ajatuksia

Puhelimen liikakäyttöä

Kirjoitetaas hetki taas lempi aiheestani. Eli henkisestä kasvusta ja hyvinvoinnista. Koska en osaa kirjoittaa silleen yleisellä pohjalla antaen mitään vinkkejä kellekkään enkä olekkaan mikään antamaan niitä vinkkejä kellekkään niin kirjoitan ihan vaan minusta. Minusta ja tyhmistä oivalluksistani ja ihmiskokeista.

Yksi päivä mietin että miksi minä käyn läpi elämässäni tämmöistä aihetta kokoaika, olen käynyt tätä läpi jo usean vuoden kuitenkin kolmenkympinkriisin voimistavan tämän maksimiin. Ehkä olen nyt vasta kolmekymppisenä tullut ”tieni päähän” tässä asiassa ja minusta on tullut ns. valmis. Tai no ei valmis, mutta valmiimpi vastaanottamaan asioita kun ikinä ennen. Uskon myös että kerään tällä ”tielläni” voimia tulevaa syksyä ja talvea varten. Olenhan aina inhonnut talvea enemmän kun mitään muuta. Vuosien (ja vuodenaikojen) vieriessä ohitseni olen vissiinkin nytten vasta tajunnut elää elämääni itsenäni ja sen että oman henkisen hyvinvoinnin kautta pystyy oppia tykkäämään myös asioista joita on ennen inhonnut. Uskon että nautin ensitalvesta, nauttien ylipäänsä talvesta ekaa kertaa ikinä.

No niin, eli siis olen käynyt läpi henkistä kasvua ja tunnen olevani hyvinkin henkinen ja oppivainen ihminen. Nykysin osaan ottaa omista virheistäni oppia vihaamatta koko maailmaa. Tajuamalla omat puutteellisuuteni ja hyväksymään kaiken semmoisena kun se on. Tietenkin etsien vastauksia omiin juttuihini, joskus vähän liikaa ehkä muidenkin :D joskus epäilen jopa pääseväni johonkin erikoiseen tiedollisuuden tilaan jossa pystyn ajattelemaan paremmin. Hullua eikö. Tykkään siis tehdä itselläni myös tietoisia tylsiä ihmiskokeita oppien lisää itsestäni kokoaika. Viimeisen viikon ajan tein itselläni koetta ihan vaan puhelimen vaikutuksesta. Oikeasti, niinkin idootista asiasta. Kuitenkin lopetettuani tyhmän kokeen kasvoin taas hiukan itsenäni.

Koska tykkään hirveästi selata puhelimella paljon kaikenlaista, ajattelin että kokeilen nytten sitten sitä, mitä nään joka päivä. Se että nään ympärilläni (ja katsomalla peiliin) ihmisiä kelle oma älypuhelin on liikaa, asia jota ihminen ei tajua tuojottavan kokoaika. Tällä hetkellä on vielä huomattavasti helpompaa nähdä puhelimen tuijottajia joka ikisessä paikassa (kiitos pokemonin) ja helpompaa huomata kuinka aikuisetkin ihmiset sekoaa mitä ihmeellisimmistä asioista. Huomata kuinka jokainen aikuinen väittää olevansa läsnä mutta totuus on aivan toinen. Ollaan paikalla, mutta ei läsnä.

Leikkipuistoissakin näkee nykysyin enemmän ja enemmän vanhempia ketkä istuu yksin penkillä tuijottaen puhelintaan ja huudahtaen lapsilleen sillointällöin ”varovasti sitten” kuitenkin kääntäen samantien päänsä takaisin puhelimen suuntaan.Joka ikisessä paikassa näkee lapsia ketkä kilpailee huomiosta. Surullista, mutta nykypäivää. Enkä nyt väitä oikeasti että se olisi kaikille huono juttu tai että kaikki siitä jotenkin kärsisi, puhun vain itsestäni. Mulle se on huono juttu ja minä siitä kärsin.

Annoin siis itselleni luvan olla puhelimella silloin kun siltä tuntuu. No siltähän tuntui vähän liian usein. Mitä enemmän olin puhelin kourassa, sitä enemmän siltä tuntui. Huomasin jopa lopulta olevani ahdistunut jos en pystynyt olemaan/ tekemään puhelimella sitä mitä tahdoin. Hauskaa.

