ajatuksia ikääntymisestä

Täytän tässä kuussa 28. Kahden vuoden päästä tulen siis olemaan jo 30. 

En edelleen tiedä tarkalleen missä elämänvaiheessa olen kahden vuoden päästä ja ajan koko ajan sinne suuntaan tikittäessä ovat nämä parikymppisten parit viime vuodet olleet ajatuksiltani tavanomaista raskaampia. 30 kun tuntuu olevan se rajapyykki. Silloin, olet joko menestynyt tai l--seri, vaikka eihän se tietenkään niin mene!

Ihminen on niin paljon muuta, kuin saavutukset tai materialistiset asiat. Jokaisella, kun on oma polkunsa kuljettavana.

Tässä iässä on niin paljon vaihtoehtoja sekä yhtä lailla epävarmuutta tulevasta. Tuskaa siitä, missä tulen tarkalleen ottaen olemaan 30-vuotiaana ja onko se (itselle) ok, jos vaikka silloin vielä ei ole uraa lyoty lukkoon tai lapsia. Toisaalta en yhtään tunne, taikka osaa ajatella, että olisin 30 vuotta VANHA. Sillä olenhan vielä nuori. Näin ajattelin myös ensimmäisenä kuullessani Avicin kuoleen vain 28 vuotiaana, eli tosi tosi nuorena.

Elämää on vielä edessä.

Tämä kuvaa hyvin niitä ristiriitaisia tunnelmia mielessä näiden parin vuoden ajalta parikymppisistä sekä omasta vanhenemisesta. Ikääntymiseen liittyy tietysti on myös ulkonäöllinen ulottuvuus, joka on sekä ei ole täysin omissa käsissä.

Ihoni tuntuu muuttuneen todella paljon siitä miltä se on 8 vuotta sitten ollut sekä näyttänyt. Tämä, ehkä myös vanhenemisessä huolettaa kaikista eniten. Herääkin kysymys, pidänkö itsestäni tarpeeksi hyvin huolta, jotta jaksan myös vanhempana?

Niinkuin monet muut asiat tässä iässä, kuten vakiintuminen työrooliin, alaan tai ylipäätään oman aikuisen elämän hallintaan vasta harjoitellaan ohjaa sattuma sekä onni ulkopuolisina tekijöinä meidän jokaisen polkua. Sattumanvaraisuus ja se, ettei aina voi ryhtyä siihen missä varmasti onnistuu on välillä hieman hankala hyväksyttävä. Se, kun ei tiedä tarpeeksi kuin vasta kokemuksen kautta ja että, jokainen takuuvarmasti tekee joskus virheitä tai toimii, jossain kohtaa typerästi on läksy opittavaksi.  

Mietin itselle tärkeitä asioita elämässä nykyään eri kantilta, kuin aikaisemmin. Ehkä, koska vaihtoehtoja sekä omia kiinnostuksenkohteita on niin monia. Mutta myös, siksi, että tänään tekemilläni valinnoilla on suora vaikutus kauas tulevaisuuteeni. Voi myös pitää paikkansa, että elämä on jatkuvaa oppimista eikä niinkään yhteen kertaan suorittamista.

Ehkä onkin siis aika priorisoida elämän tehtäviä hieman eri tavalla. Huomaan myös, että kaikki tai ei mitään ajattelu on kovin nuorelle mielelle vielä hyvin tavallista.Vanheminen tuokin onneksi perspektiiviä, lisää itseluottamusta sekä uusia toimintamalleja. Voi siis toivoa, sekä nähdä ikääntymiseltä myös sen tuomat edut ja hyvät puolet. Esimerkiksi, luottavaisen rauhan, ettei kaikkea tarvitse (tietää) nyt ja heti.

Milloin mielestänne nuoruus loppuu ja aikuisuus alkaa?