hyvinvointi

Lopetin dieetit- laihduin

Minulla on koko ikäni ollut haastava suhde ruokaan.

Vauvana ruokani täytyi olla hienon hienoa, eikä pienintäkään ”palaa” saanut olla ruuassani tai puklasin kaiken ylös. Koko ala-aste sen sijaan meni ruokaa peläten. Pelkäsin kouluun menoa, itkin joka aamu, sillä koulussa joutui syömään. Syömisessä minua pelotti oksentaminen, sillä moni ruoka sai minut ”öykkäilemään” ja lopulta oksentamaan, enkä pystynyt sille mitään. Ylä-aste oli hivenen helpompaa, koska siellä sai sentään valita soikö ja kuinka paljon. Ylä-asteen lopulla sairastuin kuitenkin anoreksiaan.

(Tähän väliin minun täytyy sanoa, että en siis koskaan ole ollut lihava, tai edes tukeva ja olen aina harrastanut paljon liikuntaa. En siis halua kirjoituksellani loukata ketään, joka kamppailee oikeasti painonsa kanssa!)

Anoreksia alkoi nopealla tahdilla, salakavalasti. Tein pidempiä lenkkejä, juoksin joka päivä 16 km ja söin kerran päivässä lautasmallin mukaisen aterian. Aluksi kaikki meni hyvin, kuntoni koheni, eikä minun kropassani näkynyt mitään suurempia muutoksia. Yhtäkkiä painoni kuitenkin putosi 15 kg ja tämä tapahtui vain muutamassa viikossa. Kehoni oli siis käynyt säästöliekillä, sinnitellyt, mutta lopulta sitten painoa lähtikin rutkasti jo muutenkin hoikasta kropastani. Innostuin tästä, koska kaikki tapahtui niin ”helposti”. Lopulta mahduin eskarivaatteisiinikin.

Luulin olevani kaunis, vaikka kylkiluuni törröttivät ja hoikka, mutta muodokas kroppani oli muuttunut ihan pyykkilaudaksi. Hiukseni ja kynteni ohentuivat, iho oli haalea, väsytti ja oli kylmä koko ajan. Elämä pyöri täysin ruuan ympärillä ja laihuus hallitsi elämääni.

Koulussa olen aina ollut hyvä ja olen aina tavoitellut täydellisyyttä. Tein ala-asteella läksyjä jo valehtelematta 5 tuntia päivässä, soitin pianoa musiikkiopistossa, tanssin ja yleisurheilin. Sama hikaruus jatkui myös ylä-asteella ja perfektionismi on seurannut minua kuin hai laivaa. Kilttien tyttöjen tauti siis…

Anoreksialle on tyypillistä, että näkee itsensä lihavana peilistä, vaikka ei olisikaan lihava. Parannuin anoreksiasta jo monta vuotta sitten, mutta välillä olen kokenut edelleen näitä hetkiä, jolloin kerta kaikkiaan näytän lihavalta peilissä. Olenkin kerennyt laihduttaa vaikka millä dieetillä. Välillä olen syönyt vain kasviksia, sitten vain lihaa, jättänyt leivän pois, maidon pois, gluteenitonta, karpannut, juonut ”puhdistuskuureja”… siis varmaan kaikkea mitä on olemassa. Läheiseni eivät ole edes pysyneet niistä perillä. Mutta yhtä kaikki, siinä ei ole ollut mitään järkeä, eikä mitään hyötyä, päinvastoin.

Vaikka kroppa olisi jo fyysisesti terve ja anoreksia näennäisesti voitettu, niin mielenkin täytyy olla sinut kropan kanssa. Suhteeni ruokaan on ollut vaikea, mutta kannustuksella olen uskaltanut tehdä uusia valintoja. Iso kiitos kuuluu myös poikaystävälleni, sillä hän on ohjannut minua syömään säännöllisin väliajoin, sopivia annoksia ja jaksanut vastailla tyhmiin kysymyksiini, jos olen nähnyt itseni lihavana.

”Olenko lihava?” ”Olenko lihonut?”

En edes tarvitsisi laihtua, sillä tiedän, että en ole lihava, mutta alotin pari viikkoa sitten syömään ”normaalisti” säännöllisesti tasaisin väliajoin, sopivia annoksia. Olen voinut todella hyvin ja mikä ihmeellisintä, olen syönyt enemmän kuin ennen (hyvää perus ruokaa, kaikkea sopivassa suhteessa) ja laihtunut siinä samassa.

<3 Laura

comments powered by Disqus