Usean pävän viikosta olin siis puhelimella, yritin säännöstellä puhelimen käyttöä kuitenkin järkevissä määrin. Kuitenkin tajusin että koko päivän aika puhelimen käyttöä tuli todella monta tuntia, joka päivä. Loppujen lopuksi pienissä erissä yhteen laskettuna puhelimen käyttöä tuli melkein kokonaisen työpäivän verran, välillä jopa enemmänkin. yllätyin siis siitä miten paljon minulla onkaan aikaa!

Huomasin jo parin päivän jälkeen olevani todella ahdistunut, väsynyt ja olo oli kun kävelisin ”sumussa” huomasin lapsista että selkeästi minun- eli äidin, puhelimenkäyttö vaikutti heidän käytökseen negatiivisella tavalla. En muistakkaan milloin lapset olisi ollut niin kiukkuisia, tylsistyneitä ja tappelevia kun silloin muutaman päivän ajan. Huomasin itsessäni myös sen, miten mielenkiinto uutisia yms muita turhia juttuja kohtaan sai minusta esiin ihmisen joka tekee asiat robottityylillä, nopeasti, aika hutaisten ja ehkä jopa hieman huonostikkin. Kiire ”omaan aikaan” oli erittäin kova ja muutenkin huomasin jo valmiksi huonon keskittymisykyni huonontuneen entisestään. Loppujen lopuksi puhelimella olo oli niin kivaa, että oikeastaan en halunnut tehdäkkään mitään muuta. Kun olin ollut tarpeeksi puhelin kourassa tajusin jossain vaiheessa että olen ollut pari päivää todella äkäinen. Olin tiuskinut lapsilleni sekä rakkaalle miehelleni oikeastaan ihan ilman syytä. Siinä vaiheessa jo tajusin että tämän ihmiskokeen lopputulos tuleekin olemaan juuri se mitä kuvittelinkin. Eli että noitten laitteiden viihdekäytöstä ei oikeasti seuraa mitään hyvää. Päätin siis lopettaa kokeeni siihen.

Lopetettua puhelimen yltiöpäisen käytön yllätyin. nimittäin vaikka tajusin päässäni että ei, vaikka vauva leikkiikin lattialla kiltisti niin ei, sitä puhelinta ei tarvitse ottaa joka hetkellä. Oli mulla ihan järkyttävän vaikeaa olla ilman puhelinta. Mulla oli tylsää, ihan kun missään ei nyt yhtäkkiä olisikaan mitään järkeä. Ahdistuin jo siitäkin kun tajusin että en voi olla puhelimella vaikka mieleni tekee juuri nyt lukea fbtä. Mulla oli hirveä kiire saada vauva päiväunille, ihan vaan siksi että silloin mulla on lupa olla se puhelin kädessä sohvalla. Hullua.

Yhtäkkiä koko päivien merkitys katosi ja halusin vaan lukea jotain turhaa, ihan kun sillä oikeasti olisikin jotain väliä. Tajusin myös että koko viikon aikana en kirjoittanut blogia koska en jaksanut keskittyä. Ihan hölmöä touhua. Tosi hölmöä.

No se eka päivä viikon puhelin elämän jälkeen oli ahdistava, onneksi taas lopulta heräsin takaisin tähän oikeaan elämään ja päätin vierottautua kunnolla puhelimesta. Tietysti siis olen edelleen puhelimen kanssa mutta selkeästi tulen toivottavasti pystymään vähentämään puhelimen käyttöä. Fb, istagram ja tämmöiset nopeat jutut varmasti katson muutamia kertoja päivässä edelleen, mutta se onkin ihan normaalia ja jopa hauskaa.

