lapsiperhe

Tärkeintä aamuissa

Koska vauva taapero nukkuu aamupäikkäreitä nytten, niin ajattelin tehdä postauksen aiheesta meidän aamut.

Nyt on maanantai. Joten pitkän viikonlopun jälkeen tämä on oiva aika kirjoittaa. Etenkin maanantai aamun jälkeen on aina hyvä kirjoittaa, koska maanantai aamut on yleensä meillä ne vaikeimmat aamut. (niinkun useimmilla muillakin tuntuu olevan). Vaikka koulujen alkamisesta onkin kulunut jo ihan hyvä tovi, on minulla ollut itselläni vähän hankalaa sisäistää tätä aamurumbaa. Toisaalta, onhan tässä nyt sinänsä aikalailla muutosta minullekkin, kun tämä uhmaikäinen meni myös eskariin, joten aamuisin joudutaan kaikki lähtemään suht nopeaa ulos.

Oon aina (ennen) ollut huippu hyvä herääjä. Yleensä aamuisin kun kello soi, nousen kun ohjus sängystä ja olenkin virkeimmilläni seuraavat pari tuntia. Mulla oli tuossa ongelmia jossain vaiheessa (monta vuotta) ylipäänsä jaksamisen kanssa. Syytä en tiedä, olin vain väsynyt ilman mitään järkevää selitystä. Käytännössä siis silloin päiväni menivät niin, että aamulla herään, olen pirteä, ja viimeistään neljän tunnin päästä alkoi järkyttävä väsymys joka lamautti minut johonkin horrostilaan niin, että koko loppupäivä meni vain valitellessa väsymystä, enkä oikein saanut mitään asioita kunnolla tehtyä ja hoidettua. En usko että olen ollut silloin masentunut.. vaikka mieleni oli kuinka iloinen, niin väsymys painoi todella pahasti päällä.

Sitä en tiedä mitä olen tehnyt erilailla, että olen toipunut väsymys jutuistani hyvään tilaan. Nykyisin tilanne on täysin toinen.. oikeastaan voisi sanoa että nykysin en todellakaan ole huippu hyvä herääjä, ei en sinne päinkään.

Jostain syystä joinakin aamuina en herää siihen kun herätyskello soi. Tai jos herään niin osaan sen puoliunessa pistää pois päältä ja unohtaa itseni nukkumaan. Usein on nykyisin ollut aamuja että lapset on herättänyt minut ”äitii, eiks meidän pitäisi kohta lähteä” ja niin sinkoan ylös sängystä ja teen kaiken hirveällä kiireellä. No, ollaan kuitenkin aika nopeita aamutoimissa, niin melkein joka aamu ollaan keretty täysin oikeaan aikaan koululle.

Se hyväpuoli kuitenkin vielä heräämisissäni on, että sitten kun vihdoin ja viimein pääsen sieltä sängystä ylös, niin olen pirteä. Se mikä muutos on tullut ja hyvä niin, olen pirteä jopa suurimman osan päivästä. Mahtavaa jaksaa paljon enemmän kun ennen!

Myös neljännen lapsen syntymän jälkeen on ollut vaikeaa sisäistää se, mitä kaikkea aamuun pitää mahduttaa. Tietenkin kaikkien muidenkin kasvaessa tässä kokoajan, niin aamun hommat muuttuu. Kuitenkin se perus rutiini säilyy aina.

No, millaisia meidän aamut sitten onkaan?

Mulla on yleensä herätyskello soimassa jo ennen seitsemää. Yritän aina herätä ennen lapsia, että saisin juoda aamukahvin rauhassa ja tajuta että nyt on aamu. Napsautan siis heti herättyäni kahvinkeittimen päälle ja istahdan keittiönpöytään heräämään. Vauva herää yleensä samaan aikaan kun minä, hän herää herätyskelloon todella hyvin. Laitan maitopullon valmiiksi ja vien vauvalle pullon sänkyyn...tässä voitan hiukan itselleni taas heräämis aikaa.

Yleensä kerkeän juoda kupillisen kahvia sillävälin kun vauva juo oman herätyspullonsa.

Kahvin jälkeen suuntaan etupihalle hetkeksi hengittelemään ;) ja yleensä tässä vaiheessa olenkin sitten herännyt hyvin. Kun jostain taikasauvan heilautuksesta, silmäni aukeavat ja olen valmis. Yleensä siis hyvinkin pirteä ja täynnä virtaa.

Siinäpä alkaakin jo olla aika, että täytyy tarttua päivän ensimmäiseen haasteeseen. Haaste numero 1 : kuinka saada teini ylös sängystä oikeaan aikaan?

Tähän minulla ei ole oikeaa vastausta. Itse hoidan homman niinkin ilkeästi, että ensin laitan valot päälle, sanon nätisti että ”ylös nyt”. Toisella kerralla sanon vähän kovempaa, mutta edelleen nätisti että ”nyt ylös”. Kolmannella kerralla käynkin jo ilkeästi ottamassa peiton pois ja sanon että ”hei, ihan tosi, kohta ollaan myöhässä jos et nyt nouse”. Tätä toistankin sitten siihen asti kunnes kaikki ollaan ylhäällä.

