Vuoden satoa

En ole päässyt töihin vuoden viimeisellä viikolla kuin muutamaksi tunniksi. Kuume on vetänyt sängyn pohjalle melko sitkeästi. Tänään kävin toista kertaa viikon aikana ulkona kävelemässä.

Eilisessä Karjalaisessa julkaistiin koko kuvaamon porukalta muutamia vuoden uutisista kertyneitä kuvia. Osa kuvista löytyy myös verkosta osoitteesta http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/126384-karjalaisen-kuvaajien-vuosi-oli-taynna-tilanteita-ja-koskettavia-kohtaamisia. Ajattelin ajankuluksi julkaista muutaman oman kuvan vuoden aikana kertyneistä keikoista.

Olen huomannut, että kun kuvia katsoo kuukausia myöhemmin uusin silmin, niistä löytää aina jotain uutta. Niin hyvässä kuin huonossakin. Tällä kertaa mieleen jäi varsinkin tuo urheilu, josta ei siis oikeasti jäänyt mitään mieleen. En muista yhtään merkittävää hetkeä urheilun saralta, jotka olisivat jääneet erityisen hyvin elämään. Ensi vuodelle on siis tavoitetta.

Ensimmäinen kuva on keväältä Niittylahdesta. Pelastuslaitos harjoitteli Kummuntien varressa pelastustöitä ja käytti vanhaa purkutuomion saanutta taloa muun muassa savusukellukseen. Tulipaloista ja kaikesta pelastuslaitokseen liittyvästä saa usein näyttäviä kuvia vaikka tahtomattaan.


Kainuun prikaatin harjoitusalueella Vuosangassa Kuhmossa käytiin Metso 16 -sotaharjoitus kesäkuun alkupuolella. Joukkueenjohtaja Vesa Saari valmistautui seuraavan aamun taisteluun. Tämä oli ehdottomasti mielenkiintoisimpia kuvauskeikkojani koko vuoden aikana. Vietimme toimittajan kanssa kaksi päivää leirillä sotapoikien kanssa seuraten harjoituksen etenemistä. Nykyteknologian avulla käytävä sotaharjoitus alkaa muistuttaa videopeliä ihan reaalimaailmassa.

En tiedä mistä johtuu, mutta tuntuu kuin urheilun osalta tältä vuodeltä käteen olisi jäänyt tyhjä arpa. En juuri muista mitään erityisiä hetkiä ja otteluita, jotka olisivat olleet mitenkään merkittäviä. Mitään erityisiä onnistumisiakaan ei jäänyt mieleen. Oikeastaan millään muulla osa-alueella näin ei käynyt, enkä muista milloin viimeksi olisi näin tyhjä vuosi ollut. Tuntuu myös siltä, että olisin kuvannut urheilu todella vähän. Poikkeus tähän sääntöön on tietysti roller derby, jossa koin paljonkin onnistumisia omasta mielestäni.

Tämä kuva on kuitenkin edelleen ajankohtainen Katajan jatkaessa mestareiden liigassa. Kyseinen kuva on Katajan voittamasta pelistä Le Mans Sarthe Basketia vastaan ja pallossa kiinni pelin jatkoajalla ratkaissut Mullings.

Tämä saattaa olla vuoden henkilökohtainen suosikki. Joensuussa kiroprakttikona työskentelevä Timo Peltomaa osallistui Vietnamin sotaan Yhdysvaltain armeijassa 1960-luvun lopulla ja pääsimme jututtamaan häntä syksyllä. Kuvan saaminen tuntui ensin tuskallisen vaikealta. Haastattelu tehtiin kiropraktikon työhuoneessa, josta ei oikeastaan saanut irti mitään järkevää. Onneksi haastateltava oli kuitenkin ripustanut Yhdystvaltain presidentiltä saamansa lipun työhuoneensa seinälle, jota vasten päätin kuvata perintesen potretin.

Ja vielä yksi. Kävin kuvaamassa Keksijärvellä vuoden erämieheksi valittua luontokuvaajaa Tuomo Turusta. Keli ei olisi voinut olla suopeampi luontokuvaajan kuvaamista varten ja sainkin melko tunnelmallisen otoksen aikaiseksi.

Toivottavasti tuleva vuosi tuo lisää hienoja kokemuksia. Ja toivottavasti siitä urheilustakin jää jotain merkittävää käteen. Mukavaa työtähän tämä on, kun katselee vuoden taaksepäin.

Niin ja kannessa näkyvä kuva? Kuvassa on Alzheimeria Sairastava Erkki Lintunen kotonaan itärajan tutumassa Värtsilässä. Lintunen on rakentanut pihapiirinsä vuosien saatossa pienen rukoushuoneen. Kuva on otettu rukoushuoneen ikkunan läpi ja oikeassa laidassa näkyy heijstus piharakennuksesta ja kotitalosta.

comments powered by Disqus