3 asiaa mitä nyt muuttaisin rahankäytössäni

Ulkomailla asuminen on antanut minulle paljon uusia tapoja toimia. Tavaroita matkalaukussa maasta toiseen vieden olen saanut perinpohjaisen herätyksen siihen kuinka paljon on tarpeeksi sekä miten voisin käyttää rahaa viisaammin ja näiden ajatusten seuraksena toteuttaa muutoksia kulutuskäyttäytymiseeni.

Ostaisin kokemuksia eikä tavaroita

Tavarat, joita emme enää tarvitse annamme joko pois, myymme tai ne heitetään pois. Elämyksiin ja kokemuksiin liittyvä rahankäyttö taas saattaa tuoda mielihyvää vielä monen vuoden jälkeen, kun muistellaan menneitä ja hauskoja hetkiä.

Organisointi ja ajankäyttö

Hieman rauhallisemman ajanjakson valitessa elämässä ehtii vertailla hintoja, miettiä ostoksia sekä katsoa olisiko jossain myynnissä tarvitsemani asia.

Olen myös miettinyt paljon voittaisin, jos tuotteiden sijaan alkaisinkin käyttää kauneuspalveluita. Suomessa nämä ovat hinnakkaita mutta niin ovat myös hutiostokset kauneudenhoito tuotteiden saralla. Usein saatamme ostaa, sillä ajattelemme pääsevämme helpommalla. Palveluihin sen sijaan pitää kalenterissa olla/raivata aikaa. Eikö se kuitenkin olisi suurin hyvinvointiteko, että säännöllisin väliajoin pääsisi kasvohoitoon tai hierojalle sen sijaan, että kylppäri täyttyisi tuotteista.

Tarkkailla teinkö hyvän ostoksen. Oma kuluttaminen on todella henkilökohtaista ja ihmiset käyttävä rahaa eri tarkoituksiin. Meillä kuitenkin on paljon valinnanvaraa ihan päivittäin, ja haluisinkin kohdistaa huomioni entistä enemmän siihen, tuliko tehtyä hyvä ostos. Olinko iloinen, että ostin vaikkapa takeaway kahvin, oliko rahankäyttö siinä tilanteensa tarkoituksenmukainen ja sitten karsia siitä mihin mielestä en ollut tyytyväinen.

Ei ruokahävikkiä

Selvä asia, josta huomaa, ettei hoida resurssejaan ehkä parhaimmalla mahdollisella tavalla on ruokahävikki. Jokaisella näin varmasti käy, mutta eikö olisikin ihanaa, jos yhtään ei tulisi heitettyä pois. Tottumusten muuttamisessa on hommaa, esim sitten, että käy kaupassa useampana päivänä viikossa, jos ylimääräistä tulee paljon ostettua.

Tästä listasta huomaan, että kohtuullinen rahankäyttö vaatii jonkun verran rytmiä sekä rutiineja, jotta rahankäyttöään ehtisi seurata. On myös kyse päätöksestä laittaa oma taloudellinen tulevaisuus etusijalle.