ajatuksia

Nyt murhataan romuraisa

Eilen kiertelin meidän pikku kotia hermostuneena. Ahdistaa kun kaikki on aina levällään! Mikä muu on yhtä raivostuttavaa kun se että aamulla hirveässä kiireessä kaikki on hävinnyt? Millon ei löydy sukkia,milloin on lippis kadoksissa. Kaikista hauskintahan tässä on se, että ne lasten sukat tai lippikset voi löytyä ihan mistä vain. Kuten esimerkiksi keskeltä takapihan nurmikkoa sateisen yön jälkeen.

Mä olen hiukan salaa nauttinut siitä, että jo jonkin aikaa sisäinen pikku siivoojani on näytellyt kasvojaan ja kuiskinut korvaani salaisia rakkaita siistejä asioita. Se pikku siivooja on ollut kadoksissa kauan, ei aina, mutta kauan.

Vaikka minua katsomalla ei hyvin äkkiä uskoisikaan, niin olen minäkin ollut joskus yllättävän siisti ihminen. Jossain välissä sitten elämän rentous ja huolettomuus hyppäsi kaiken edelle ja niimpä minustakin tuli tämmöinen romuraisa. Ärsyttää tietty se, että paikasta josta pitäisi nauttia eniten tuleekin paikka jota saa hävetä silmät päästänsä jos ovikello soi. Onneksi näihin asioihin on selkeästi tulossa muutos ja alan löytyä tuolta jostain romukasan alta. Eilen sitten päätin että nyt saa riittää, tervetuloa takaisin ankea siivoja minä. Nyt on se hetki. Olenhan hitto jo kolmekymppinen nainen niin kyllä mun pitää asuakkin paikassa josta nautin. Niin että ovikellon soiminen ei ole enää ongelma vaan mukava yllätys.

Niinpä eilen alkoi meillä suursiivous! Saatiin todella hyvin jo kaikki alkuun ja tänään pitäisi jatkaa. Kyllä se vaan niin on, että nukutti siistissä ympäristössä paljon paremmin kun sotkun keskellä.

Meillä on paljon tavaraa. Liian paljon. Mulle tavaroiden pois heittäminen on ollut aina vaikeaa. Uskon että kaikki johtuu yksinkertaisesti siitä, että pienenä jo minulle opetettiin tapa elää jolloin mitään ei kannata heittää pois, koska sitä voi vielä tarvita. Tai ainakin se kannattaa säilyttää koska joku muu voi joskus sitä tarvita. Parin viimevuoden aikana oon kovasti harjoitellut tuota pois heittämiseen hienoutta. Voin olla jo vähän ylpeä itsestäni koska olen edistynyt jo siihen pisteeseen että pois heiton jälkeen en enää jää harmittelemaan. Ennen saatoin saada aidosti pahan mielen tavarasta mutta nykyisin tunnen vaan keveyttä.

Ja tähän loppuun lataisin nyt kuvan kodistani mutta en puhelimella osaa sitä tehdä. Taidan siis sittenkin ostaa kolmekymppis lahjaksi itselleni sen kauan jo haaveilemani tietokoneen ;)

comments powered by Disqus