ajatuksia

Tehdään lapsuuden haaveista totta

Mulla on pienestä asti ollut haave. Tai no montakin haavetta tietenkin. Ajan saatossa yksi omituinen haave on kuitenkin seurannut mukana jokaisen vuoden jokaiseen paikkaan. Haluaisin kirjoittaa kirjan.

Kouluaikoina (teininä) olin hyvinhyvinhyvin vaikeasti murrosikäinen. Suoraan sanottuna olin ihan hirveä pentu kaikkine ääliömäisyyksieni kanssa. Hölmönä angstina päätin lopettaa peruskoulun kesken, muutenkin lintsaaminen oli enemmänkin kiinnostuksen kohteena kun mikään muu. No,päätin lopettaa ja tietyllä tavalla lopetinkin. Hyi hölmö minä. Eihän se lopetus tietty niin vain käyny ja jouduinkin erillaisiin ongelmiin tyhmien päätöksieni kanssa. Tästä voidaankin päätellä siis myös se, että en ole käynyt myöskään äidinkielen tunneilla. Siitä tietenkin seurasi se että en oo mikään maailman paras kirjoittamaan niin että pilkut ja pisteet ja kaikki muut merkit päätyisivät omille paikoilleen. Joskus siis ajattelin että en minä mitään voi kirjoittaa kun en vaan osaa tehdä sitäkään oikein. Yritin haudata haaveeni ja unohtaa.

Siis että mitähän hittoa, tottakai mä voin kirjoittaa ja ainahan joku ammattilainen voi ne pilkut ja pisteet sinne viskoa. Tai voinhan itsekin asiaa opiskella. Muutama kuukausi sitten luin joitain elämän viisauksia jossa joku 90v mummo oli ladellut elämän ohjeita. Yksi niistä meni jotenkin näin

"jos haluat olla kirjailija, kirjoita"

Okei, ei se ehkä ihan niin helppoa ole mutta pointti on selvä.

Oma ajatukeni kirjan tai jonkun kirjoittamisesta ei nyt ole mitään suurta. Ei nyt ehkä mitään huippuhienoa monen sadan sivun romaania jota jokainen tahtoo lukea, vaan ihan vain kirjan. Semmosen minkä voisin itse kirjoittaa ja toteuttaa. Tehdä kirjaksi ja pistää omaan kaappiini odottamaan että joku joskus haluaisi sen lukea. Ehkä lapset kun ovat aikuisia tai ehkä lastenlapset isoina, tai ehkä joku ystäväni. Ja tietty jos se kirja olisikin kiinnostava niin saisihan sen lukea joku tuntematonkin.

Minulla on aivan mahtava isä. Hän on erittäin omalaatuinen persoona ja hyvin persoonallisen näköinen jo yli 70 vuotias upea mies. Isäni elämä on ollut hyvin vaiherikasta ja hänellä riittää erikoisia tarinoita nuoruudestaan paljon ja ihan oikeasti ne tarinat on kaikki niiiin mielenkiintoisia! Isäni omaa myös erittäin mielyttävän tyylin kertoa tarinoitaan eikä pelkää näyttää tunteitaan kesken kertomisen.

Tänään istuin isäni kanssa pari tuntia kahvipöydässä. Tapansa mukaan hän kertoi kun kysyin. Joka ikinen kerta kun hän minulle kertoo jotain oudosta elämästään niin jumitun silmät lasittuneena haltioituneena kuuntelemaan niitä. Samaan aikaan kuulen jossain pikkuaivolohkoissani tietokoneen näppäimistön ääntä ja nään mielikuvan itsestäni kirjoittamassa hänen elämänsä tarinoita muistiin. En vaan ole kehdannut niitä kirjoittaa samalla tai ennen sanoa ääneen että haluan muistiin nuo. Haluan että omat lapseni saa kertoa omilleen lapsilleen noita samoja tarinoita. Voin nimittäin vannoa että kovin monella ei ole noin montaa omituista ja hyvällä tavalla erikoista tarinaa elämästään. Jokainen joka tuntee isäni, tietää mitä tarkoitan.

Arvaattekin mitä seuraavaksi kirjoitan.. Kyllä, seuraava projektini on kirjoittaa tarinoita isäni elämästä muistiin. Ehkä joskus jopa pienimuotoiseksi kirjaksikin tuleville lastenlapsilleni luettaviksi.

Taas saan kiittää kolmenkympinkriisiäni siitä että uskallan olla minä....

comments powered by Disqus