paras ja terapeuttisin uusi juttu.

Pelottavia asioita on ötökät ja Vaahteramäen Eemelin isä, koska siinä ohjelmassa se huutaa.

Ruuassa on alkanut jokin erityinen nirsoilukausi. Nyt en äkkiseltään voi sanoa oikeastaan mitään ruokaa mitä tuo pieni ihmisalku syö mielellään. Jos nyt ei sokeria lasketa...

Puhe on tosiaankin kehittynyt oikein huimasti. Erittäin pitkiä lauseita tulee ja jopa sanoja joita en olettanut hänen vielä oppivan. Leikeissä on selvästi jo ihan oikeaa ideaa ja Jade leikkii usein vuoropuheluita käyttäen.

Jade on siis edelleenkin ihan yhtä perus tyytyväinen uhmaikäinen. Uhmaikä tosiaan on tullut osaksi arkipäiviä ja kiljumista kuuluu varmasti pitkin päivää. Oon todella onnellinen että olen saanut elämääni tämänkin pikku kultakimpaleen!

Synttäribileitä kerettiinkin viettää jo viime viikonloppuna. Tänäkin viikonloppuna bileet vähän jatkuu, kun vieraita on tulossa ainakin sunnuntaina. Jade oli alkuun ihan ihmeissään kun vieraat toi lahjoja ja jaksaa edelleen söpösti selittää kuinka sai kaikilta lahjan. Ihana tyttö! Niin rakas ja täydellinen <3

comments powered by Disqus