hevonen

Terveisin Heppatyttö83

Olen aina pitäny hevosista. Niissä on jotain todella kaunista, villiä ja vapaata. Pidän hevosen tuoksusta, sen hörähtelystä, höyryävästä hengityksestä pakkasessa, kavioiden kopseesta ja ennen kaikkea sen lämmöstä ja siitä miltä sen karva tuntuu kättä vasten. Niin ja se turvan pehmeä nahka on miellyttävä myös.

Haluan oman hevosen. Ehkä hankin sitten sellaisen joskus, kun sille on aikaa.

Isänpäiväravien lähdön 7 voittaja perheensä kanssa.

Pääsin tänään kuvaamaan pitkästä aikaa hevosia. Joensuussa järjestettiin isänpäiväravit. Raviurheilu ei ole minulle se mieluisin paikka nähdä näitä ihmisen aikanaan kesyttämiä villieläimiä. Mieluiten näkisin sen laitumella köpöttelemässä vastaan kun menen sitä tervehtimään. Noh, kaikkea ei voi saada. Ja ei, ei ole tarkoitus kritisoida hevosurhelua, kuten te nopeimmat jo siellä ehditte ajatella.

Toinen Isänpäiväravien kahdeksannen lähdön voittajista.

Täytyy myös myöntää, että pelkään hieman hevosia. No onhan se iso eläin ja joskus arvaamaton puolustautuessaan olematonta uhkaa vastaan tai muuten vain, ehkä joskus ihan kiukkuisen luonteensa takia. Pidän kuitenkin siitä tunteesta, kun huomaat luottavasti itseäsi neljä, viisi kertaa isompaan ​​​​eläimeen. Se hetki on hieno, kun huomaa omaavansa yhteyden siihen vikuripäähän, joka äsken vielä meni aivan eri suuntaan ja eri tahtia, kuin itse halusit. Tai tuo yhteys on ehkä aloittelijan mielen luoma turvallisuuden tunne. Sellainen, joka romuttuu suurin piirtein heti sen synnyttyä.
 

Piti kirjoittaa myös ihan näistä kuvistakin. Epävakaa ja hieman jopa myrskyinen sää antoi hienon dramaattisen sävyn kuville. Terävät valot, kova tuuli ja räntäsade pitävät sitä paitsi mielen virkeänä. Ainakin siihen asti, että huomaat laittaneesti ulkokeikalle kaatosateeseen farkut jalkaan. Säästä olen kuitenkin kiitollinen, koska kuvista tuli omaa silmää miellyttäviä.

Hevoiset on hienoja eläimiä. Sellainen pitäisi saada. Sen kanssa viihtyisin varmasti metsässä poluilla ja savotassa siinä missä koirankin kanssa lenkeillä. Kyllä minä sitten, kun on aikaa.

comments powered by Disqus