eksistentiaalinen kriisi

Kevät on valmistujaisten ja koulun päättymisen aikaa. Tulevilta ylioppilailta jo ahkerasti kysellään noh mitä meinaat valmistujaisten jälkeen tehdä? Syyllistyin tähän itsekin eilen ja vaikka usein kyse vain silkasta uteliaisuudesta tai kuulumisista kyselyä voi valmistujaisiaan viettävältä kuitenkin tuntua toiselta.

Taiteessa eksistentialismi tunnetaan suuntautumisena, "joka korostaa yksilön kokemuksen ainutlaatuisuutta. Eksistentialismin mukaan ihmisyyttä ei ole ennalta määrätty, vaan jokainen on vapaa valitsemaan olemisen tapansa itse" (lähde: Wikipedia).

Hyvin harvoin annetaan tunnustusta sille suurelle muutoksen, joka koulun/tutkinnon päättymisen myötä on ehkä käynnistymässä. On syytä muistaa, että nuoren elämän virstanpylväät 7-vuotiaasta aina valmistujaisiin saakka ovat aina tapahtuneet tutussa ympäristössä, ikä kavereiden ympäröimänä, koulussa. Koulu on opettanut ja kasvattanut kodin ohella aineopintojen lisäksi elämäntaitoja, antanut ohjeita ja laatinut sääntöjä. Elämässä on ollut tietty rytmi ja ennalta arvattavat odotukset ja tehtävät.

Muutosvaihe on niin yksilöllinen ja iästä riippumaton seikka. Lukion päättymisestä en ollut moksiskaan, päinvastoin. Yliopiston päättyminen kandiksi valmistumisen jälkeen taas aiheutti tunnontuskia. En oikein hiffannut miksi valmistumisen piti olla niin big deal, itse kun en tuntenut, että olisin jotenkin ollut tai tullut valmiiksi. Kolme vuotta Lontoossa meni hujauksessa ja niihin vuosiin mahtui niin paljon, sekä ihastusta että tuskan kyyneleitä. Yliopiston viimeisenä keväänä olin oikeasti vasta alkanut löytämään paikkani suurkaupungissa. Minulla oli vihdoin kiva huone jaetussa talossa, joka tuntui kodilta, olin päässyt kunnolla kiinni osa-aikatöihin vanhalta tutulta kaupan alalta opiskelujen ohella sekä mietin vaihtoehtoja oman alani töistä Englannissa.

Eksistensillä viitataan ajatukseen ihmisen ainutlaatuisesta olemassaolosta (lähde: Wikipedia) Elämänmuutoksissa on aina mukana monta muuttujaa, yhden vaiheen loppu on toisen alku. Hyvin lyhyessä ajassa pitäisi pystyä ymmärtämään kuka nyt on ja minne on seuraavaksi matkalla.

Opiskeluista kokopäivätyöhön Lontoossa oli hyppy uudenlaiseen realitettiin.

Me ihmettelimme suuresti, kuinka meillä pohjoismaalaisilla on mahdollisuus elättää itsemme opiskelijoina Lontoossa, kun taas palkkatyössä yhtälö oli mahdoton. Korkeat vuokrat, pieni peruspalkka ilman minkäänlaisia lisiä sekä pitkät välimatkat työn ja kodin välillä ei ollut se kokemus Lontoosta, joka meillä opiskelijana oli ollut. Päinvastoin, opiskelu oli ollut mielekästä, opiskelijoille oli tarjolla erilaisia majoitusvaihtoehtoja mm. ensimmäisen vuoden asuntolani sijaitsi kävelymatkan päästä yliopistolta, mikä Lontoon mittakaavassa on luksusta ja elämä oli kaiken puolin letkeää. Opiskelukavereiden lähtiessä muille maille havahduin, miten kanssaihmiset maanalaisessa näyttivätkin niin väsyneltä ja onnettomilta, vaikka he asuivat maailman ihanimmassa kaupungissa.

Onko tämä se elämä jota haluan, kysyin itseltäni.

Sosiaalisen median ja internetin myötä mahdollisuuksien markkinat avautuvat eteemme ennennäkemättömällä tavalla. Meillä on käytössämme niin paljon resursseja, tietoa ja tapoja ottaa selvää asioista. Tulevaisuudensuunnitelmat mukaanlukien. Toiveista, haaveista ja ajatuksista tulevaisuuden varalle voi vaikka kirjoittaa itselleen kirjeen. Ei myöskään pidä vertailla itseään muihin, se riittää kunhan itse on tyytyväinen omaan tilanteeseensa.

Postauksen lopuksi, ne sanat, jotka olisivat olleet tarpeen kandiksi valmistumisen aikaan: elämä edessä, sinulla on aikaa ja päivä on se huomennakin. Tästä elämä vasta alkaa!

comments powered by Disqus