lapsiperhearki

Viisi asiaa helmikuulta

Tällä kertaa sanonkin, että ihanaa kun aika on mennyt näin nopeasti! Tämä aika vuodesta on juurikin se mikä on niin talvinen kun vaan voi olla, mutta samalla kuitenkin kevät antaa pientä muistutusta olemassaolostaan. Menis nyt vaan äkkiä eteenpäin pari kuukautta niin päästään jo siihen, että voi sanoa todellakin olevansa lähellä kesää!

Terveys.

Helmikuussa meillä oli paljon tytön lääkärijuttuja. Tyttö kävi myös keuhkojen viipalekuvauksessa ja tuloksetkin siitä jo tulivat nopeasti. Tuloksissa selvisi, että kartagenerin oireyhtymä on saanut aikaan molempiin keuhkoihin mm, bronkiestasiat ja jotain mistä en edelleenkään tajua mitä se tarkoittaa. Jotenkin sen kaiken kuuleminen oli minulle todella kova juttu, kartagenerin oireyhtymästä tuli taas jotenkin paljon todellisempi. Meidän arki on kokoajan ollutkin erityistä, nyt siitä vaan tuli taas astetta erityisempää. Nyt ruvetaan sitten keskittymään ihan todenteolla liman irroitukseen, lääkkeiden, jumpan, tärisyttämisen, puhallustekniikoiden, liikunnan ja fysioterapian avulla. Nämä hoitotoimenpiteen vie päivästä paljon aikaa etenkin sitten kun ollaan kaikki nuo tekniikat opittu oikein. Aikamoinen hommahan näissä kaikissa on sovittaa yhteen koko perheen aikataulujen kanssa, mutta asiat tietenkin on tärkeysjärjestyksessä ja se mikä on tärkein, on tietenkin lasten terveys ja hyvinvointi.

Helmikuussa taisteltiin myös erittäin ärhäkkää korvatulehdusta vastaan. Melkein meinasi jo usko loppua kokonaan tähän hommaan, mutta vihdoin ja viimein näyttää siltä, että tulehdus on rauhoittunut!

Posti.

Helmikuussa tuli ihanaa postia! Osallistuin eräässä ryhmässä rinkiin, missä äidit lähettivät toisilleen jotain pientä kivaa! Tälläiset ringit on todella ihania ja saa kotiäidinkin arjesta vähän enemmän luksusta!

Helmikuun happymailkin oli todella mahtava!

Ostokset.

Meillä on ollut koko talven ongelmana liian kuiva sisäilma. Nyt tuon yhden tyttösen lääkäri asioiden jälkeen oli todellakin aika hankkia ilmankostutin. Niissä kaupoissa missä käytiin, oli huono valikoima. Tai no, valikoima ehkä on ollut hyvä, mutta ajankohdan takia oikeastaan mitään ei ollut jäljellä. Gigantista kuitenkin löydettiin kivan näköinen kostutin, ja sattuihan meille hyvä tuurikin! Siellä nimittäin oli erikoistarjouksessa oleva yksilö, joka tietenkin päätettiin ostaa ja viedä kotiin....... jossa huomattiin sen olevan käytetty!!??!! Sisältä puuttui myös ionisaattori ja oli sinne jotain eläimenkin karvaa eksynyt!

Voi että sitä ärsytyksen määrää mikä koko hommasta tuli! Meillä kun matkaa sinne Giganttiin on ihan mukavasti, niin sinne ei ihan niin vain lähdetä pikaisesti vaihtelemaan mitään. Seuraavana päivänä tietenkin lähdettiin palauttamaan tuotetta, ja pakko nyt vähän kehuakkin Gigantin asiakaspalvelua, kovasti pahoittelivat sattunutta vahinkoa ja saatiin tilalle täysin uusi laite samaan erikoistarjous hintaan. Nyt meillä tosiaan sitten hurisee yksi sellainen, toisen laitteen hankinta on myös edessä asunnon ison koon takia,  mutta siihen kokeillaan jotain eri merkkiä. Olisiko ehdotuksia mikä olis hyvä?

Ruoka.

No tämä ansaitsee kyllä todellakin maininnan ihan vain siksi, kun meillä oli yhtenä päivänä oikein jouluisa tunnelma! Lounaalla syötiin nimittäin riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa! Jotenkin sitä vain mieltää tuon yhdistelmän jouluun!

Yhtenä päivänä kokeiltiin myös verilettuja. Ja ei, ei ei ei ja todellakaan EI tämä ruoka ole  meidän perheen juttu!

Minä itse.

Mä olen voinut itse ehkä pikkuisen paremmin nyt mitä muutama viikko sitten! Nepsyvalmennushan mulla alkoi, mutta siitä en osaa vielä sanoa oikeastaan mitään. Nyt meillä on ollut vasta muutama tutustumiskäynti ja ensi viikolla aloitetaan sitten ihan oikeasti. Auringon näyttäytyminen on saanut minulle ihmeitä aikaan ja olo on ollut päivä päivältä vähän enemmän sellainen, että kyllä kaikki vielä järjestyy. Olen saanut muutettua myös aika radikaalisti aamurutiinejani, jotka selvästi vaikuttaa positiivisesti koko loppupäivän kulkuun! On ihanaa saada aikaiseksi jotain jo heti aamusta, silloin selkeästi on energisempi olo eikä illallakaan tunnu siltä, että koko päivä olisi mennyt vain hukkaan!

Todellakin ihanaa, että maaliskuu alkaa! Taas iso askel kohti kevättä!!

comments powered by Disqus