ota elämästä koppia

Minulla on meneillään kovin erilainen elämänvaihe aikaisempiin kausiin verrattuna. Kunhan kaikki varmistuu voin vihdoin jakaa missä mennään. 

Erilainen siinä mielessä, että tässä elämänvaiheessa olen täysin elämän virran vietävissä. Mikä kieltämättä määrätietoiselle sekä kunnianhimoiselle sekä itsekkäästi omia valintoja tekevälle kulkijalle on aika haastavaa. Aikaisemmissa elämänvaiheiden päätöksiä olen itse tehnyt "minä haluan"- ajatuksen pohjalta, kun taas nykyään yhdestä päätöksestä avautuu mukanaan täysin uusi maailma. Joka on jännittävä, hurmaava, mahdollisuuksia täynnäoleva sekä ajoittain myös erittäin epävarma ja turhauttava samaan aikaan. 

Turhauttava, koska tunnen tiettyjen rajojen latistavan siipiäni. Se tila, jossa olen aina ennen toiminut omana (entisenä) itsenäni on kutistunut ja nyt on selkeästi henkisen kasvun aika. Kovasti kamppailen tässä mielentilassa siitä, kuka ennen olin ja kuka minusta seuraavaksi tulee.  

Emmin hieman, voinko olla oma itseni. Itsensä toteuttaminen oman näkemyksensä mukaan itsestään vaatii rohkeutta.

Turkissa vaalea nainen on monen ennakkoluulon kohteena. En kuitenkaan ajattele, valintoja tehdessä, että tarvitsisin ympäristön hyväksyntää valinnoilleni ulkonäöstäni. Kuitenkin, koska en ole teräksestä tehty, ulkopuolisten tuijottelu sekä julkisissa paikossa avoimen vihamieliset katseet käyvät itsetunnolleni. 

Kuinka julmaa on tuomita toinen tuntematta hänta laisinkaan. 

Ulkopuolisena tunnen paikallisten hyväksynnän tärkeäksi mutta on tiedostettava, että kaikkia ei voi miellyttää. Päivittäisessä elämässäni on jatkuvasti tilanteita, joissa en tiedä kuinka tulee oikeoppisesti käyttäytyä. Henkinen paine olla tietynlainen mutta kuitenkin niinkuin olen kasvaa ajoittain varsin suureksi. 

Kuvittele, että olet aina se toisenlainen. 

Eksyin hieman aiheesta, sillä alunperin halusin vain sanoa, että toivottavasti syksyn myötä onnistun täyttämään tavoitteitani itsestäni tässä uudessa ympäristössä mikäli tälle polulle jään.

Ottamaan koppia elämän tarjoamista mahdollisuuksista kuitenkin itsestäni luonnolliselta tuntuvalla tavalla. Ja ehkä jopa hyväksymään sen, että herättäisi olemukseni/käytökseni/ajatukseni/sanomiseni muissa minkälaisiä reaktioita tahansa, kunhan toimin itselleni hyvällä tavalla muita huonosti kohtelematta ei muiden antaman reaktion tarvitse merkitä niin paljon. 

Kukin tavallaan. 

Uusien vaatteiden hankkiminen tai hiustyylin muutaminen on helppoa, asenteiden muuttaminen taas huomattavasti vaikeampaa.  

comments powered by Disqus