Yleensä ensimmäisen teiniherätyksen ja sen oikean heräämishetken välissä kerkeää jo muut herätä. Siinä laitan siis aamupalat lapsille. Aamupalana meillä on yleensä jugurttia,leipää ja puuroa. Joskus saattaa olla muroja. Aamupalan jälkeen tytöt menee etsimään vaatteita ja pesemään hampaita.

Teini herää ja alkaa etsiä syömistä.

Vauvalta vaihdan vaipan ja laitan hänelle päivävaatteet päälle. Kun olen sen tehnyt, teinikin yleensä on jo melkein valmis ja muut odotteleekin jo lähtöä.

Sitten alkaa se vaikein hetki eli se huippuhaaste. Eli ulkovaatteiden pukeminen. Tätä en vaan ymmärrä, en ymmärrä.... en oikeesti ymmärrä. Miten voi olla mahdollista että joka ikinen aamu meillä on häveyksissä kaikki? Vaikka laittaisin kaiken illalla valmiksi, niin silti joka aamu tulee hetki, että joku saa hermoromahduksen siitä kun ei löydä jotain omaansa. Jos olen laittanut ulkovaatteet valmiiksi niin häveyksissä on vähintään toinen kenkä. Jos olen laittanut kengät ja ulkovaatteet valmiiksi, on häveyksissä joku muu hyvin oleellinen juttu

Olen joskus kokeillut olla hyvin tyly ja sanoa lapsille että itse saavat etsiä. Tämä ei meillä toimi, se tekee yleensä tilanteen jossa joku sisaruksista sanoo toiselle ”minä tiedän missä se on, mut en kerro” jokainen usean lapsen äiti varmasti tietää mitä siitä tilanteesta seuraa.

Se ei ole hyvä. En suosittele kokeilemaan.

Olen siis ottanut elämäntehtäväkseni kaiken muun lisäksi tyytyä kohtalooni olla aamuisin mestarietsijä. Tää on ehkä ainoa hyvä puoli näin pienessä asunnossa, että tavarat ei voi olla kovin kaukana kun tilaa ei ole. Aikani kun olen etsinyt vauva taapero sylissä tavarat kaikille ja saanut kaikki pidettyä suht tyytyväisinä, on aika hymyillä ja olla vähän tyytyväinen omaan nopeuteensa, ja suunnata kohti autoa.

Alunperin joskus olinkin ajatellut että vien kävellen eskarin/koululaiset kouluun, no ei se oikein niin mene. Me mennään autolla... yksinkertaisesti me ei ikinä kerettäisi kouluun jos käveltäisiin.

Kun olen saanut kaikki kouluun ilman itkua niin voi taputtaa itsellensä. Onnistuin, tänäkin aamuna!

Mä olen monesti lukenut blogitekstejä ihmisten aamuista. Useimmiten ne kuulostaa todella ihanalta ja on laitettu paljon kuvia ihanista aamupaloista, iloisista lapsista jotka syö hymyillen pöydässä yms. Nostan hattua kaikille kellä näin on. Meillä ei ole. Meillä aamut on oikeasti aika työntäytteisiä ja etenkin minun osa on se, että aamulenkkejä ei paljoa tarvita. Aamtouhuja vois verrata nimittäin ihan nopeatempoiseen lenkkeilyyn.

Tämä oli siis kertomus maanantai aamuista. Onneksi tiistait on jo vähän helpopia ja pikkuhiljaa aina helpottuu lisää viikonloppuun asti, jonka jälkeen on aika aloittaa taas alusta.

Se mitä olen ainakin oppinut aamuistamme, olen tullut siihen tulokseen, että hankin hyvän vaatekaapin eteiseen. Oon vähän yrittänytkin katsella sellaisia kaikenmaailman ratkaisuja mihin saisi helposti kaikkien lasten jutut omiin kohtiinsa. Mieluiten vielä semmoisen peilillä varustetun että kenenkään ei tarvitse enää kengät jalassa juosta olohuoneeseen katsomaan peilistä ennen lähtöä :)

Meidän aamuthan ei suinkaan lopu tietenkään tuohon kun vien lapset kouluun. Sen jälkeen tullaan taaperon kanssa huokasemaan kotiin. (paitsi tiistaisin mennään välillä kerhoon) yleensä taaperolle annan aamupalan kun tullaan kotiin, eli klo 9. Aamupalan jälkeen neiti hiukan leikkii ja pienen ajan päästä meneekin jo päiväunille. Silloin alkaa äidin tehohetki, meikkausta, ruuanlaittoa, siivousta, pyykinpesua, kirjoittamista yms.

Kaikinpuolin tuntuu kuitenkin, että meidän aamut on ihan mukavia :) vaikka me ei mitään luksus aamupaloja syödäkkään pöydässä yhdessä hymyillen, on useimmiten kaikilla ihan ok hyvä mieli.

Tärkeintä minusta aamuissa on ehdottomasti se, että kouluun mennessä kaikki ”erotaan” toisistamme hyvillä mielin. Hymyillen ja vilkuttaen.<3

comments powered by Disqus