lifestyle bloggaajan arkipäivä

Lifestyle bloggaajan arkipäivä luovii monen muun asian lomassa. Blogini onkin tarkoitus olla tuulahdus innostusta, vertaiskokemuksia, ajatuksia, että noinkin voi tehtä/vinkkejä. Välillä olen toki jakanut rankkojakin asioita.

20.40 Aloitan kirjoittamaan postausta. Tänään onkin paljon sanottavaa ja kirjoitettavaa. Olen selvästi selättänyt kuluneen kuukauden inspiraatiohävikin, kuin nyt ideoita on mistä valita. 9.5 vietetään myös Eurooppa päivää. EU politiikan mekkasta eli ajatuksia ja vaiheitani Brysselissä asumisesta olenkin avannut aikaisemmassa postauksessa, joka löytyy täältä.

18.55 Haen kotimatkalla postista paketin. Kivaa saada pitkästä aikaa fyysinen paketti ja tänään kyse on vielä brändi yhteistyöstä, jonka avaamista en millään malta odottaa. Ensivaikutelma tuotteesta on aivan huikea ja itseasiassa se onkin minulla nyt jo heti käytössä.

15.00 Joensuun taitokorttelissa pienryhmä palaverissa ja siellä samalla lounasta syöden (and pakollinen ruokakuva tietysti) syntyi myös tämän postauksen aihe. Eli millaista on lifestyle bloggaajan arkipäivä. Eli kuinka olin suunnitellut tekeväni päivä kanssani postauksen ja sitten unohtanut tyystin ottaa niitä kuvia, muita kuin aamulla.

8.50 Julkaisen instastoryn ja ajattelen, että niitä kuvia voisin käyttää myös päivä kanssani postauksessa.

7.25 Syön aamiaista. Päivän ensimmäinen kuva ja tämän käänteisessä aikajärjestyksessä päivääni esittelevän postauksen viimeinen.

21.45 Over and out.

Kommentoi alle, jaa postaus tai näytä, että tykkäsit painamalla tykkää.