Mä jotenkin ehkä vähän ahdistuin tuosta pokemon go pelin liialliseta hypettämisestä, se kun tajusin aikuisten ihmisten seonneen pelin mukana. Se että aikuisetkin ihmiset kävelee päivällä, ja jopa yöllä tuijottaen puhelimen ruutua. Peli siis on aivan mahtava keksintö ja aivan mahtavaa kun ihmiset liikkuu sen avulla, mutta huomasin että heti pelin alettua ihmiset rupesi unohtamaan sen mikä on terveen ja sairaalloisen raja. (enkä tarkoita siis että kaikki pelaajat niin tekisi, en todellakaan. Enkä pidä kaikkien kohdalla sitä yöllä kävelemistäkään mitenkään sairaana. Vain joittenkin joilla se menee liikaa yli. Eli ymmärtäkää, en yleistä.) On kuitenkin ahdistavaa huomata miten nyky maailmassa on normaalimpaa tuijottaa puhelimen ruutua kun olla tuijottamatta. Miten nykysin on normaalimpaa se että puhelin keksii tekemistä puolestasi kun se että itse käyttäisi aivojaan.

No, nyt olen taas astetta viisaampi omassa hyvinvoinnissani. Nyt kun vierottauduin puhelimesta taas vähän kauemaksi tunnen taas oloni todella hyväksi. Toki mulla kokoaika on olo että haluan olla kartalla, mitä maailmalla tapahtuu. Kuitenkin muistan sen että joissain asioissa tieto lisää vaan tuskaa. Monissa asioissa tieto tuo minulle turvaa, mutta näissä joissain asioissa se menee minun kohdallani aivan toisinpäin.

Eiköhän tuo teksti nyt riitä tuosta aiheesta ennen kun oikeasti kirjoitan jotain väärää :)

sitten vähän muitakin kuulumisia perään..

Oon/ollaan hirveästi ajateltu kesälomamatkaa lasten kanssa. Tänä kesänä se pitää tehdä, viime kesänä lupasin että kyllä nyt varmasti lähdetään. Mulla kuitenkin raskausaika oli vaikea joten matkaa ei tullutkaan ja lopulta mulla menikin lapsivedet yllättäen raskausviikolla 34 ja jotain. Lapset tietenkin oli todella pettyneitä kun ei matkalle päästykkään,joten lupasin että ensi kesänä mennään aivan varmasti. No nyt on se ensi kesä, ja itseasiassa nyt on sen ensikesän loppupää jo menossa.

Ollaan laskettu ja katseltu paikkoja minne voisi mennä. Kauhulla ollaankin laskettu... hinnat on aivan järkyttäviä näin suurelle perheelle. Itku meinas tulla kun niitä laski. Onneksi kuitenkin meille ehdotettiin että mentäisiin koko perhe sukulaisten luokse Turkuun, ja niimpä tehtiin että junaliput on jo hankittu! Samalla pystytään viemään yksi lapsi Helsinkiin pariksi päiväksi moikkaamaan omia sukulaisiaan, hän on siellä pari yötä ja tulee sitten Turkuun meidän kanssa viettämään loppulomaa. Kuulostaa hyvältä! Sitä en tiedä vielä että mitä kaikkea lapsille keksitään Turussa, mutta no niin, siellä ei kyllä ole ongelmaa keksiä kun mahdollisuuksia on vaikka mitä. Vähän ehkä jännittää monen tunnin junamatka vaihtoineen näin monen lapsen kanssa, tai no ei niinkään lasten takia vaan lähinnä sen tavaramäärän takia. Uskon että kuudella ihmisellä tavaraa tulee mukaan ihan mukavasti ja etenkin kun ei nyt olla ihan varmoja että mitä kaikkea tehdään siellä.

Tajusin myös että enää ei olekkaan pitkä aika koulujen ja eskarin alkuun. Miten aika meneekään nopeasti. Ensi viikolla hankitaan siis kaikki eskari ja koulun aloitus tavarat ja koitetaan vielä rentoutua kunnolla ennen kun aletaan harjoittelemaan taas arki rytmiä. Tälle viikolle onkin sitten paljon tekemistä, päätin käydä muutaman romukaapin läpi että saisin vähän lisää tilaa. Ennen matkaa pitää tietenkin siivota ja pestä paljon pyykkiä ja hoitaa muutamia olennaisia asioita. Mä olen niin järkyttävän iloinen siitä että vielä on kesä!

nyt taitaa vauva herätä päiväunilta eli kone kiinni ja takaisin päivän touhuihin. Kunhan saan kunnolla aikaa niin aion tehdä postauksen pienten lasten kanssa päivä "retleilystä" luonnossa ja niistä tavaroista mitä ehdottomasti kannattaa olla mukana :)

Ihanaa viikon jatkoa kaikille.

comments powered by Disqus